keskiviikkona



No niin nyt on sitten uusi asunto ja muutto perjantaina, mitä sitä turhia odottelemaan. Unelmat kävivät toteen tsuppaduppa vaan ja saimme mielettömän UPEAN  vuokrakämpän läheltä keskustaa ja POREALTAAN. Nyt kyllä suu on aika leveässä hymyssä, onneksi on korvat ettei naama halkea...tavaraa on niin vähän että muutto sujuu pikku autollani ja olo on aikas villi. Kuljimme tulevia kotiseutuja ystäväni kanssa riemuiten kuin pikkulapset, kato mitä kauppoja, ravintoloita, ihan käsittämätöntä tälläisille maalaistyttösille. Ehkä kaupunkilaisiltakin alkaa hymyjä tai repeilyjä irtoamaan meidän toilailuja seuratessa. Kävimme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja tutkimassa seutua , kauhea nälkä ja ostimme pahinpaan hätään banaanit. Niitä siinä sitten mutustelimme näyteikkunan edessä jossa luki loisteputkia ja valaisimia. Ystäväni jonka hulluus ja spontaanius häikäisee jopa minutkin keksi että pyydetään että joku ottaa kuvan meistä. Yritin estellä Ei varmaan jos nyt ei kuitenkaan. Tietysti ohi käveli kaksi miestä ja ystäväni toteutti ehdotuksensa. On nyt sitten sekin hieno hetki ikuistettu...lähtiäisiksi toinen miehistä huikkasi vielä että nähdään! Että mehän tutustutaan ihmisiin ihan salamavauhtia ;)

Riemuitsen myös siitä että pikkuinen My  muuttaa myös lähelle ja saan pitää palleroisen lähelläni. Voidaan sitten yhdessä kuljeskella kaupungilla.
Suosittelen lämpimästi kaikille niille jotka ovat kyllästyneitä elämään elämää totutun kaavan mukaisesti laittamaan ranttaliksi, on muute hauskaa!

maanantaina



Vietipä ihan parhaista parhaan päivän pikkuisen My-tytön kanssa.
On ihana katsella tätä pientä taaperoista mitä huimaa vauhtia pieni lapsi kehittyykään ja miten ihmeellisiä kaikki pienetkin asiat ovat pikkuisen näkövinkkelistä. Mietin miten kaipaankaan aikaa pienen lapsen äitinä joka on monen mielestä ihan outoa, nythän elämä on taas "helppoa" kun lapset ovat isoja. Ja kukkua sanon minä, mitä enemmän ihmisellä on aikaa itsekseen sen enemmän on aikaa huomata miten tyhjää elämä on ilman lapsia. Vaikka olisi kaikki maailman vapaus ja raha ja hauskuus ei mikään korvaa sitä tunnetta kun pieni käsi tarttuu kaulaan ja kutsuu äidiksi tai isäksi. Väitän ettei vanhemmuus itsessään ole niin rankkaa, vaan se kaikki muu mistä pitää vanhemmuuden lisäksi suoriutua. Mun mielestä äidit ovat kuningattaria joiden ei pitäsi revetä mihinkään muuhun kuin lapsen rakastamiseen ja hoitamiseen, ja isät kuninkaita joiden tehtävä on vain rakastaa puolisoaan ja lapsiaan ihan hirveästi. Ajatelkaa miten ihanaa elämä olisi kun ei tarvitsisi muuta kuin nauttia perheestään. Uskon että maailma tarvitsee arvojärjestyksen muutosta, lapset ja perheet ja rakkaus tärkeimmäksi kaikki muu on toisarvoista. Niih ja hauskaa pitää olla. Siinä ne päivän tärkeimmät ;) JA ASUNTO ON MYYTY! Juhuu!

keskiviikkona



Hei ihanaiset! Täällä sitä myydään tavaraa ja asuntoa ja riemuitaan.
Löysin itsestäni kauppa-naisen joka möi verhot ikkunasta, television kaiken mikä irti lähtee (hmm. ja vaikka senkin joka ei lähde)
Etsimme samalla uutta asuntoa ja hihittelemme ystäväni kanssa vaihtoehtoja, käymme keskustelua siitä mikä on tarpeellista asunnossa.
Ensin se on oma makuuhuone kumpaisellekkin kunnes löydämme kämpän joka on liian pieni mutta siinä on POREALLAS! Aivan, asiat tärkeysjärjestykseen mitä sillä muulla on väliä jos asunto sijaitsee hienostoalueella ja siinä on poreallas. Olis kiva hämmentää naapurustoa muuttamalla sinne. Ainakin nykyiset ovat ehkä riemuissaan lähdöstäni, etenkin kiukkuinen mummo joka sai heivarit kotikirppikseni takia kun parkkipaikka oli täynnä autoja, uhkaili pihalla ystävääni että soittaa poliisit. Ei vain tiennyt tuo pihapoliisi mummo mitä oli vastassa,,,ystäväni on nimittäin aika kuumaverinen ja tuohtui perusteellisesti. Sain kesken kaupankäynnin pihamaalta puhelun jossa ystäväni huutaa mulle puhelimeen että täällä on joku helvetin hullu mummo joka käskee kaikkia siirtämään autonsa että kohta saa mummo turpaan ( oli vähän pokassa pitelemistä) ja ei oo muuten mummoa näkynyt se jälkeen? Kohtasi ehkä haastajansa tuo natiseva valittaja joka elämäntehtävä on kytätä muiden tekemisiä.

Vielä olis vähän tavaraa jäljellä, kauniita sisustusesineitä (vink vink)
Toinen jalka on jo Helsingissä ja toinen ei ainakaan maassa...saa nährä mihin se toinen jalka vie, musta kun ei koskaan tiedä. Suunniteltiin yhdessä sielunsiskoni kanssa tulevaisuutta tähän malliin. Aletaanks muusikoiks ja perustetaan bändi? Joo ehdottomasti vastasi sisko, ajateltiin tehdä rakkausaiheisia lauluja jotka kertovat erittäin kummallisia tarinoita. Että ens kesänä vaan kiertämään festareita, keikkabussikin on jo katsottuna :)


perjantaina









                                         MYYTÄVÄNÄ

Asunto ja entinen turvallinen tuttu elämä...

Sille joka kaipaa kotia olisi tarjolla kaksio 53,5 neliötä. Sipoossa...
Sille joka haluaa elää tuttua turvallista elämää myyn entisen elämäni (heh)

Hyppelen täällä maalariteippirullan ja kynän kanssa ja hinnoittelen omaisuuttani. Välillä nauran ja riemuitsen siitä että olen kaheli ja saan elää tätä ihanaa elämää. Tavaroista luopuminen tuntuu yllättävän hyvältä, ei se että luovun niistä vaan se että uskallan tehdä niin kuin sydän sanoo.
Mitä sinun sydämesi sanoo, kuuletko sen kuiskauksen tai armottoman karjunnan. Oletko siellä missä haluaisit olla vai pohditko että aikasi on, kohta, ensi vuonna, eläkkeellä? Jos mä olisin kuningatar (mitä usein kyllä kuvittelen olevani) antaisin maahan tiukan kehoituksen alkaa elämään onnellista nautinnollista elämää. Haistattaisin piut paut kaikille ahdistaville säännöille ja laille missä ei ole mitään inhimillisyyttä tai järkeä. Luottaisin että jokainen ihminen joka on onnellinen ja sinut itsensä kanssa on niin viisas että kykenee itse päättämään asioistaan.
Ensimmäinen asunnon katsoja vieraili luonani, ikäihminen joka oli huolissaan siitä että tupakoi ja mietti onko talossa nipottavia naapureita. Kerroin että talossa on röökimummo ja pappa jotka tupruttelevat päivät pitkät eikä se ketään haittaa tai kiinnosta. Näen jo mielessäni onnellisen röökikerhon pihakeinussa, kenties uusi jäsen mukanaan? Mitä sen on väliä mikä on kullekkin hyväksi valitkoot jokainen itse tapansa, mitä tiukemmin jotain asiaa kielletään tai paheksutaan sen houkuttelevammaksi se monelle muuttuu. Ugh. Anarkisti-hippi on puhunut...muistatteko näsäviisaan siskontyttöni...tyyppi kysyi multa ihan pokkana istuessa vieressäni että olenko ruvennut polttamaan hamppua. Mä järkytyin niin etten saanut hetkeen sanottua yhtään mitään...johon neiti jatkoi että kun sä haiset ihan hampulle. Pohdin hetken ja tajusin että se on henna joka tuoksuu ihan ruoholle (olin juuri värjännyt hiukseni) olen siis siskojeni lasten mielestä ilmeisesti niin outo aikuinen että epäilevät että olen jossain kemiallisessa pöllyssä, lohdutin etten koskaan koskisi mihinkään mikä sekoittaa pääni. Että tämä on rakkauspölly. Myös kummipoikani kysyi multa kun en heti vastannut johokin kysymykseen että oletko sä nyt transsissa. huh.. kyllä näiden kanssa on hauskaa :)
 on kivaa olla erilainen ;)

tiistaina



Matkalla johonkin uuteen ja jännittävään, en tiedä mitään niin kivaa kuin kutkutus vatsanpohjassa siitä ettei tiedä yhtään mihin sitä taas ollaan menossa. Opettelen päästämään irti siitä mikä on normaalia ja päästän sisäisen peppi-pitkätossuni lentoon täysin vapaaksi. Kuulen tuulen ujeltavan korvissani ja antavan vauhtia päätökselleni olla sitä mitä olen, suuri seikkailija joka kuolee tylsyyteen jos ei saa nähdä maailmaa hullunkuristen linssien läpi...sain voimakkaan ajatuksen tänään...sellaisen joka sai mut nauramaan ja päivittelemään mielessäni...Että joo, miksen mä oo aikaisemmin tätä keksinyt. Mua ahdistaa kaikki tää keräämäni tavara ja se että mä oon kiinni jossain kauniissa sisustustavaroissa. Mä haluan että mun omaisuus mahtuu paljon pienempään tilaan (itseasiassa muutamaan matkalaukkuun) Aioimme muuttaa valmiiksi kalustettuun asuntoon ja sillälailla olla vapaita muuttamaan vaikka kerran kuussa jos siltä tuntuu...olishan se jännää muuttaa sit seuraavaksi vaikka Tampereelle? Niinpä päätin että myy kaiken ylimääräisen, säilytän vain tärkeimmät ja rakkaimmat. Järjestän kotikirppiksen ensi sunnuntaina että
jos jollain syttyy lamppu tulla olet erittäin tervetullut :) Osoitteen saat laittamalla sähköpostia.

Miksi meidän on kuunneltava sydäntämme?
Siksi että siellä missä on sydämesi siellä on aarre... Paulo Coelho

sunnuntaina



Elämä on valintoja täynnä, se antaa meille rajattomat mahdollisuudet luoda jotain itsellemme tärkeää, toteuttaa asioita joihin tunnemme sydämen kutsua. Olen aina ollut kovin raju tekemään muutoksia elämässäni..tavalla tai toisella. Kun jokin ei tunnu enää oikealta päätös ja muutos on helppo tehdä ja toteutan sen nopealla kädellä. Joskus polku vie pöpelikköön ja joskus sinne minne halusinkin. Kaikki kokemukset ovat tarpeellisia ja opettavaisia ja siksi on tärkeää kuunnella sisäistä ääntään joka saattaa joskus yllyttää tekemään ihan hullujakin asioita. Ainakin omani joka rakastaa seikkailua ja riskejä. Päätin yhdistää blogini mummolachic ja sydämenpolku yhdeksi ja samaksi...ei tunnu enää oikealta ja hyvältä valikoida onko tämä mummolaan sopiva aihe vaan tunnen että uusi tieni on juuri kuunnella sydäntä ja seurata sen tuomaa polkua. Mummolachic oli tärkeä ja rakas aika, perustui enemmän sisustamiselle ja käsillä tekemiselle. Tunnen vahvasti tarpeen haudata tuo vanha ja aloittaa uusi aika myös tämän blogin suhteen. Siksi muutin nimen nyt sitten sydämenpoluksi niin että saan edelleen huijattua teidät jotka luette juttujani pysymään matkassa mukana :)

Siskoni kysyi juuri kuulumisiani ja vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi että : Olen päättänyt myydä asuntoni ja muuttaa Helsinkiin 39 vuotiaana kimppakäppään sielunsiskoni kanssa ja perustaa ennen näkemättömän yrityksen. Just vastasi siskoni... että sellaista tällä kertaa ;)
Voin kertoa että siitä tulee ihan käsittämätön seikkailu. Kävimme harjoittelemassa kaupunkiasumista tämän ystäväni kanssa ratikka-ajelun merkeissä...voi luoja. Ylitimme yhdessä mannerheimintietä ja tarkoitus oli mennä ratikkapysäkille. Pysäkillä sain slaakit. Ystäväni kadonnut jäljettömiin, mitä? Tutkin ympäristöä ja ihmettelin että miten ihminen voi kadota jälkiä jättämättä, tähyilin jo taivaallekin että kenties kaapattu johonkin avaruusalukseen. Pysäkiltä lähti just ratikka joka ei ollut meidän ja sain hysteerisen naurukohtauksen kaupunkilaisten katsellessa kummissaan tätä touhua, olin varma että nyt se tais mennä väärään ratikkaan. Viimein tajusin kaivaa puhelimen ja soittaa että oletko vielä tällä samalla planeetalla. Ystäväni vastasi kummissaan puhelimeen että missä hitossa sä olet?  Hän olikin jatkanut matkaa suoraan ja ihmetteli että kyllä Maria on nopea että mihin asti se on taas juossut. Että meidän kahden seikkailusta ei voi tulla muuta kuin hauskaa yhdessä. Päätimme sitten ratikan sijasta kävellä kun totesimme ettei se ole meille turvallinen matkustusmuoto :) Saas nähä kuinka Helsinki selviää meidän kanssa....


keskiviikkona

 



Hei! Terveisiä täältä rakkauden planeetalta...jossa mä liitelen ja tunnen olevani välillä siellä aika yksin...(onneksi on muutama muukin sekopää) Mulla on menossa vaihe: LUOMINEN
Ideoita olis vaikka muille jakaa ja  unelmat on tosi suuria. Mun suunnitelmissa on hauskuuden ja rakkauden palauttaminen maailmaan ja henkisyyden (vaikkei sitä uskalla aina ääneen lausua) se sana nimittäin herättää ihmisissä kaikenlaisia ajatuksia. Eikä välttämättä kovin positiivisia...ajatellaan että henkisyys on jotain huuhaata ja tarkoittaa että hurahdat johokin uskoon ja luovut kaikesta, liitelet taivaalla kuin lintu ja kadotat todellisuudentajusi.
Alkuun sitä ehkä kokeekin jonkinmoisen hurahduksen mutta sitten se tasapainottuu ja putoat takaisin maanpinnalle.

 Olen ikäni ollut erilainen omanlaiseni kulkija, tuntenut usein että olen tupsahtanut paikkaan johon en kuulu. Että mielikuvitusmaailmani lapsellinen uskoni ja huumorini on kitkettävä minusta jotta voin jotenkin elää niin kuin kuuluu. Puoli elämää kuritin itseäni ankarasti pysyäkseni jossain ruodussa, peläten sitä hetkeä jolloin vapaudun omaksi itsekseni tietäen että tulen aiheuttamaan järjetöntä kaaosta itselleni ja muille. Vapautuminen olikin todella uskomaton seikkailu ja olen mielessäni pyytänyt satoja kertoja anteeksi kaikilta niiltä jotka siihen sotkeutuivat.  Säikähdin ja palasin vanhaan ajattelumalliin jossa kuritin itseäni ankarasti, pidin nuhtelevia puheita itselleni hyvä etten tukkapöllyä antanut. Suljin oven kauniiseen maailmaan jossa keijukaiset ja satuolennot seikkailevat ja kaikki on mahdollista. Palasin "normaaliksi". Ja kas jotain kuoli sisältäni, en enää nähnyt elämän ihmeitä ja kauneutta, tuntenut pientä meninkäistyttöä kulkemassa rinnallani. Kaikki muuttui tavalliseksi ja harmaaksi. Kunnes kohtasin toisen "näkijän" joka kertoi...tiesitkös että mukanasi kulkee pieni menninkäistyttö joka kuuli itkusi maanraosta ja tuli luoksesi. Hämmästyin! Miten mielikuvitukseni näkyy myös muille? Enkö olekaan hullu niin kuin olen kuvitellut voisiko olla että on olemassa monia maailmoja ja todellisuuksia joita kaikki eivät vain näe tai halua nähdä. Että elämä onkin kuin satua jossa kaikki on mahdollista. Tarvitsee vain avata silmänsä ja uskaltaa nähdä ja kokea. Ymmärrän että outouteni/ erilaisuuteni onkin suuri lahja ja mahtava työkalu. Tuoda ihmisille rakkautta hauskuutta, lisätä sadun taikaa tähän elämään. Kertoa tarinoita maailmasta jossa kaikki on mahdollista kun vain muistaa pyytää. Niinpä kirjoitin ensimmäisen menninkäis runoni...Elviira tyttösestä. Pienestä ystävästä joka tuo hauskuutta elämääni:

Menninkäistyttö

Elviira on ihan pikkuinen tyttö niin pieni että sen kätkee kärpässieni. Silmät tuikkii iloa, painoa ei edes kiloa. Elviira rakastaa pilailla ja leikkiä eikä tahdo koskaan käyttää meikkiä- Ihmettelee ihmisten maailmaa, kovaa ja rumaa. Menninkäisten maailmassa kun kaikki on niin somaa.
Miksi ihmisen sydän itkee, eikö ymmärrä sitä niittää mitä kitkee. Sujauttaa taskuunsa pienen kukan kutoo itkevälle uuden sukan. Nauraa kikattaa pikku menninkäistyttö kun sai iloa tuoda, rakkautta tahtoisi vain juoda.