sunnuntaina






Vuoden loppuun kehitin itselleni kätevän pikku flunssan joka pitää tiukasti kotosalla. Yritän levätä ja ommella. Mun mielestä täysin toimiva yhtälö, ompelet hitaasti ja rauhallisesti. Lepäät välillä ja voivottelet. Etenkin kaavoja jäljentäessä. Kuka hel---- on keksinyt että on kätevää piirtää sata kaavaa päällekkäin ja katsoa saako kukaan selvää. Vaatii oikeesti selvännäkijän taitoa ymmärtää mikä kuuluu mihinkin. Piirrän hartaasti ja rauhallisesti. Riemuitsen kymmenmetrisestä Intialaisesta silkkikankaasta jonka löysin kirpparilta. Ompelen tuntitolkulla ja puen luomukseni päälle. Näytän ihan karjakolta. Ei vaan tähän kroppaan tuollaiset löysät tunikat sovi. Mietin mitä olin taas opettelemassa. Oivallan syvällisemmän merkityksen tälle. Ihan niin kuin elämässä ei aina löydä selkeää kaavaa tai suuntaa jolla seilata eteenpäin, joskus hahmotat vain pienen pätkän seuraavaa askelta. Kuin johtolanka joka vie sinut eteenpäin tai hirveän kauaksi. Kiroilet hukkaan heitettyjä tunteja, turhaa tekemistä. Eksymistä niin kauaksi. Kunnes oivallat että jokainen hetki jonka käytät siihen mitä et halua vie sinut lähemmäksi sitä mitä haluat. Hyvin kummallisesti selitetty mutta niin pudistavaa. Ei ole turhia kokemuksia, vääriä polkuja. On vain viisautta joka kehittyy matkalla. Kynäisen itselleni uuden otsatukan. Ajatus kulkee kevyemmin, niin kuvittelen.

klo

2 kommenttia:

  1. Tiina29. joulukuuta 2013 klo 20.00

    Voi muru <3 Olet varmasti maailman söpöin karjakko uusi tunika ylläsi. Ihanaa, että jaksat ommella. Mulla keskeneräiset ompeluprojektit on edelleen keskeneräisiä, mutta haaveilen ajasta, jolloin ehtisin ommella jälleen. Jostain syystä mun luomuksista ei koskaan tule sellaisia kuin ajattelin, mutta toisaalta harvemmin elämässä mistään tulee. Sehän tämän koko jutun juju onkin. Oivaltaa, että epätäydellisyys on täydellisyyttä. :)

    VastaaPoista
  2. maria1. tammikuuta 2014 klo 20.49

    Haa sinä viisas pipari-nainen. Ihanaa että olet. Kiitos <3

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)