perjantaina






Miten seurata sydäntään, kuunnella intuitiota ja uskaltaa: Elää, tuntea, oppia, unelmoida, rakastaa, suuttua, nauraa...on vaikeaa erottaa milloin kuuntelee sydäntään. Tietää mikä on sinulle oikea suunta. Usein kuvitellaan että ihminen joka on oivaltanut erottaa sydämen äänen mielen pulinasta elää elämää missä kaikki sujuu kuin tanssi. Elämää jossa vaistoinkäymiset ja oppiläksyt ovat taakse jäänyttä aikaa. Täyttä puppua, sanon minä. Ihminen joka oivaltaa ja tiedostaa asioita ymmärtää miten jokainen kohtaamamme ihminen tai asia on tullut opettamaan meille jotain hyvin tärkeää. OMASTA ITSESTÄMME. Näyttämään asioita joissa olemme vielä kesken eräisiä, asioita joita meidän täytyy työstää omassa itsessämme. Muuten törmäämme samaan oppiläksyyn uudestaan ja uudestaan, ihmetellen miksi muut ihmiset ovat niin hankalia ja omituisia. Miksi maailma on meitä vastaan eikä toimi niin kuin haluaisimme. Vapaus on ottaa vastuu vain omasta käytöksestään ja valinnoistaan, ymmärtäen että jokainen tarvitsee oman kasvupolkunsa ymmärtääkseen itseään. Vastaukset avautuvat sille joka kysyy ja kuuntelee, kaikki on sisälläsi. Hymyilen leveästi sille ihmelliselle olennolle sisälläni joka uskaltaa antaa tilaa toiselle ihmiselle. Harjoittelin sitä neljäkymmentä vuotta luullen että rakkaus on tarvitsemista. Nyt ymmärrän että rakkaus on vapaus. Tila joka ei pakota toista, ei vaadi, ei tunne tarvetta sitoa toista. Se on syvä yhteys omaan itseesi ja sitäkautta toiseen ihmiseen. Sydämen tahto. Koti.

2 kommenttia:

  1. Nuo viimeiset rivit kyllä olivat erityisen osuvia, siis jotenkin pukivat sanoiksi sen mitä olen yrittänyt omassa ajatusmaailmassa tavoittaa! Innostuneena odotan tämmöisen valaistumisen "lihaksi tulemista" myös omalla kohdallani. Siis ymmärrys ja valmius on jo minussa olemassa, rakkauven kohde puuttuu. :)

    VastaaPoista
  2. Minni sittenhän kaikki on jo ihan valmista ja odottaa vain täydellistä ajoitusta. Et usko kuinka mä odotin, milooin milloin misää kuka? Maailmankaikkeus näytti kyllä että näitä asioita ei itse ohjailla vaan kaikki tapahtuu jonkin suuremman suunnitelman mukaan jossa opetetaan kärsivällisyyttä ja luottamusta. huh.

    VastaaPoista