tiistaina


Vähän pölinää energiahoitamisesta ja muusta...


Istuin eilen pikku- My lapsenlapseni kanssa kahvilassa ja kuuntelin sivukorvalla vieressä istuvia nuoria. Puheenaihe oli vakava...keskustelivat viimeisimmästä surullisesta ampumis välikohtauksesta Jenkeissä.  Heräsin taas siihen miten meidän nuoremme ja lapsemme kantavat sisimmässään todella isoja huolia ja kysymyksiä. Koko maailman arvomaailma on anteeksi vaan ruma sanavalinta ihan perseestä! Mulla on ensimmäisen kerran elämässäni jopa joulu-ällötys juuri siksi että se tuntuu samalta kahmimiselta kuin kaikki muukin. Tavaraa tavaraa lisää kaikkea turhaa....sisällä huutaa voimakas ääni joka käskee lopettamaan kaiken vanhan. Uudistamaan omatkin ajatukset vielä kerran täysin...suosittelen jokaista antamaan tänä jouluna itselleen aivan erityisen lahjan. Pysähtymään omaan sisäiseen viisauteensa ja kuuntelemaan sitä mitä todella toivoo ja haluaa. Näkemään oman ainutlaatuisuutensa ja kauneutensa, jakamaan sisältään kumpuavaa hyvää toinen toisillemme. Annetaan joululahjaksi läheisillemme rakkautta ja aikaa kuunnella toinen toistamme.
Kohtaan energiahoitaessani lapsia ja nuoria jotka ovat todella stressaantuneita ja ahdistuneita ja vuodattavat helpottavaa itkuaan kun joku näkee intuitiollaan sisimpään ja kertoo asioita joita ei uskalla tuoda itsestään esiin. Näiden viisaiden tulevaisuuden maailman luojien mielessä on huoli jostain ihan muusta kuin omasta itsestään, usein huoli liittyy omiin vanhempiin jotka ovat niin kiukkuisia ja stressaantuneita, ystävien pahoinvointiin, maailman tapahtumiin...ollaan todella suurten asioiden ja kysymysten äärellä. Tulee kysymyksiä kuolemasta, uskosta ihan kaikesta.
En todellakaan kuvittele olevani joku suuri guru joka tietää kaiken vaan koetan omalla kokemuksellani ja sisäisellä viisaudellani jopa huumorilla tuoda näkemystä siitä ettei elämä ole kärsimystä ja suorittamista. Sitä että omat pelot vain lisäävät omaa huonoa oloa ja että meidän aikuisten tehtävä on kantaa päävastuu kaikesta, että lasten kuuluu saada olla lapsia.
Ja kuka käskee aikuisiakaan elämään pelossa ja stressissä, valinta on täysin vapaa. Ihan samaa elämää ja kaikkia velvollisuuksiaan voi hoidella myös sisäisen rauhan kera, kun vain uskaltaa etsiä sisältään tuo taikakalun. Mikään ei ole ulkopuolellasi kaikki tulee sisältäsi, hukkaamme vain kyvyn kuunnella omaa viisauttamme. Olemme itse oman elämämme luojia ja vetovoiman laki todellakin toimii...Ajattelin kokeilla ilmaisemalla maailmankaikkeudella että olen valmis siihen tehtävään joka minulle on annettu, teen töitä vaikka kellon ympäri kunhan saan toteuttaa sisäistä kutsuani tehdä työtä paremman maailman eteen. Palkaksi toivon rakkautta ja paljon suklaata ;)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa miten jaksat auttaa ja olla kaikkien tukena <3

    VastaaPoista
  2. "Ja kuka käskee aikuisiakaan elämään pelossa ja stressissä, valinta on täysin vapaa. Ihan samaa elämää ja kaikkia velvollisuuksiaan voi hoidella myös sisäisen rauhan kera, kun vain uskaltaa etsiä sisältään tuo taikakalun. "

    Nämä sinun kirjoituksesi tulevat usein sopivaan saumaan. Minulla on ollut tänään päänsärkyä niin tyhmän syyn takia kuin stressin. Olen viivästyttänyt erästä isoä työtä jolla on deadline joka on nyt pakko tehdä. Tai niin minä sanon että pakko, pakko ja hankin itselleni jännityspäänsäryn vaikka ei tällä kukaan ole pakottamassa. Mutta niin kauan saan muistutuksia siitä että asiat voi tehdä toisinkin kunnes opin... Oppimaan tänne on ilmeisesti tultu :)

    Ihana että olet asettanut itsesi maailmankaikkeuden käyttöön.

    VastaaPoista
  3. Suvi siitä saa erittäin paljon, teemme sitä paljon enemmän toinen toisillemme kuin ymmärämmekään :)
    Taika niin oppimassa täällä on itse kukin ja niin monin eri tavoin. Universumi on kyllä siitä mainio että se laittaa uudestaan ja uudestaan saman oppiläksyn kunnes heräämme muuttamaan toimintatapaamme. T.nim. ikuinen opiskelija ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm...universumi höpsötys on jotenkin turhaa...haetkos liikaa henkisyyttä...menee nyt överiksi. Muutenkin olen sitä mieltä, että "energiahoitaja" nimike on ihan tuulesta temmattu...taas hädässä ja ahdingossa olevia ihmispoloja huijataan uskomaan huuhaata. Oikeastaan aika rumaa touhua :(

    VastaaPoista
  5. Anonyymi tuossa ylempänä lienee erityisesti "höpsötyksen" tarpeessa, kun näkee maailman noin rumana. U

    Marialle tsemppiä!

    Sari R-E

    VastaaPoista
  6. Hyvä anonyymi, ymmärrän että liikkeellä on paljon myös huuhaata ja siksi on tärkeää kuunnella sisäistä ääntään sen suhteen mikä on itselle oikeaa ja hyväksi. Uskomaanhan ei kenenkään tarvitse ruveta mihinkään mitä ei koe oikeaksi, niille ihmisille jotka uskovat sallittakoon se rakkaudella :)

    Sari lämmin halaus ja onnea uuteen kotiin :) Puss

    VastaaPoista