torstaina



Uskallettuani kohdata oman sydämeni sen kipeydet ja totuuden sai elämäni täysin uuden suunnan....henkisyyttä ja  sen mukanaan tuomaa "hörhöytymistä" pelätään ja syytetään siitä että sinut kuin aivopestään muiden ohjaamiin valintoihin. Että ensin sekin oli ihan normaali mutta sitten se hurahti johonkin ja sekosi ja muutti elämänsä. Ikäänkuin olisi ensin järjissään ja sitten hups! Henkinen polku veisi järjen ja muuttaisi sinut? Entäs jos se onkin polku omaan sydämeensä ja oman viisauden kuuntelemiseen? Entäs jos se onkin kuin järkiintulemista? Alat nähdä asiat selkeämmin oikeassa valossa ja riisut kaiken epäaidon ympäriltäsi? Et voi enää tavalla joka ei ollutkaan sinulle se oikea...vapaudut muiden vaatimuksista ja oletuksista siitä miten elämää pitäisi elää? Alat nähdä kaiken jopa rakkaudenkin ihan uudessa valossa...onko tosiaan niin että parisuhteen tarkoitus on jatkuva taistelu siitä kumpi suostuu muuttumaan? Onko perheen perustamisen tarkoitus se että jotenkin selviät hengissä helvetistä jossa kaksi aikuista "kilpailee" siitä kummalla on enemmän vastuuta ja rankempaa. Onko lasten kasvatus elämäsi hirveintä ja vaativinta aikaa jolloin huokaillaan että kohta helpottaa? Ihmetellään miksi kaikki eroavat ja miksi vanhemmat listivät lapsiaan ja voivat niin huonosti? Mitä jos meidän maailmassamme koko  henkinen arvojärjestys olisikin ihan nurinpäin? Teemme ensin kaikki ne asiat joita on määritelty normaalielämään kuuluviksi. Etsimme elämänkumppanin perustamme perheen teemme töitä suoritamme kaiken siihen kuuluvan ja elämme huomisessa. Että kyllä tää iloksi muuttuu kunhan työ mies/nainen oppii ymmärtämään minua...kyllä tää helpottaa sitten kun lapset vähän kasvavat...kyllä tää helpottaa kunhan sitä tai tätä?
Samalla se menikin sitten kaikki ohi...elämämme täyttää niin monet asiat että emme ehtineet mukaan siihen? Entä jos jokainen kävisi ensin polun itseensä selväksi omalla itselleen sopivalla tavalla. Ollessaan tasapainossa itsensä kanssa ja ymmärtäessä että onni onkin sisälläni eikä sitä tuo kukaan toinen olisi puolison etsiminenkin ihan toisenlaista...samankaltaiset samassa tilassa olevat henkisesti kehittyneet ja tasapainoiset ihmiset yhdessä perhettä perustamassa? Vau mahtaisi lasten kasvatuskin olla erilaista...opettaisimme jälkikasvulle tärkeitä henkisiä arvoja ja pikkuhiljaa maailma muuttuisi. Maailma täyttyisi ihmisistä jotka eivät haikailisi kaiken merkityksettömän perään vaan eläisivät yksinkertaista rakkauden täyttämää elämää. Koska joidenkin mielestä unelmani ja näkemykseni tälläisestä maailmasta ovat lapsellisia ja yliromanttisia riemuitsen jokaisesta yksilöstä joka haluaa muuttaa maailmaa ja ajattelee samoin. Ei anneta periksi kuljetaan ne vaaleanpunaiset laput silmillämme ja tehdään ainakin omasta elämästämme henkilökohtainen "paratiisi". Hymy ja halaus ihan jokaiselle!

keskiviikkona

Hei kurkatkaapa tänne...ystäväni joka ei osaa leipoa pisti pystyyn leivontablogin...lisää tälläistä!
piparipossun päiväkirja

tiistaina

Elämää intuitiolla

                                  
Mun elämässä jyrää nykyään motto "järjen käyttö ei ole sallittua" yritän elää täysin intuitioni ja vaistojeni varassa. Mun mielestä järki on juuri se joka tekee elämästä tappavan tylsää ja maalaa kaiken ikävän harmaaksi. Intuition varassa eläminen vaatii hiljentymistä ja pysähtymistä...otetaan nyt vaikka esimerkiksi kaupassakäynti: Sinne vaan ilman mitään etukäteisjärkeilyjä ja sunnitelmia...kuljet kaikessa rauhassa ja annat kehosi ja vaistojesi kertoa mitä pitäisi syödä, kuuntelet iseäsi herkemmin etkä vain automaattisesti lappaa tavaraa koriin. Tai ajat autolla vaistojesi varassa ilman mitään tylsiä navigaattoreita käännyt sinne suuntaan mihin vaisto sanoo ja kuin ihmeen kaupalla löydät perille. Tähän kaikkeen olen lisännyt peppi pitkätossun kyvyn helpottaa arkea kummallisilla tavoilla kapinoida ja kuvitella olevansa maailman vahvin. Iloita kaikista pienistä asioista...kuten sateesta.
Keltaiset kumisaappaat ja punainen pilkkusateenvarjo onko mitään niin hauskaa? Sateella kaikki peseytyykin ihan itsekseen harkitsin jopa luonnonmukaista autonpesua a´la Peppi.
Käyt levittämässä jotain luontoa vahingoittamatonta pesuainetta autoosi ja annat sateen hoitaa huuhtelun. Tai siivous Pepin tyyliin juuriharjat jalkoihin kiinni ja luistelemaan, toinen vielä mukavampi vaihtoehto on olla siivoamatta kokonaan. Kaiken tämän pointti on se että aikuisuus yleensä "tappaa" meistä tämän sisäisen Peppi pitkätossun tai Eemelin ja hauskuus loppuu kuin seinään. Kuuntelen kauhulla sivusta ihmisiä jotka kuvittelevat saatuaan jäkikasvua että aikuisuus tarkoittaa jäykkyyttä ja tiukkapipoisuutta. Lapsille puhutaan kuin vähä-älyisille pikkuaikuisille ja yritetään opettaa että tässä maailmassa kaikki tulee kurin ja kärsimyksen kautta ei voi tehdä niin tai näin...enkä nyt tarkoita sitä etteikö myös tietyt säännöt olisi tärkeitä. Mutta kuilu aikuisten ja lasten välillä kasvaa helposti kovin suureksi. Unohdetaan millaista on olla lapsi tai nuori. Seurailen juuri kylässä olevien siskon tyttöjen (13v.) touhuja. Naureskelemme  puolin ja toisin toisillemme. Huvittaa miten nykymaailmassa kaikki on tietokoneen ja puhelimen varassa...toinen neiti täällä mun luona ja toinen kotonaan ja keskustelevat fb.issa...koska sä tuut, millä sä tuut...viimeisenä luonani oleva neito kirjoittaa että soita sit kun olet täällä. Mun suu laajeni hämmästyksestä että miksi pitää vielä soittaa kun on täällä että miksi ei vain yksinkertaisesti tule ovesta sisään. Jolloin neito poistaa tekstin ja kirjoittaa tilalle: Soita ovikelloa kun saavut...saatiin ihan hirveä nauruhepuli yhdessä että toi onkin hyvä vinkki....toisaalta voishan sitä yrittää arvata myös intuitiolla milloin toinen on oven takana?

maanantaina

Olen paljon pohtinut oman elämänmuutoksen myötä nyky-yhteiskuntaa sen arvoja ja systeemejä. Tuntuu että ihmisiä pelottaa ja suututtaa kovasti se jos joku haluaa uida vastavirtaan ja elää omaa elämäänsä erilailla kuin mihin on totuttu. Ihan kuin olisi jotain julkista riistaa elämänsä ja tekemiensä muutosten kanssa...ymmärrän jollain tasolla että sivusta katsottuna  näyttää siltä että menettää "järkensä" laiskistuu ja kieltäytyy juoksemasta muiden määräämää tahtia. Mietin usein itsekin tuntiessani eläväni ihan muulla planeetalla kuin muut että onko kyse siitä että minä tulin hulluksi vai onko muu maailma sekaisin? Ympärillä kuuluu kummallisia kommentteja siitä että mitä sä teet jos et tee töitä joka päivä, millä sä elät? Yksi suurimmista muutoksista omassa ajattelutavassani on ollut luopua kantamasta huolta rahasta ja pärjäämisestä...tai ajattelutavasta työn teosta. Asioita voi nähdä ja tehdä niin monin erin tavoin. Onko meidät luotu tähän maailmaan siksi että ehtisimme tehdä mahdollisimman paljon töitä hankkia omaisuutta ja kuolla pois. Onko tosiaan niin että elämän tärkein päämäärä on suorittaa asioita tietyllä tavalla? Vai olisiko tälle kaikelle joku ihan muunlainen tarkoitus kuin kaikki jolla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä? Ihmetellään miksi perheet voivat niin huonosti, päivitellään miksi lapset ja nuoret syrjäytyvät...mihin on kadonnut järki tästä kaikesta, miksi yksinkertaisista asioista pitää tehdä niin hirveän monimutkaisia? Mietin mikä on ihmisen yksinkertaisin perustarve ja tarkoitus? Onko se se mitä teet työksesi tai miten hienon talon tai auton omistat? Vai onko se yksinkertaisesti rakastaa ja pitää huolta toinen toisistaan, etenkin lapsista jotka ovat meidän kaikkien tulevaisuus, uusi viisaampi sukupolvi joka osaisi tuoda erilaista ajattelua tähän sekopäiseen maailmaan ja yksinkertaistaa näitä asioita. Palauttaa välittämisen ja rakkauden tälle planeetalle, luopua kaikesta missä ei ole mitään sisältöä.
On jännittävä saada ihmisten onnitteluja isoäitiydestä ja kuulla kaikenlaisia kommentteja...että eikö ole ihanaa kun saa vain nauttia vauvasta eikä tarvitse kantaa vastuuta niin kuin omistaan? Mä en oikein suoraansanottuna ymmärrä tätä kommenttia? Luopua vastuusta,miksi mä haluaisin luopua vastuusta jotain niin ihanaa kohtaan kuin lapset?
Mun mielestä kaikki lapset ovat ikäänkuin meidän kaikkien vastuulla ja oli se sitten äitiys, isovanhemmuus, tai mikä tahansa rooli lapsen elämässä mä en voi kuvitella mitään niin tärkeää ja hienoa...sitäpaitsi lapset ovat ihan käsittämättömän aitoja ja rehellisiä ennenkuin heidät saadaan "aivopestyä" siihen miten pitää käyttäytyä. Ehkä siksi lapset saattavat myös ärsyttää kun koskaan ei tiedä mitä pienestä suusta seuraavaksi ilmoille putkahtaa...kuten Kristian 6v. kaverini poika joka kysäisi minulta muina miehinä kesken ruokailun...miksi sä oot eronnut? Meinas ensin mennä ruoat väärään kurkkuun kun en ollut valmistautunut niin suoraan kysymykseen...mietin hetken kuumeisesti vastausta ja totesin vain takaisin; Että siksi kun meidän lusikat eivät sopineet samaan laatikkoon. Kristian jatkoi syömistä tyytyväisenä että ilmeisesti vastaus tyydytti uteliaisuuden. Siinä näette lapset ovat myös paljon armeliaampia kuin aikuiset...silloinhan se on ihan selvähomma jos lusikoita on liikaa että ne jaetaan kahteen eri laatikkoon! Mitä sitä turhia vatkaamaan?

tiistaina



HEIII! Kaikki ihanaiset...pitkästä aikaa! Mun huomio on nyt ollut jossain ihan muualla
kuin blogimaailmassa...Vaaleanpunaisessa rakkauskuplassa on niin mukava kellua ettei sieltä tee mieli poistua ollenkaan. Voi että mä olen rakastunut! Tulenpalavasti täysin hullaantunut ja ihan sekaisin (entistä enemmän) Miksei elämä voisi aina tuntua näin ihanalta ja hyvältä? Loppujen lopuksi elämän ilo ja onni koostuu hyvin yksinkertaisista pienistä asioista. Suurin niistä on rakkaus, sen antaminen ja saaminen ja onko olemassa mitään niin kaunista ja puhdasta kuin pieni ihmisen alku. Täysin avuton ja viaton hyväntuoksuinen tuhisija. Mussa herää voimakas suojeluvietti tätä ihmeellistä olentoa kohtaan, tätä yksilöä ei saa "pilata" eikä yrittää tunkea mihinkään muottiin. Näen jo mielessäni miten mummi opettaa tälle pienelle että tärkeintä elämässä on olla oma itsensä viis siitä mitä yhteiskunta tai ympäristö ajattelee ja aina voi vähän kapinoida kaikkia tylsiä sääntöjä vastaan. Etenkin teininä ajattelin kannustaa (on tainnut jäädä kana kynimättä äitinsä kanssa) että juu anna mennä vaan kapinoi oikein kunnolla ;)Kunhan muistaa kunnioittaa ja rakastaa toisia ihmisiä ja eläimiä ja luontoa! Se on tärkeintä! Käväistiin perjantaina pienellä kotieläintilalla näiden tädin mussukoiden kanssa tutkimassa maalaiselämän ihmeitä...Kyllä nauratti taas tän herrakaksikon toilailu...aitauksessa ihan jättimonsterin kokoisia lehmiä ja Onni 2v. ehdottaa että mennään ailan yli...joudun tunnustamaan että pidän kaikista eläimistä mutta lehmiä mä pelkään...mä en tiedä miksi mutta minä ja sellainen otus vastakkain ei hyvä yhtälö...Lenni kohta 4v. tuumasi vain että mikä täällä haisee...tuumattiin myös siskoni poikien äidin kanssa että vaikka unelmoidaan että asuttais maalla jossain yhteisössä lantaa ei kyllä luotais. Rakastakaa toisianne ja pitäkää hauskaa...se on mummin määräys ihan jokaiselle!