maanantaina

                                                   JUMISSA....

Elämässä on jaksoja jolloin kaikki tuntuu olevan off-tilassa...Käyt asioita sisäisesti läpi ja ulospäin vaikuttaa siltä kuin mitään ei tapahtuisi. Olen oivaltanut että tie hoitajaksi onkin omien sontien tonkimista...osa minusta haluaisi pistää koko prosessin poikki sulkea kanavat ja olla vaan sitä mitä kutsutaan "normaaliksi".  Se osa joka riemuitsee tästä matkasta on kuitenkin niin vahva ettei anna periksi vaikka mitä tulisi vastaan. Harjoittelen hoitamista ja opin joka kerran paljon hoidettaviltani. En ole siis antajan roolissa vaan saajan, tunnen syvää kiitollisuutta jokaisesta ihmisestä jonka saan kohdata. Erityisesti iloitsen nuorista ja lapsista joita saan hoitaa. Heissä on jotain käsittämättömän viatonta ja pyhää ja mietin usein mitä kaikkea energiahoitamisella voitaisinkaan tehdä huonosti voivien lasten ja nuorten auttamiseksi...Nämä ihanuudet kun ovat paljon vastaanottavaisempia kuin moni aikuinen joka on jo asettanut suojakilvet ympärilleen. Olen aina tuntenut ja tiennyt että koen voimakasta yhteyttä juuri lapsiin ja nuoriin ja on mahtavaa ymmärtää miksi. Oma sisäinen vallaton peppi-pitkätossuni saa silloin olla juuri sitä mitä on, ei tarvitse "esittää" aikuista joksi ei vain tunne tarvetta tai halua kasvaa. Suren yhteiskuntaa jossa aikuiset ovat pääasia omine haluine ja tarpeineen ja lapset yrittävät jotenkin kasvaa mahdollisimman nopeasti samankaltaisiksi. Ikäänkuin vallattomuus ja naivius olisi vika joka tulee selättää mahdollisimman nopeasti. Energiahoidan nuorta joka on kuin iloton aikuinen kaikkine huolineen ja suorituspaineineen...annan "kotiläksyksi" tehtäviä löytää oma sisäinen lapsensa nauraa paljon ja tehdä hulluja juttuja. Seuraavan kerran kohtaan jo ihan toisenlaisen nuoren. Hymy on herkässä ja olemuksessa on ihanaa vallattomuutta silmät säteilevät ja vitsailemme yhdessä. Jälkeenpäin vuodatan riemun kyyneliä....ajatella jos tämä olisi se keino auttaa näitä lapsia ja nuoria? Palauttaa huolettomuus ja ilo takaisin, auttaa kehoa ja mieltä löytämään uusi suunta elämälleen? Tepsii myös meihin aikuisiin!

tiistaina


Eilen vietettettiin prinsessan kastepäivää. Kaunis nimi ja kaunis vauva...oikea sydänten murskaaja eikä vain mummin vaan monen muunkin...olen kovasti pohtinut tämän blogin kohtaloa. Silloin kun itse pohtii elämän suuria kysymyksiä ja arvoja on vaikea kirjoittaa hauskoista kepeistä asioista. Tai kertoilla tekemistään kauniista asioista kun niitä ei nyt niin kovasti ole...mun elämäni suurin oppiläksy ja irtipäästäminen on nimittäin oppia olemaan tekemättä mitään. Kun on perustanut koko elämänsä sille kuinka paljon on saanut aikaiseksi on mahtavaa löytää itsestään nautiskeleva laiskuri joka ei välttämättä halua tehdä yhtään mitään, kokea itsensä hyväksi ja tarpeelliseksi sellaisena kuin on, ei vain sen kautta kunka paljon on raatanut asioiden eteen. Hiljaisuudessa asiat näyttävät hyvin erilaisilta ja tuntuvat...elämän yksinkertaiset perusasiat tuottavat suurta nautintoa. Elää hetkessä päivä kerrallaan se on mun motto nykyään ;) Elän nyt vaihetta mä en oo koskaan...ja sitten toteutan sen mitä en ole koskaan tehnyt...olen tähän mennessä kokenut aikamoisia seikkailuja...lähtenyt ihmisen kanssa jota en tuntenut juhannusfestareille...tavannut mitä mielenkiintoisempia uusia ihmisiä. Avartanut maailman katsomustani ja opetellut katsomaan kaikkia ihmisiä rakkaudella. Antamaan anteeksi muille ja itselleni...jännä vaan että on paljon helpompaa antaa muille anteeksi, itselleen on paljon ankarampi. Odotan innolla mitä jännää tulevaisuus tuo tullessaan...haaveilen työstä lasten ja nuorten kanssa, jollain tavalla jossain. Ehkä vapaa-ehtoistyössä ulkomailla tai jotain. Kokemusten reppua on ihan mahtavaa täyttää se ei vaadi kovin kummallisia juttuja, pienetkin uudet asiat tuovat aina tullessaan suuria oivalluksia. Elämä on todellakin ihmisen parasta aikaa!