Oon nyt pitkään keskittänyt kaiken energiani rakkauteen, positiivisuuteen. Kehittänyt lempeää sisäistä ymmärtäjääni, yrittänyt hyväksyä sen ettei maailma muutu yhdessä yössä. Että ihmisellä on pitkä matka massaoliosta itsenäiseksi, voimaakkaaksi omalla sydämellään tuntevaksi ja aivoillaan ajattelevaksi yksilöksi. Aamulla se alkoi, kapina sisälläni nostaa taas päätään. Ompelen söpöjä mekkoja, opetan ihmisiä lempeästi kuuntelemaan sisintään. Kellun rakkaudessa. Yllättäen pitkän hiljaisuuden jälkeen sisäinen intiaanini, vanha tietäjä joka pitää usein ihmistä henkisesti kehittymättömänä typeränä oliona ratsastaa paikalle sotahuudon kera. Lyö nyrkin pöytään ja huutaa PERKELE: Miten on mahdollista ettemme vieläkään näe täysin mitä ympärillä olevassa hyvinvointiyhteiskunnassamme tapahtuu. Miten suostumme uskomaan totuuden jota meille yhä edelleen syötetään. Annamme lääketeollisuuden, sotateollisuuden, ruokateollisuuden valtavien koneistojen ohjata elämäämme ja uskomme totuuksia joita on rakennettu suojamaan näitä mahti rakenteita. Samaan aikaan lapset ja nuoret huutavat pahaa oloa. Ihmettelemme miksi? Kohtaan lapsia jotka haluavat päättää päivänsä koska eivät näe mitään hyvää ja positiivista maailmassa jossa suurin osa ihmiskunnasta nukkuu unta jossa joku muu tekee päätökset puolestamme. Maailmassa jossa emme enää kuule kehon tai sielumme ääntä koska se ei kuulu aikaan. On paljon tärkeämpää keskittyä ulkoisiin asioihin kuin ymmärtää mikä voima sisällämme piilee. Kaikki ne vastaukset ja viisaudet joita etsimme kissojen ja koirien kanssa onnellisuuspillereistä, kuluttamisesta, tarvitsemisesta ovatkin sisällämme. Tänään klo. 22 suuri joukko ihmisiä hiljentyy meditoimaan Ukrainan puolesta. Rauhan puolesta. Tule mukaan. Herätään siihen mikä voima on sillä että välitämme toisistamme. Jokaisesta joka tällä planeetalla asuu. Ihmisestä, eläimestä, luonnosta. Kaikki on samaa energiaa jota pitä kunnioittaa ja rakastaa. UGH. Kyllä helpotti ;) Kiitos!Lähden ompelemaan tästä kukka mekkoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti