keskiviikkona


Meillä on jokaisella ikioma sielunsuunnitelma, viis siitä uskoi sitä vaikka joulupukkiin tai kukkaruukkuun. Jokaisella meillä on sielu, tuo viisas olento joka on meistä erillinen mutta silti yhtä kanssamme, tyyppi joka ymmärtää ohjata meitä oikealle polulle. Koska olemme ihmisiä ja tarvitsemme kokemuksia oppiaksemme erilaisia puolia elämästä, emme aina tunne tuota ohjausta. Teemme päätöksiä  ja valintoja järjellä, tuntien kuitenkin samalla sisällä vastustuksen. Hetken tarvottuamme "väärään" suuntaan ja asioiden tökkiessä ymmärämme että tein päätöksen ohittaen sydämeni äänen. En kuunnellut sitä.
Minulle käsite uusi aika, mitä viljellään liittyen vuoden 2012 ennustuksiin merkitsee.
Elämistä sydäntietoisuudessa, maailmassa jossa kaikki mitä koet on sinulle totta oikeaa ja ainutkertaista.
Ei ole tarvetta draamoihin tai kiistoihin siitä mikä on kunkin näkemys asioista, riittää kun itse tietää mihin on menossa ja mikä tuntuu itselle hyvältä ja oikealta. Tuntee ykseyttä, ymmärtää että olemme kaikki yhtä ja samaa, se mitä aiheutan toiselle koen myös itse. Jos esim. törmäät jatkuvasti vihaisiin agressiivisiin ahdistaviin ihmisiin on sisimmässäsi samankaltaisia käsittelemättömiä tunteita, joskus niin syvällä ettemme sitä edes itse tunnista. Ei ole mitään niin tuhoisaa kuin ihminen joka on "piiloagressiivinen"  näennäisesti täysin rauhallinen ja lempeä mutta itse piru kun uskaltaa vähänkin vapauttaa itseään. Uskon että tämä on suurin syy siihen että humalassa ollessaan kenestä tahansa "tavallisesta" ihmisestä voi tulla agressiivinen hirviö. Jos olet lempeä ja rakastava ja hyväksyt muut ihmiset luot myös sitä ympärillesi. Rakkauteen pätee samat lait...ilmeisesti itsellä on vielä opittavaa rakkaudesta kun kohtaan vain kummallisia miehiä...haluaisin löytää rinnalleni kaltaiseni ihmisen jonka kanssa jakaa tätä hauskuutta. Koska olen täysin naivi ja kokematon mitä tulee "deittailuun" ja miehiin tutustumiseen ajattelin aloittaa sen pehmeästi internetin välityksellä. Ilahdun kun täysin tuntematon mies  kirjoittaa toiselta puolen Suomea että pidänkö sukkahousuista? Mikä intuio riemuitsen, mähän kuljen aina raidallisissa, kukikkaissa tai ylipäätään sukkiksissa. Vastaan iloisesti ja hämmästelen mistä mies voi sen tietää. Tässäkö se nyt on herkkävaistoinen ihminen jota etsin...mies kirjoittaa myös iloisesti että hänelle se on ihan fetissi. Vastaan iloisesti ja sarkastisesti että sittenhän meillä on sama fetissi. Johon mies= Kiihotutko sinäkin sukkahousuista? Mullakin on niitä... Mä järkytyin niin että jätin vastaamatta, kierin lattialla ja ulvoin naurusta että olenkö mä noin sinisilmäinen. Muutaman päivän päästä mies kirjoittaa vielä...et vissiin halua enää jutella? Kohtasinko sisäisen sukkahousufetissini jota en itsekään ole tunnistanut vai onko tosiaan maailma täynnä eksyneitä "urpoja"? T.nim. sukkahousut ovat toinen nimeni

6 kommenttia:

  1. Hihii loistava kirjoitus ja loistava lopetus! Urpåt on vaan uusiutuva luonnonvara, niitä tässä maailmassa riittää.
    Kirjoituksesi pisti kovasti miettimään, ite oon tilanteessa että pitäisi tehdä päätöksiä, haluisin tehdä kun sydän sanoo mutta kaikki asiat tuntuu kallistuvat siihen että pitäisi tehdä mitä pää sanoo..kamalaa tämä päätösten teko, kun ei tiedä kummalla polulla olisin onnellinen. Sitähän se ihminen kaipaa.

    VastaaPoista
  2. Sanoisin että hiljennyt tunnustelemaan eri vaihtoehtoja, miltä ne tuntuvat kehossa entä sydämessä. Se kumpi saa sydämen onnellisemmaksi on se oikea :) Niin helppoa ;)

    VastaaPoista
  3. Hahaa, ihana kirjoitus!! :D ...Ja viisas. Minun tosiminäni puhuu minulle aina unissa mutta herättyäni ignooraan sen tytön melkein kokonaan. Uni-Taika parka. Luotan kuitenkin siihen että tulisin fiksummaksi koko ajan? Ja uni-Taika saisi joskus pitää vielä päänsä :) Mikä sukkahousutarina :D Nettideittailumaailma on ihan ihmeellinen :) Pitää laittaa kökkösuodattimet silmille kun niitä ilmoituksia lueskelee mutta muutama ystävä on sieltä ihan puolisonkin löytänyt.

    VastaaPoista
  4. Minusta on hyvä, että netissä voi kertoa mistä tykkää... vaikka niistä sukkahousuista.

    Ajattele, jos olisi ollut vuosia parisuhteessa eikä toinen saisi asiasta kerrottua. Se joutuisi niitä salaan hiplaamaan ja tuntisi aina syyllisyyttä.

    Netti on hyvä kanava toisen kohtaamiseen. Voi olla niin kuin on eikä tarvitse esittää. Toki niitä esittäjiä siellä on myös.

    Itse löysin elämäni miehen olemalla suoraviivainen ja melko brutaali. Kerron suoraan mitä halua ja millainen olen. Ilman kaunisteluja. Sain silti enemmän kuin uskalsin edes toivoa.

    On tässä jokunen vuosi toisiamme katseltu ja varmaan vielä pitkään. Sinä laitoit minun hääkampaukseni...

    T: Sari R-E

    VastaaPoista
  5. Vähän repesin =D Mä muistan joskus kun tutustuin nettipalstalla mieheen joka halus täyttää mun navan Nivea-rasvalla =D

    VastaaPoista
  6. Taika, ihan mahtavaa sunhan pitää kuunnella sitä uniminää! Ties mitä salaisuuksia se sulle paljastaakaan? Kökkö suodatin ,kiitos tilaan jostain itselleni moisen ;)
    Sari niinpä ,antaa kaikkien kukkien kukkia, mä vaan rakastan repiä tätä huumoria ja sarkasmia ;) Varmasti netissä on paljon aitoja avoimia ihmisiäkin :)
    Vera hmmm...hmmm...jäin sanattomaksi ;)

    VastaaPoista