perjantaina




Mun elämä on musiikkia ja musiikki on elämäni. Jostain syystä se näyttelee isoa osaa siitä kuka olen ja mitä rakastan. Toistaiseksi se on muiden musiikin kuuntelua, keikoilla käymistä, omien kuvioiden etsimistä musiikin suhteen.
Käymme kämppikseni, rakkaan valosiskoni kanssa paljon keikoilla. Viime aikoina erityisesti nuorten vielä tuntemattomien ja ei niin kokeneiden bändien seurailu on ollut lähellä sydäntäni.
Kummipoikani, maailman rockeimman tukkabändin rumpalin matkaa seuraamme innokkaina. On upeaa katsella nuorten paloa musan tekemiseen, nähdä mikä energia näistä innokkaista muusikoista säteilee.

Mun mielestä elämä on parasta päihdettä ja musa. Ei tarvitse mitää muuta päästääkseen johonkin "tilaan" jossa keho vapautuu ja rentoutuu.
Jostain syystä rock-elämään liittyy usein voimakkaasti päihteet. On täysin ok että bändi esiintyy viinaa lavalla naukkailen (jopa suotavaa) yleisö heiluu umpitunnelissa ja selvä ihminen keikalla on outolintu joka väistelee lentäviä tuoppeja. Haastattelin nuoria muusikoita siitä miksi keikan jälkeen "kuuluu" dokata tai ylipäätään sekoittaa alkoholi musan tekemiseen. Selvästi vanhemmat rokkarit näyttävät tässä mallia nuoremmilleen, ikäänkuin perinteenä nuoret sitten imitoivat ihaillen.

Puhuttiin siitä voisiko tulla maailman kovimmaksi bändiksi esim. energiahoitamisen avulla jolloin keho rentoutettaisiin niin ettei tarvittaisikaan muuta. Jätkät innostuivat kovasti saatuaan pikaenergiahoitoa että toihan itseasiassa rentouttaa paremmin kuin alkoholi, joo että jos toi auttaa meitä musan tekemiseen halutaan sitä lisää ;) Me valosiskot koemme elämäntehtäväksemme nuorten kanssa touhuilin ja mikä voisi olla tehokkaampaa kuin musiikki, se miten sillä voi ilmaista itseään, saati mitä sen kautta voi tuoda muille ihmisille.
Mun unelmissa siintää festarit jossa ihmiset juopuvat ainoastaan musasta ja rakkaudesta, hyppelevät villeinä kuin pikkulapset silkasta olemisen ilosta ja riemusta.

7 kommenttia:

  1. Tää blogi alkaa olla aika tylsä,entinen oli parempi. Tulee mieleen "vanha nainen hunningolla", sori vaan. Tosiasia on, että nuoreksi hipiksi olet liian vanha ja vanhaksi hipiksi et ole vakuuttava. Homma näyttää väkisin vääntämiseltä, pakko yrittää olla. Ei ole pakko lukea blogia, ei niin ja sen vuoksi tämä vuodatus ja piste.

    VastaaPoista
  2. No voi...ikävä jos siltä vaikuttaa. Mikä on liian vanha, onko ihmisen iällä loppujen lopuksi niin väliä, olisiko sisältö kaikkein tärkeintä. hmm. miten ollaan vakuuttavia hippejä? Jäin pohtimaan ;)Olisi mukava kuulla mitä se tarkoittaa?

    VastaaPoista
  3. Olen kurkkuani myöten täynnä näitä anonyymejä kommetoijia jotka eivät uskalla kommentoida omalla nimellä ja naamallaan. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää ja jokainen on erilainen. Sitä tyydytystä en ymmärrä jonka saa siitä että esittää nimimerkin takaa ärsyyntyneitä kommentteja kenelle tahansa joka tuo esiin jotain itselleen tärkeää. Onko väkisin vääntämistä jos lähtökohtana on puhdas halu auttaa, onko ihmisellä lupa muuttua ja tehdä asioita erilailla kuin ennen, hyvä kysymys.....

    VastaaPoista
  4. Höh, eiköhän joka kommentista puske esiin sen kommentoijan itsensä henkinen tila eikä sen kommentin kohde.Kun on paha olo niin sitä pahaa oloa suitsuttaa sitten ympäriinsä, ihanassa olotilassa ei jaksa ynseillä!

    Ja minäkin haluan tietää millainen on vakuuttava vanha hippi! :D

    ...Ja totean lisäksi että aika murheellista jos ihminen joka elää hyvin yli sata vuotta (!) joutuisi pitämään itseään wanhana ennen kuin se puoliväliään on läheskään saavutettu!! Höpönhöpön! :D

    Pusuja vain anonyymille kommentoijalle päivää parantamaan :) Nuortumisterveiset <3

    VastaaPoista
  5. Vanha hippi meinaa varmaan Woodstockin elänyttä Yoko ono-tyyppistä hippiä, jollaiseen sulla tuskin on pyrkimys.. Nää anonyymit vaan sattumoisin tykkää käydä oksentelemassa pahaaoloaan kateellisina elämästään nauttivien hippien sivuille. Tnimim. Hippies never die<3<3<3
    ps. musta oot ihan tarpeeks vakuuttava;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten pitäisi ilmeisesti pysyä "ruodussa" eikä ärsyttää kanssaeläjiä kyseenalaistamalla valittua elämäntapaa.

      Jos positiivisesti tahtoo joidenkin kommenttien antajia ajatella, niin elämänmuutoksesi saa aikaan muissa reaktioita. He eivät vaan osaa käsitellä sitä muuten kuin oksentamalla sen ilkeänä kommenttina ulos.

      Tsemppiä sulle! Oo se mikä tunnet olevasi.

      t. Sari R- E

      Poista
  6. Taika superhalaus, laulan vaan lalaaaalaaa enkä jaksa muuta kuin hymyillä ;)
    Ooh ihana hippi-lapseni...tarkoitukseni ei ole olla mitään muuta kuin olen. Ja sen tietävät ja tuntevat ihmiset joita rakastan te ihanat lapseni etenkin. Vakuuttavuudesta en tiedä, mutta hauska haluan olla ;)ja sun äiti <3

    VastaaPoista