Touhua touhua...pensseli heiluu ja täti! Voi tätä kevättä sen tuomaa energiaa ja iloa.
Roiskin värejä...mitä sanotte sävyistä...barbie, Marilyn?
Tuosta kaapista ei nimittäin todellakaan tule valkoista. Pian näette...

Olen jo saanut pikku ystäviä uudessa asuinpaikassa, pihapiirissä vilistää 4v, 2kpl 5v, 6v ja 2v. tapasin nämä yksi päivä kotiin tullessani. Kuka sä oot oli ensimmäinen kysymys, saadaanko me tulla sun luo kylään? Uskotteko että oli naurussa pitelemistä kun yksi pojista sanoi toverilleen, että mennään katsomaan tuon naisen ylösmenoa. Niin sitten yhteistuumin kiivettiin peräkanaa raput ylös asuntooni. Mikä logiikka! Mullehan kiivetään korkeita rappusia ja oon todella tehnyt omaa ylösnousumatkaani kaikesta vanhasta.
Sovimme vintiöiden kanssa että viikonloppuna pidetään puutarhassa mehu ja keksi juhlat. Esittelivät mulle myös matokokoelmansa ja liiskaantuneen toukan joka oli kuulemma sattumalta törmännyt johonkin ja vahingossa kuollut ;)

Uskon että on suuri luottamuslause kuulla vieraan neljävuotiaan pojan suusta : Sä saat milloin tahansa tulla katsomaan mun matokokoelmaa, olen otettu!

Miten hyvältä tuntuukaan laittaa kotia, hakea muutamat jäljellä olevat tavarat säilytyksestä ja huomata että vaikka tavarat ovat vain materiaa on joihinkin vahva tunneside. Mun rakkaimmat ovat ompelukone ja saumuri, melkein itkin ilosta kun näin ne pitkästä aikaa. Painelin heti kangaskauppaan, sormet syyhyävät luoda jotain kaunista. Ihastelen asuntoni ikivanhoja yksityiskohtia, mietin miten paljon nämä vanhat talot ja kujat ovatkaan nähneet. Tunnen syvää kunnioitusta sitä kohtaan että saan imeä itseeni tätä ainutlaatuista historiaa. Sisältä kumpuaa runoja, menninkäistyttö Elviirasta. Omistan tämän pikkuiselle My- tyttöselle joka täyttää tänään 1v. Onnea maailman rakkaimmalle!

En tahdo, en halua,
polkee jalkaa pikkuinen Elviira.
Miksi pitäisi päälle pukea, tylsiä sääntökirjoja lukea.
Tahdon vain leikkiä, tehdä hauskoja asioita.
Aikuiset ne ei tiedä mitään,
ne tekee liikaa töitä,
valvoo unettomia öitä.
Jonkun turhan takia,
noudattaisivat lasten lakia.

Haaveilin aina asuvani todella vanhassa talossa.
Talossa ja ympäristössä jossa voin tuntea seikkailevani Astrid Lindgrenin sadussa. Näin itseni kirmaamaassa vanhoilla kaduilla, kurkkimassa pikkuisiin puoteihin, nenä kiinni lasissa karkkikaupan ikkunan takana ja riippumatossa sisäpihalla. Käytyäni polkua jolla hukkasin, entisen elämäni, järkeni, kaiken vanhan. Opin jotain todella tärkeää,  sen että kun unelmoit jostain, tähtää kaikki ajatuksesi ja tekosi siihen että tavoitat haluamasi. Elä kuin olisit jo siellä missä haluat olla. Nähtyäni tämän ihanuuden päätin että siitä tulee mun koti, vaikka kiinnostuneita oli useita ja minä en ollut suinkaan ensimmäinen joka asunnon näki, päätin että muutan siihen. Hoin mielessäni joka päivä omaa nimeäni ja asunnon osoitetta. Ostin jo tavaroita sinne ennen kuin tiesin saanko sen.
Ja nyt sitten asun siellä :) en valita! Kalustus on ollut hauskaa ja edullista puuhaa, myytyäni lähes kaiken vanhan aloitin alusta. Olen tehnyt mahtavia löytöjä...tässä budjettia:

Kaksi vanhaa sohvaa 20€ uusiokeskuksesta
sohväpöytä 20€ kirpparilta
lipasto 15 € uusiokeskuksesta.
ja tää on kallein sijoitus...vuokrapaku muuttoa ja kalusteiden kuljetusta varten 85€, rutattuna puiseen pihaporttiin 600€. Onneks mun intuitio käski ostamaan edullisia kalusteita niin jäi sitten rahaa tähän loppuhuipennukseen...upea hetki palauttaa auto vuokraamoon ja kertoa...
että ei sitten mahduttu portista sisään...että naisen logiikka ja sillain.

Asun nyt sitten satukirjassa, paikassa jossa talot ovat vaaleapunaisia, vihreitä, keltaisia, sinisiä. Paikassa jossa olen aina halunnut asua. Näyttää todella siltä että pitää "varoa" mitä toivoo. Kun olet valmis toiveesi toteutuvat, kun vain uskot omaan luomisvoimaasi, kaikki on mahdollista. Kun herään aamulla ja katson ikkunasta ulos, tulee kyyneleet silmiin. Voiko olla mitään nin kaunista kuin vanhat talot, mukulakivikadut...
Olen kotona...taitaa tulla Mylle ja mummille seikkailujen kesä.
Ehkä kohta hierotaan naamaa ja pöytää jäätelöllä kunhan ensin harjoitellaan puurolla. Jäätelöä ei viitsi tuolla lailla haaskata ;)

Kauneinta maailmassa, ihmeistä kaikkein suurin. Se että olen äiti. Se että minä joka rimpuilen ja hapuilen moneen suuntaan kyseenalaistan ja muutan mieltäni, olen yhdestä asiasta täysin varma. Siitä että rakastan kaikkia lapsia, omia, muiden. Voisin hyvin vielä kasvattaa näitä pikku kapinallisia, niin paljon niistä pidän. Siitä miten aitoja ja puhtaita nuo  ovat, siitä rohkeudesta etteivät välttämättä käyttäydy niin kuin aikuiset haluaisivat. Vaan ovat juuri sellaisia kuin haluavat olla. Riemuitsen tuikkivista silmistä joita kohtaan, ehkä lapset tunnistavat henkisen lapsen sisälläni ja aistivat olevani kanssani samalla tasolla ;)
Jumitin yksi päivä seisoessani kassa jonossa, haaveilin enkä huomannut jonon liikkuvan, pyysin anteeksi takana olevalta perheeltä hitauttani. Perheen pikku tyttö tarkkaili mua kovasti ja kysyi sitten äidiltään että kuka tuo on? Äiti muuttui vaivautuneen näköiseksi ja hyssytteli. Sen kummemmin miettimättä vastasin pikkuiselle:
mä oon peppi-pitkätossu ja hymyilin :)
Lähdin sisäisen lapseni kanssa tanssahdellen etiäpäin ja tunsin miten muut seurasivat katseellaan hämmentyneinä.
Kiitos kaikille lapsille siitä että olette olemassa ja näytätte meille aikuisille että on olemassa jotain mitä ei saa muokattua mielensä mukaiseksi vaikka päällä istuisi. Kiitos äitiydestä.

No ni...mä oon palannut siihen mitä normaalielämäksi kutsutaan.
Kävin erittäin pitkällä ja haastavalla reissulla, matkalla jossa oivalsin itsestäni ja elämästä yleensä ihan käsittämättömän paljon. Yli vuosi siihen meni, olin jossain kaukana tutkimusmatkalla ja tein valtavan paljon töitä itseni kanssa. Kunnes eräänä aamuna, hups! Tipahdin takaisin kehooni ja siihen että mähän olen ihminen, en mikään henkiolento. Uskomatonta että pitää nähdä kaikki puolet, tehdä kaikki ylilyönnit päästäkseen uuteen itseensä, ymmärtääkseen että tasapaino on kaiken salaisuus. Miten olla uuden ajan tiedostava ihminen mutta pysyä ihan tässä normaalielämässä kiinni siinä on haastetta. Liideltyäni retkilläni, tyhjennettyäni kaiken vanhan näen selkeästi mitä haluan ja kuka olen.
Riemuitsen siitä että olenkin se ihan sama Maria, se joka haluaa kauniin kodin, sisustaa, ommella, kirjoittaa elää satumaista arkea. Piti vain mennä kauas nähdäkseen lähelle, luopua kaikesta aloittaakseen ihan alusta.
Palaan unelmieni lähtökuopille ja näyttää kuin taikavoimani toimisivat nyt oikeasti niin että saan kaiken mistä olen unelmoinut.
Paljastan lisää heti kun saan varmistuksia muutamiin juttuihin. Haluan vain kertoa teille ihanat rakkaat ihmiset että on mahtavaa olla elossa, tässä hetkessä en keksi mitään niin upeaa kuin katsella tätä kaikkea ja tajuta että emme syntyneet tänne turhan takia, että jokainen kokemus on arvokas joka vie meitä lähemmäksi todellista olemustamme.
Matka sinne on pelottava mutta sen arvoinen.

                            Ihmeiden oppikurssia

Ihminen yrittää pakoon itseään, omaa sisintään.
Ei auta vaikka kuinka juokset tuska tavoittaa, repii sydäntä ja haavoittaa.
Etsit kotia jota et löydä. Karttasi on täynnä umpisolmuja ja tyhjiä ympyröitä. Mikään ei tuo rauhaa ei auta ennenkuin löydät kotiin.
Sinne minne kompassisi sinua ohjaa tulee kulkea, rikkoa rajoja ja unelmoida. Hetkestä jolloin löydät sen mitä etsit, tavoitat itsesi ja ymmärrät.
Sielun koti on sydämen tila ei paikka.

Täällä...taas :)