lauantaina






 

https://www.youtube.com/watch?v=U_SBYS8YKRU

Kävin eilen pitkästä aikaa elokuvissa. Elokuva kertoi perheestä joka asui luolassa ja pelkäsi kaikkea uutta ja vierasta, piti noudattaa tiukkoja sääntöjä jotta olisi turvassa.  Ulkopuolinen maailma oli vaaroja täynnä. Lapset opetettiin siihen että piti pelätä pimeää ja kaikki uusi oli kiellettyä. Perheen punapäinen (haa) uhmakas seikkailijatyttö ei niellyt muiden totuutta vaan lähti seikkailemaan ja etsimään valoa.
Mua kosketti syvästi tää tarina joka oli kuin tästä maailmasta. Jopa lapset ymmärtävät että elämä on hauska seikkailu ja että mielikuvitus ja ilo ovat tärkeimpiä kykyjä joita meillä on. Mulla on usein tunne kuin katselisin tätä elämää jotenkin täysin ulkopuolisin silmin. Kuin katselisin elokuvaa, ohjattua näytelmää jossa juoni on kiero kuin käärme. Oveluudella ihmiset on saatu uskomaan että elämä on työn tekoa, laskujen maksamista lainan lyhennyksiä, arjesta selviytymistä. Maksamme kipeästi kaikesta mitä hyvinvointiyhteiskunta meille tällä käsityksellä tarkoittaa. Meihin tungetaan lääkkeitä jotka vahingoittavat elimistöämme, syömme kuollutta ruokaa joka ei ravitse meitä, lapsemme käyvät koulua jossa opetetaan asioita jotka eivät mitenkään rakenna heidän itsetuntoaan ja luovuuttaan.
Perheet ovat uupuneita pelkkä arkipäivästä selviäminen on nobel-palkinnon arvoinen suoritus.  Mä oon päättänyt jatkaa tätä uuden maailman luomis projektiani muuttamalla kaiken paljon hauskemmaksi, siis mielessäni. En aio enää todellakaan elää tässä tylsässä todellisuudessa jossa kaikki on suurta huijausta. Tätä maailmaahan pyörittää raha joka on myös ajatelkaa täysin tyhjästä luotu, yhtähyvin voisimme jokainen maksaa kustannuksemme väriliiduilla, nompparelleilla, värikuulilla.  Ajatelkaa millaisilla uutisilla maailma täyttyisi. Olisi hienoa seurata korkoja ja indexejä kun uutisissa kerrottaisiin että euribor on noussut n. puoli värikuulaa. Tai että lääkäri
määräsi potilaalleen etelänmatkan kun tämä oli niin rasittunut ja kalpea. Tai että opettaja meni lakkoon kun opettaminen on niin tylsää ja päätti köyttää itsensä koulun ruokalaan kettingillä eikä suostu mihinkään ennenkuin koulussa opetetaan lapsia löytämään oman luovuutensa ja tarjotaan vain hyvää terveellistä ja ravitsevaa ja hauskaa ruokaa.
Poliisi joka ottaisi kännisen laitapuolen kulkijan kotiinsa tarjoaisi ruokaa pesun ja halauksen sakkojen tai putkaanlaiton sijaan. Pikkuhiljaa maailma täyttyisi rakkaudesta ja onnellisista ihmisistä. Jos nyt tunnet vastustusta tätä kaikkea kirjoittamaani kohtaan, haluaisit elää onnellisemmassa ihan toisenlaisen arvomaailman omaavassa yhteiskunnassa mutta haluat kertoa ettei se ole mahdollista. Pysähdy, hiljenny ja mieti hetki. Kuka rakensi maailman tälläiseksi, kuka noudattaa näitä kaikkia älyttömiä sääntöjä?
Vastaus on hyvin yksinkertainen se on ME! Me ihmiset olemme kaikki tämän luoneet ja siksi juuri nämä kyseiset henkilöt ovat ainoita jotka pystyvät purkamaan tämän kirouksen. Vastuuta on olla jokainen mukana muuttamassa maailmaa onnellisemmaksi, vastuuntonta on olla välittämättä siitä minkälaista maailmaa lapsemme tulevat katselemaan. Vastuuta on rakastaa toinen toisiamme ja luoda yhdessä jotain uutta ja upeaa. Hyppää kyytiin, tämän muutospyörän tarakka on ääretön sinne mahtuvat ihan kaikki!

keskiviikkona


Meillä on jokaisella ikioma sielunsuunnitelma, viis siitä uskoi sitä vaikka joulupukkiin tai kukkaruukkuun. Jokaisella meillä on sielu, tuo viisas olento joka on meistä erillinen mutta silti yhtä kanssamme, tyyppi joka ymmärtää ohjata meitä oikealle polulle. Koska olemme ihmisiä ja tarvitsemme kokemuksia oppiaksemme erilaisia puolia elämästä, emme aina tunne tuota ohjausta. Teemme päätöksiä  ja valintoja järjellä, tuntien kuitenkin samalla sisällä vastustuksen. Hetken tarvottuamme "väärään" suuntaan ja asioiden tökkiessä ymmärämme että tein päätöksen ohittaen sydämeni äänen. En kuunnellut sitä.
Minulle käsite uusi aika, mitä viljellään liittyen vuoden 2012 ennustuksiin merkitsee.
Elämistä sydäntietoisuudessa, maailmassa jossa kaikki mitä koet on sinulle totta oikeaa ja ainutkertaista.
Ei ole tarvetta draamoihin tai kiistoihin siitä mikä on kunkin näkemys asioista, riittää kun itse tietää mihin on menossa ja mikä tuntuu itselle hyvältä ja oikealta. Tuntee ykseyttä, ymmärtää että olemme kaikki yhtä ja samaa, se mitä aiheutan toiselle koen myös itse. Jos esim. törmäät jatkuvasti vihaisiin agressiivisiin ahdistaviin ihmisiin on sisimmässäsi samankaltaisia käsittelemättömiä tunteita, joskus niin syvällä ettemme sitä edes itse tunnista. Ei ole mitään niin tuhoisaa kuin ihminen joka on "piiloagressiivinen"  näennäisesti täysin rauhallinen ja lempeä mutta itse piru kun uskaltaa vähänkin vapauttaa itseään. Uskon että tämä on suurin syy siihen että humalassa ollessaan kenestä tahansa "tavallisesta" ihmisestä voi tulla agressiivinen hirviö. Jos olet lempeä ja rakastava ja hyväksyt muut ihmiset luot myös sitä ympärillesi. Rakkauteen pätee samat lait...ilmeisesti itsellä on vielä opittavaa rakkaudesta kun kohtaan vain kummallisia miehiä...haluaisin löytää rinnalleni kaltaiseni ihmisen jonka kanssa jakaa tätä hauskuutta. Koska olen täysin naivi ja kokematon mitä tulee "deittailuun" ja miehiin tutustumiseen ajattelin aloittaa sen pehmeästi internetin välityksellä. Ilahdun kun täysin tuntematon mies  kirjoittaa toiselta puolen Suomea että pidänkö sukkahousuista? Mikä intuio riemuitsen, mähän kuljen aina raidallisissa, kukikkaissa tai ylipäätään sukkiksissa. Vastaan iloisesti ja hämmästelen mistä mies voi sen tietää. Tässäkö se nyt on herkkävaistoinen ihminen jota etsin...mies kirjoittaa myös iloisesti että hänelle se on ihan fetissi. Vastaan iloisesti ja sarkastisesti että sittenhän meillä on sama fetissi. Johon mies= Kiihotutko sinäkin sukkahousuista? Mullakin on niitä... Mä järkytyin niin että jätin vastaamatta, kierin lattialla ja ulvoin naurusta että olenkö mä noin sinisilmäinen. Muutaman päivän päästä mies kirjoittaa vielä...et vissiin halua enää jutella? Kohtasinko sisäisen sukkahousufetissini jota en itsekään ole tunnistanut vai onko tosiaan maailma täynnä eksyneitä "urpoja"? T.nim. sukkahousut ovat toinen nimeni

maanantaina


Kevät, se on täällä. Aurinko paistaa ja minä! En siis paista vaan säteilen.
(tai oon kyllä viimeaikoina sulatellut sähkölaitteita ja räjäyttänyt kaiken mihin kosken...) Mun sydän laukkaa ja odottaa sitä että saan kulkea tässä kirppis-ihanuudessa paljain jaloin. Halaus päivääsi, annetaan kevään puhdistaa pois kaikki vanha ja tarpeeton, nautitaan elämästä ja auringosta. Päästetään irti turhasta huolesta (puhun nyt itselleni, asuntokuviot edelleen epäselvät) ja luotetaan siihen että kaikella on tarkoitus ja merkitys, jopa niillä pelottavilla epävarmoilla hetkillä kun kadotat suunnan mihin mennä. Ainoa oikea navigaattori on sydämesi jota seurata...ties minne se sinua viekään!
 



perjantaina


Makaan sängyn pohjalla ja sairastan...tauti on tosi raju...kämppikseni säikähtää kun löytää mut taju kankaalla vessan lattialta ja haluaa soittaa
ambulanssin. Tokkuraisena mietin että kuolenko mä nyt, ja siihenkö loppuu tää ikuinen hapuilu ja mä lähden johonkin toiseen tietoisuuteen jossa kaikki on jotenkin kevympää, helpompaa. Paikkaan jossa rakkaus on tärkein arvo.  Jossa millään muulla ei ole merkitystä. Noh en mä tietenkään kuole, tauti helpottaa pikkuhiljaa mutta ravistaa perustuksiani
ja hiljaa maatessa on aikaa ajatella. Mulla ei oo niin väliä missä mä asun sopeudun mihin vain, mutta jos kuuntelen sisintäni ja olen täysin rehellinen itselleni mun sielu rakastaa luontoa, eläimiä, rauhaa, tilaa hengittää.


Paljaita jalkoja maata vasten, puita, kasveja kukkia. Terveellistä puhdasta ruokaa tasapainoa. Oon aina unelmoinut asuvani maalla ja sainkin sitä kokeilla. Eron myötä luovuin unelmastani ja paikasta jota rakastin suuresti, olin siihen valmis koska tunsin että se oli ainoa oikea tie eteenpäin. Samalla luovuin osasta itseäni siitä joka hyppelee paljain jaloin luonnossa.
Vuokrasimme asunnon vain kahdeksi kuukaudeksi jotta olisimme vapaita tekemään uusia ratkaisuja hetken kaupunkielämää kokeiltuamme.
Nautin ajasta todella paljon, ihan kuin olisin ollut pitkällä kaupunkilomalla. Niin juuri, lomalla. Oikea kotini odottaa vielä se on jossain missä asuu ryhmä iloisia onnellisia ihmisiä jotka haluavat elää puhdasta ja suoritusvapaata elämää, luovassa yhteisössä jossa jokainen päivä on suuri lahja. Kuun lopussa taas mennään, kohti uutta. Tiedän että tahti huimaa hitaampien ajatusmaailmaa. Sunnuntaina mennään nimittäin katsomaan vanhaa valtavaa puutaloa, paikkaa jossa puitteet yhteisön luomiselle olisi ihan mielettömät, saa nähdä kuin käy...

keskiviikkona



                  Elämä on...



Elämä mitä se on?
Suklaabrunssia, sateenkaaria,unelmia suuria.
Oivallus jostain mikä on tärkeintä, tarttua kiinni ja
nauttia  hetkestä.
Se lämpö kun tärkeä halaa, onni joka hiipii sisimpään pienistä salaa.
Se tulee kun pysähtyy itsensä äärelle, kuuntelee herkästi.
Kuulee sen äänen joka kuiskaa , kaikki olikin tässä, mitä kuljin etsimässä.
Ei se tulekaan rahasta, menestyksestä, mistään ulkoa,
se on ollut sun sisällä koko ajan,
piti vain kaukaa etsiä.

Rakkautta päivääsi Maria




perjantaina




Mun elämä on musiikkia ja musiikki on elämäni. Jostain syystä se näyttelee isoa osaa siitä kuka olen ja mitä rakastan. Toistaiseksi se on muiden musiikin kuuntelua, keikoilla käymistä, omien kuvioiden etsimistä musiikin suhteen.
Käymme kämppikseni, rakkaan valosiskoni kanssa paljon keikoilla. Viime aikoina erityisesti nuorten vielä tuntemattomien ja ei niin kokeneiden bändien seurailu on ollut lähellä sydäntäni.
Kummipoikani, maailman rockeimman tukkabändin rumpalin matkaa seuraamme innokkaina. On upeaa katsella nuorten paloa musan tekemiseen, nähdä mikä energia näistä innokkaista muusikoista säteilee.

Mun mielestä elämä on parasta päihdettä ja musa. Ei tarvitse mitää muuta päästääkseen johonkin "tilaan" jossa keho vapautuu ja rentoutuu.
Jostain syystä rock-elämään liittyy usein voimakkaasti päihteet. On täysin ok että bändi esiintyy viinaa lavalla naukkailen (jopa suotavaa) yleisö heiluu umpitunnelissa ja selvä ihminen keikalla on outolintu joka väistelee lentäviä tuoppeja. Haastattelin nuoria muusikoita siitä miksi keikan jälkeen "kuuluu" dokata tai ylipäätään sekoittaa alkoholi musan tekemiseen. Selvästi vanhemmat rokkarit näyttävät tässä mallia nuoremmilleen, ikäänkuin perinteenä nuoret sitten imitoivat ihaillen.

Puhuttiin siitä voisiko tulla maailman kovimmaksi bändiksi esim. energiahoitamisen avulla jolloin keho rentoutettaisiin niin ettei tarvittaisikaan muuta. Jätkät innostuivat kovasti saatuaan pikaenergiahoitoa että toihan itseasiassa rentouttaa paremmin kuin alkoholi, joo että jos toi auttaa meitä musan tekemiseen halutaan sitä lisää ;) Me valosiskot koemme elämäntehtäväksemme nuorten kanssa touhuilin ja mikä voisi olla tehokkaampaa kuin musiikki, se miten sillä voi ilmaista itseään, saati mitä sen kautta voi tuoda muille ihmisille.
Mun unelmissa siintää festarit jossa ihmiset juopuvat ainoastaan musasta ja rakkaudesta, hyppelevät villeinä kuin pikkulapset silkasta olemisen ilosta ja riemusta.

keskiviikkona


Olen keksinyt loistavan tavan päästä eroon turhista ärsyttävistä laskuista...


Ratkaisu on tämä pieni kätevä silppuri  joka tuhoaa ne käyttökelvottomiksi ihan hetkessä...


Suloisempaa silppuria saa hakea...syö myös kaiken muunkin ylimääräisen kaikki menee!


Ja koska rahaa jää kaikkeen paljon hauskempaan kun niitä laskuja ei enää pysty maksamaan voi kuluttaa kaiken ylimääräisen kirpputorilla...
Mun uusi silmäterä, kaunis ja ihanan vanha takki. Kulkisin pelkästään vanhoissa n. 60-70 luvun vaatteissa jos löytäisin niitä enemmän ja oppisin noudattamaan puhdasta tyylilinjaa,,,,häilyvä persoonani haluaa olla yhtenä päivänä hippi, toisena rock ja kolmantena....


Ainoa huono puoli tässä on se että vaatevarasto on aina puuttellinen tälle häilyväisyydelle. Ostan jossain kummallisessa puuskassa kalliin merkkitalvitakin elämäni ensimmäisen kalliin vaatteen. Aina kun puen sen päälle mua ahdistaa suuresti. En ymmärrä miksi teen siitä niin suuren numeron mutta mua on koko talven ottanut kupoliin käyttää tuota juppitakkia. Nyt odotan vain että kelit lämpenisivät jotta saisin pukeutua kotoisemman tuntuiseen retroon.


Tässä ihanuudessa kirmaan kesällä jossain kivoilla hippi-festareilla...


ja tässä...tanssahtelen jossain mukavassa kesäisessä juhlassa...


Lopuksi suttuinen häilyväinen mummi ja uusi takki. KEVÄT tule jo!

perjantaina


Naistenpäivänä lupaan itselleni arvostaa ja kunnioittaa omaa naiseuttani ja voimaani niin etten koskaan enää tunne olevani: Heikompi, huonompi, vähäpätöisempi.
Arvostan kaikkea kokemaani ja ymmärrän että naiseuden kauneus ei tule täydellisestä vartalosta (toki otan sen mielelläni vastaan)
täydellisestä ulkonäöstä muutenkaan
täydellisestä naiseuden suorittamisesta


Vaan naiseus on puhtaimmillaan...ymmärrystä naiseuden jumalaisesta kauneudesta, sisäisestä voimasta ja hehkusta.
Oman arvonsa tuntemisesta niin etten koskaan laita naiseuttani "alennusmyyntiin" tai hyväksy muutenkaan alentavaa tai huonoa kohtelua.
Kunnioitan kaikkea ja kaikkia... miehiä lapsia ja muita luojan luomia omituisia olentoja (heh) niin etten luule olevani uhri tai marttyyri.

Tänä kauniina aurinkoisena päivänä on hyvä herätä siihen ettei elämä ole ulkoaohjattua tylsää suorittamista vaan ihanaa seikkailua jossa sinä, juuri sinä voimakas olento olet ohjaimissa. Muistat vain sen että sinulla on kaikki maailman rakkaus ja voima sisälläsi, napsautat  minä ohjaan itse omaa elämääni nappulaa. Ja hups, elämä on kuin satua...

keskiviikkona


Kämppiselämää osa 1....

Täällä kaksi maailmanparantajaa seikkailee yhdessä. Sovimme  pelisäännöt yhteiseloomme...se meni jotenkin näin...päätimme että kehumme jokaikinen päivä toinen toisiamme, kerromme toisillemme positiivisia asioita toinen toisistamme ja viljelemme vain hyvää.
Kuten eilen...kehuminen sai mahtavat mittasuhteet. Olenko tänään muistanut kertoa miten valloittava ihana ja kaunis olet? Sun äly häikäisee niin että joutuu kohta suojaamaan korvat....
tälläisessä seurassa villitsimme toisemme ihan täysin, kuljimme kaupungilla tekemässä mitä ihmeellisempiä asioita. Jouduimme jonottamaan tunnin pankissa ja hyödynsimme ajan meditoimalla ja lähettämällä rakkautta kaikille pankissa oleville.

Olimme "viidakkobrunssilla" otimme kaheleita kuvia ja nauroimme niin että posket ovat vieläkin kipeät. Teimme uusia sanoituksia tuttuihin lauluihin...kuten muuramuurahainen. Muunsimme laulun muotoon miten paljon muurahaista vituttaa raahata kortta yksi kerrallaan kun keko valmistuu niin hitaasti? Saa nähdä minkä ratkaisun keksimme tähän ongelmaan? Ehkä muurahainen oppii ettei tee enää mitään mikä on tylsää vaan alkaa nauttia elämästä, heh? Välillä takaraivossa jyskyttää että saako elämä olla näin hauskaa ja helppoa ja voiko aikuinen ihminen käyttäytyä täysin vallattomasti, olla rakkaushumalassa aamusta iltaan ilman alkoholia?

Viisas sydämeni joka opastaa minua tällä retkellä käskee mieleni, tuon tylsimyksen olla hiljaa ja antaa valon ja rakkauden näyttää suuntaa.
Kohti jotain suurta ja ihanaa, parempaa mailmaa :)