keskiviikkona

  Tiina blogista naapurina provencessa laittoi tälläisen haasteen...
 
1. Missä vietit parhaan lomasi kautta aikojen? Ranskassa..annecyssä. Ranskassa on jotain niin kotoista ja ihanaa...
2. Mikä on suosikkikaupunkisi? hmm. Pietari teki ihan käsittämättömän vaikutuksen...hurjasta liikenne ruuhkasta huolimatta.
3. Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi? Ihan mihin vaan...vaikka Pariisiin!
4. Kahvi vai tee? Aamulla kahvi ja muuten tee :)
5. Kuka on vaikuttanut elämääsi eniten? Lapseni
6. Mistä urheilulajista pidät eniten, penkkiurheilukin lasketaan mukaan? Jalkapallosta en kylläkään tykkää televisiosta katsoa vaan itse pelata
7. Minkä elokuvan katsoit viimeksi, suositteletko? Apua...en edes muista...haluaisin katsoa Avattaren...
8. Hauska sattumus tai sanonta mitä on tapahtunut? sama pää kesät talvet...pää auton oven välissä...pää jäässä...pää pyörällä...
9. Mitä laittaisit piknik koriin? Mansikoita ja kuohuviiniä
10. Mikä suomalainen asia tai tuote on sinulle tärkeä? Musiikki
11. Minkä hyvän teon olet tehnyt viimeksi? Opetellut rakastamaan itseäni...ja se ei muuten ole helppoa...

tiistaina

 Ihme on täällä...pieni tummatukkainen prinsessa joka mullistaa koko maailman.
Onpa jännä tunne mä oon MUMMMI!!!! Sain kunnian olla mukana vastaanottamassa pientä tulokasta ja voi sitä uskomatonta rakkauden ilmapiiriä mikä välittömästi laskeutui kun pieni ja äiti kohtasivat toisensa ensi kerran. En tiedä onko maailmassa mitään niin kaunista ja puhdasta kuin pieni vauva. Sain sitten minäkin syliini pienen ja kertoilin nyt jo vähän varoituksen sanoja....moi mä oon sun sekopäinen mummi ja meillä tulee olemaan niin hauskaa yhdessä, tehdään ihan hassuja juttuja ja keksitään kaikkea kivaa...mun mielestä mun tehtävä ei ole jaella kasvatusneuvoja, esittää viisaampaa kuin olen vaan tukea omaa tytärtäni olemaan juuri sellainen äiti kuin on. Uskoa omaan itseensä, kasvaa itse siinä sivussa ja koska jokainen lapsi on erilainen yksilö ei edes ole olemassa mitään oikeaa kasvatuskaavaa. Mun neuvot on muutenkin varmaan huonoja yhteiskunnan näkövinkkelistä...olin jo valmiiksi ostanut söpön vaaleanpunaisen tutin kun tiesin ihan intuitiolla että tyttöhän sieltä tulee...mun mielestä vauvat on niin söpöjä tutti suussa. Mutta mitä! Ei saa antaa tuttia määrätään sairaalassa...onpa tylsää väkeä...tuumasin vain että onneksi säännöt on tehty rikottaviksi. Olen niin onnellinen tästä ihmeestä voiko ihminen enempää toivoa...

lauantaina


Yritin aikanaan hartaasti kasvaa aikuiseksi, vakavoitua, käyttäytyä...syyllistin itseäni siitä ettei kukaan muu aikuinen (paitsi mun siskot) ole näin hullu. Että vastuuntuntoinen aikuinen on lastensa edessä järkähtämättömän viisas ja hillitty...no joo vissiin aika huonolla menestyksellä. Niinkuin eilen...sain taas huomata. Tää tarina lähti siitä liikkeelle kuinka kosmetologi sai mut ylipuhuttua kokeilemaan jotain mieletöntä taika-ainetta joilla omat ripset saa kasvamaan huiman pitkiksi...koska mä vihaan kaiken maailman tekojuttuja itselläni (ripsien, hiusten pidennyksiä ym. kaikkea hankalaa ja luonnotonta) astuin ansaan ja päätin kokeilla. Parina iltana sudin ainetta ripsiini ja odotin innolla että joko ne kasvavat. Jälkimmäisenä aamuna järkytyin peiliin katsoessani...silmät ihan turvoksissa ja punaiset että jaaha mä oon tällekin allerginen, että ehkä mun kuuluu olla vaan ihan luomu. Selitin tarinaa  järkevälle esikoiselleni josta välillä ihmettelen että kenen on tuo nalkuttava lapsi? Neito rupesi heti komentelemaan että voi helvetti luitko sä sen käyttöohjeen...ööö no en kun tumpelot lukee? Siinä sanotaan kuulemma että sitä ainetta ei saa mennä hitustakaan iholle ja että oliko sitä ihan järkevä laittaa yöksi kun silloinhan sitä menee helposti silmiin...mulla syttyi välittömästi lamppu, äh ehkä mulle yksinkertaisesti opetetaan että ole oma itsesi! Älä yritä olla mitään muuta! Ja koska mun touhut on usein "hengenvaarallisia" kannattaa välttää moisia myrkkyjä. Toinen herkullinen hetki oli eilen kun tulimme ostoksilta tämän nipottavan lapseni kanssa ja olin heittänyt huolimattomasti neidon ruokakassin autoon...oven avautuessa kassi asfalttiin ja kanamunat meni rikki...tai ainakin osa...mulla oli kuulokkeet korvissa kun kuuntelin musiikkia samalla ja katselin vaan tyhmänä kun toinen aukoo suutaan ja huitoo käsillään...aa sillä on jotain asiaa? Otin toisen kuulokkeen pois jolloin neito raivosi että voitsä jumalauta ottaa ne luurit pois päästä ja kuunnella että kato miten mun ruokakassille kävi...yritin hiiviskellä nolona ja kantaa tavaroita ja pyydellä anteeksi huolimattomuuttani. Samalla mua nauratti ihan hirveästi että tää on ihan kuin sketsi sarjasta absolutely fabulous jossa äiti on ihan hunsvotti ja lapsi repii tukan päästään äitinsä kanssa. Lähtiessäni tyttäreni luota mä en voinut vastustaa kiusausta olla vielä sanomatta marttyyri äänellä että mä oon niin pahoillani kun rikoin sun munat...jolloin repesimme täysin molemmat :) Mikä lahja elämässä onkaan huumori. Ilman sitä tää olisi tappavan tylsää. Ja koska mun kaheli pää ei vain suostu kasvamaan ja "aikuistumaan" olen antanut luvan itselleni olla juuri sitä mitä olen! Teen valtavia päätöksiä kummallisista lähtökohdista annan esimerkiki jääkiekon määritellä elämääni...vatkaan koko päivä teenkö yhden asian vai en ja jännittäessäni peliä (tai itseasiassa lähettäessäni energiaa koko pelin ajan Suomen pelaajille...) päätän että jos nyt teette maalin (tilanteen ollessa 2-1) mä teen sen mitä en ole uskaltanut ja mitä tekee Suomen pojat? MAALIN ja vielä toisenkin. Huh! Ja mä "jouduin" olemaan rohkea ja toteuttamaan asian jota pelkäsin. Että en tiedä kumpi on kumman ansioita? Autoinko minä poikia voittamaan vai pojat mua olemaan rohkea? Ainoa mikä tällä hetkellä ottaa päähän on se että mä herään joka aamu vain aikaisemmin kun on niin valoisaa...laittaisin pimnnysrullaverhon mutta kun on kiviseinät eikä iskuporankonetta ja tuttu tarina...apua ei voi pyytää. Tänään heräsin puoli viideltä ja pohdin ongelmaani...sain hirveän hihityskohtauksen kun mieleeni välähti kuva...voinhan mä ostaa rullaverhon leikata saksilla sen rullan pois ja ripustaa sen verhonipsuihin roikkumaan! Kätevää? Pitäisköhän vielä laittaa yksi blogi lisää? Marian niksiblogi?

keskiviikkona


Tiedättekö kun remontissa jää aina kuuluisa viimeinen lista uupumaan ja vaikka se on pikku juttu sitä ei saa aikaiseksi millään....eräänä päivänä kypsyin tilanteeseen ja painelin rautakauppaan. Tarvitsin 80cm leveän ja myynnissä oli vain metrin levyisiä...pohdin siinä että hitsi kun ei ole rautasahaa enkä viitsisi yhden listan takia sitä ostaa...poika pyöritteli päätään ja tokaisi että koita jostain lainata. No tietysti meni taas pitkä aika ennenkuin sain taas itseäni niskasta kiinni ja tartuin toimeen. Mulle tuli tunne että tässä on nyt mulle joku testi miten mä suoriudun tästä valtavasta ongelmasta...pohdittuani hieman tulin siihen lopputulokseen että kai mun kuuluu yrittää löytää itsestäni lirkutteleva nainen joka anelee jotakuta auttamaan...monelle ihan helppoa mutta mulle jostain syystä täysin ällöttävä ja vieras ajatus. Mä en suoraansanottuna ole sellaista naistyyppiä joka kokee luontevaksi lirkuitella ainakaan miespuolisille että voisitko sahata vähän mun listaa. Räps räps
mun mielestä jos jotain haluaa se sanotaan niinkuin asia on ilman mitään naisellisiä pelejä tai räpsyttelyjä. Tulkisin niin että kai mun sitten kuuluu palata sinne kauppaan ja jos en halua itse sahata tai sahaa ostaa räpsyttelen sille pojalle että et sä vois sahata sen mulle. Valmistauduin huolella tähän kohtaamiseen meikkasin laitoin hiukset painelin itsevarmana
takaisin rautakauppaan ja kohtasin tämän haastajani. Mutta mitä en mä mtään räpsytellä osaa vaan kysyn ensimmäisenä että onko sun pomo paikalla kun se on mun tuttu ja kysyisin että lainaisko se sitä sahaa. Mitä vastaa tämä julma haastaja? ...kyllä meillä on saha ja mä voin sen sulle sahata. Että sillain mä ymmärsin että tätähän mä olin opettelemassa...jos tarvitset jotain käyttäydyt arvokkaasti ja itsevarmasti ja otat sen minkä tarvitset ja haluat...ilman mitään pelejä tai kieroiluja tai naisellisia konsteja...jee ihana vapautus mun ei tarvitse ruveta avuttomaksi vaan tosi vahvaksi!

maanantaina


No niin...valmista on! Ostin myös aurinkohatun ja punaiset bikinit ja kerroin tulevalle lapsenlapselle että kuule sun pitäis syntyä nyt aika pikaisesti että sitten mummi lähtee matkalle...tuleva äiti valitti juuri maha ja selkäkipua joten saas nähdä ( mä hihittelin salaa että oho tottelevainen lapsi?) Sitäpaitsi mä näin mersuja jokapuolella kun kävin ostoksilla ja tulkitsin sen hyväksi merkiksi...etenkin kun viimeinen oli keltainen pakettimersu mä ulvoin naurusta että pottuilaanko mun kustanuksella jotenkin? (jos muistatte mun mersuviha-postauksen vielä?) Lisäksi kaupan kassa oli ihan hassu vanha täti joka teki työtään hymy huulilla ilman kiirettä...hirveä jono ja tällä oli aikaa höpötellä ja laskea ääneen kuinka monta mitäkin tuotetta veteli koneen läpi. Näyttää näitä kiireen kesyttäjiä siunaantuneen joka alalle ihan mahtavaa:)

Mikä lahja ihmiselle onkaan mielikuvitus...sen avulla voi luoda ihan mitä vain. Ilman pelkoja rajoja tai uhkakuvia. Jokainen unelma saa alkunsa mielikuvasta. Ikäänkuin joku sytyttäisi lampun sisälläsi että juuri tuotahan mä tarvitsen ja haluan...se voi olla ihan mitä tahansa minkä koet itsellesi tärkeäksi. Materiaa...rakkautta...matkustamista...uusi koti ihan mitä vain...kun sisäinen lamppu on sytytetty alkaa vaihe unelmaan uskominen kuin se olisi jo totta. Niin vahva usko sen toteutumiseen ettet anna minkään seistä sen tiellä tai lannistaa uskoasi. Tässä kohtaa yleensä järki rupeaa tekemään tuhotyötään...kuiskii korvaan että ihan mahdotonta et sinä saa toivomaasi ei onnistu et ansaitse tai pysty. Helpointa on luovuttaa ja uskoa että unelmasi olikin ihan hölynpölyä ja että mitähän sitä taas kuvitteli ja uskoi...
Näin toimii vetovoiman laki, ikäänkuin luomme itse esteet asioiden toteutumiselle kun emme täydestä sydämestä luota ansaitsevamme sitä. Mulla on haave että pian mä istun jossain kaukana merenrannalla ja katselen auringonlaskua...lempeä tuuli heiluttaa hiuksiani ja upotan varpaat rantahiekkaan. Asian luomisen aloitan mulle tosi yllättävällä tavalla...ompelen matkavaatteita...katselen kaupassa  rajua ja hassua matkalaukkua ja hihittelen että vähänkö ihmisiä hymyilyttää kun näkevät mun matkalaukun...että tietysti toi  kummallinen matkalaukku on tuon peppipitkätossun. Eihän sillä voi mitää tavallista harmaata tai mustaa matkalaukkua olla. (sitäpaitsi näin on helppo tunnistaa omansa kun se pyörii satojen muiden kanssa hihnaa pitkin kentällä) Eli mähän osaan olla tosi järkeväkin?
Katselen kalenteriani ja mietin että jännä missähän vaiheessa mä lähden...ja kenen kanssa?
Ja sitten mä luotan siihen että kaikki järjestyy ja selviää, annan ajan hoitaa. Mun ainoa tehtävä on uskoa siihen että unelma muuntuu todeksi. (tietysti toinen vaihoehto on vain tilata tylsästi matka jonnekkin mutta eihän sellaisessa ole mitään yllättävää tai jännitystä jos kaikki on selvillä?) Eli tämä on myös loistava keino luoda elämästä suuri seikkailu jossa koko ajan tapahtuu uskomattomia jännittäviä asioita...eipä ole enää  samaa tylsää puppua joka päivä. Uskalletaan luoda itsellemme juuri niitä asioita joista unelmoimme...ei anneta minkään estää uskomasta siihen ettemme ansaitsi vain parasta. Eli nythän mä tajusin eihän se riitä että mä vain katselin sitä laukkua munhan pitää ostaa se...että voi alkaa pakkaamaan!

perjantaina





Aloitin taas ompeluhommat...samalla kun touhuan käsittelen jatkuvalla syötöllä omia sisäisiä peikkojani...
Kipeyksiä joiden olemassoloa en aikaisemmin edes ymmärtänyt. Yksi iso mörkö on oma naiseus ja kaikki siihen liittyvä. Mun sisäinen ääneni on aina kehoittanut mua suhtautumaan vastakkaiseen sukupuoleen kuin viholliseen jota täytyy pitää tarkasti silmällä...olla ikäänkuin hyökkäysasemissa jotta pystyy tarvittaessa puolustautumaan ja antamaan "köniin" tälle mun mielestä vaikeasti tulkittavalle lajille. Luottamus on ollut hyvin vaikeaa... sisimmässä asuu pelko että jos näytän heikkouteni tai naiseuteni kimppuuni käydään ja satutetaan. Lisäksi voin ihan rehellisesti myöntää että koska mun tielleni on osunut yksilöitä joille tunteiden ilmaiseminen on hyvin vaikeaa ja mä taas olen hyvin impulsiviinen ja temperamenttinen olen joutunut tukahduttamaan luonnettani. Kun tekee matkaa itseensä ja sisimmässä asuviin muistoihin ja kipuihin joutuu kohtaamaan itsestään myös ei niin kovin miellyttäviä asioita. Nyt vasta ymmärrän monta asiaa itsessäni ja käytöksessäni. Kun on sinut itsensä ja sisäisten haavojensa ja kipujensa kanssa voi kohdata muutkin ihmiset ihan toisella tavalla. Ja tämä pätee niin naisiin kuin miehiinkin. Ymmärtää myös sen että kukaan toinen ei voi ottaa vastuuta kasvumatkastasi tai tuoda onnea jos et sitä löydä sisältäsi ja itsestäsi. Ihminen joka on sinut sisäisen itsensä kanssa on muita kohtaan lempeä ymmärtäväinen ja itsevarma. Tietää omat rajansa terveellä tavalla. Kunnioittaa niin toisia kuin itseäänkin. Myös vastakkaista sukupuolta. Sisäinen prinsessa minussa uskaltaa pitkän unen jälkeen herätä ja tuoda esiin herkkyyttään ja naiseuttaan, rakastaa ja saada rakkautta. Ja jostain syystä mä aloitan taas vaatetuksesta. Saan olla juuri sitä mitä olen pukeutua niin kuin hyvältä tuntuu olla kaunis, nauttia huomiosta. En "vetäise" turpiin jos joku uskaltaa mainita että näytät upealta vaan pystyn hymyilemään ja kiittämään. Tähän mä ompelen itselleni voimaa tuovia energisisoivia vaatteita laukkuja ym...jostain syystä värimaailma on sinistä ja punaista...ehkä se symbolisoi maskuliini ja feminiinienergiaa...yhdessä sulassa sovussa toisiaan vihaamatta tai listimättä...kummallekin on tilaa ja kumpikin on ainutlaatuinen  ja kaunis omalla  tavallaan...

keskiviikkona


Ei mikään pyhimys ....

Vaikka olen luonteeltani peruspositiivinen suht iloinen ja yritän kasvaa ihmisenä se ei tarkoita että olisin joka päivä kuin hangonkeksi tai että näkisin kaikki asiat valoisina. Välillä on päiviä kun tekisi mieli kuristaa joku tai itkeä pillittää koko päivä. Mä oon kehittänyt tehokkaita menetelmiä selvitäkseni voittajana noista hetkistä. Ihan parasta on painella kunnon metsälenkille istua kivelle ja parkua suureen ääneen maailman epäoikeudenmukaisuutta ja sisäistä tuskaansa...helpottaa hyvin nopeasti! Toinen on sarkasmi jota minä ja siskoni harjoitamme ahkerasti...kunnon pottuilu puolin ja toisin on välillä niin piristävää. Ollaankin saatu jostain kumman syystä feministi-siskosten maine jota usein kummastelemme yhdessä...mekö muka vähättelisimme miehiä? Ei pidä paikkaansa...enemmin mä kutsuisin sitä realismiksi...eihän se oo meidän syytä jos häikäisevä älymme välillä ylittää vastakkaisen sukupuolen ymmärryksen? Vai onko?(heh)
Vanhin siskoni täytti kunnioitettavat 40vuotta ja päätettiin kahden muun siskoni kanssa tehdä perinteinen synttäriräppi sankarille. Mietittiin kun riimiteltiin että pitäisköhän harkita alan vaihtoa? Sen verran sutjakasti sujui biisin teko...vähän lähti kyllä lapasesta...tässä kesyimmästä päästä pari riviä...ala vaan ryppyvoidetta mättää muuten sun naama sut jättää etkä voi enää netissä chättää...muuten teksti oli sellaista sisäpiiri vi..pottuilua ettei siitä kukaan muu ymmärrä kuin me neljä...(: 
Viimeaikoina mä oon kiehunut muutamasta pikkuasiasta kun tuntuu kuin järki olisi jäänyt tän maailman touhuista aika kauas...menin yksi päivä paikalliseen pankkiin laittamaan tilille rahaa...virkailija istuu kypsän näköisenä tiskin takana ja toteaa että voi voi kun kello on kolme ja meillä saa tiliasioita hoidettua vain kello yhteen saakka (Meinas lipsahtaa että mitä helvettiä sä sitten siellä istut) mutta tyydyin toteamaan että just...näin nykymaailmassa. Ihan sama kuin kuin ruokakauppa olisi auki menisit ostoksille ja sanottaisiin että voi voi kun me emme myy ruokaa enää tähän aikaan. Että tää vaan on kolme tuntia auki vielä mutta ei me mitään asiakkaita palvella. No joo pikkuasioita mutta välillä mä ihmettelen missä on maalaisjärki?
Mutta nyt saa riittää valitus nimittäin katsellessa ikkunasta ulos suu vetäytyy leveään hymyyn! Kevät! Kohta on se hetki käsillä kun maailmaan pullahtaa jotain ihan käsittämättömän ihanaa! Pieni vauveli joka saa mummokseen ehkä maailman onnellisimman ja seköpäisimmän pikku-mummelin!Kypsyydestä en mene vannomaan enkä viisaista neuvoista mutta huumoria ja hauskuutta mä lupaan lapsenlapselleni opettaa ja sitä että aikuisetkin voi olla hulvattoman hauskoja ja silti vastuuntuntoisia...kuten minä ja pikkusiskoni eilen lapsilaumalle todistimme...esittämällä Jennifer Lopez tanssia muhkeilla tyynylisätäytteillä ja herkullisilla tanssiliikkeillä...uskalletaan kaivaa sisäiset lapsemme esiin nauraa laskea leikkiä ja pitää hauskaa musta tuntuu että se on tärkeintä elämässä (: