Sydämen polku

 

Vietin lauantai päivän mahtavassa seurassa. Unelmakartta kurssilla täällä. 
Upea paikka, upeita naisia. Availin silmiäni näkemään itsestäni ja polustani uusia näkymiä. Huomaan eksyneeni keskelle keskustelua joka uppoaa jonnekkin syvälle omaan itseeni. Leikkailemme siinä lehdistä kuvia ja puhumme naiseudesta, ruokavalioista kehon kuvasta ym. muusta. Tunnen pistoksen syvällä sisälläni. Minä joka olen aina jollain "terveysruokavaliolla" kieltäydyn kaikesta ja luulen olevani jotenkin parempi ihminen kurittaessani itseäni ankarasti kieltäytyessäni kaikesta epäterveellisestä ja lihottavasta. Kyseisellä hetkellä tajuan että kaiken salaisuus taitaa olla sittenkin se tasapaino. Miksen opettele kuuntelemaan kehoani, syömään niin kuin minusta tuntuu hyvältä ilman jotain gurua joka kertoo aina uusimman reseptin ja kumoaa edellisen ruokavalion täysin vääränä. Ei ole mitään pahaa haluta syödä terveellisesti, mutta onko niin että joku muu tietää sinua paremmin mitä kehosi kaipaa. Päätän aloittaa uuden ruokavalion. Intuitiivisen ruokavalion jossa kysyn itseltäni mitä kehoni milloinkin kaipaa. Tänään se kaipasi tuhdin munakkaan jonka pisteli poskeensa hyvin onnellisena ja tyytyväisenä.

Unelmakartan teko on mielenkiintoista. Huomaat liimanneesi tekstin jota jälkikäteen hämmästelet. Mistä toi tohon pomppasi. Omassani lukee teksti: oma vaatekauppa satumetsän keskellä. Puresken ja hämmästelen. Mähän tykkään ommella mutten ole kovin tehokas ja nopea. Haluan tehdä vaatteita rauhassa, rakkaudella ilolla. Tappava tehdas mallinen toteutus ei ole minua varten. Multa kysytään usein mikset myy vaatteitasi. Vastaan vähätellen ettei kukaan ole valmis maksamaan käsityöstä jota teen. Tai etten ole tarpeeksi hyvä ompelija. Päätän lopettaa itseni mollaamisen ja vähättelyn ja alkaa myymään vaatteitani. Satumaisilla vaatekutsuilla joissa juodaan kuppi tolkulla teetä tai kahvia, syödään raakakakkua ja parannetaan maailmaa samalla. Ryhmä naisia yhdessä sovittamassa vaatteita, mikä energia siellä tuleekaan virtamaan. Ilo ja nauru.

 

Päättäessäni lopettaa ikuisen kehoni mollaamisen, kyttäämisen ja kurittamisen ruokavalion avulla. Otan rohkeasti kuvan takapuolestani. Miten usein katsonkaan peiliin ja kiroilen takamustani. Liian iso. Näen facebookissa kuvia maailmalta jossa naiset ovat himoinneet Jennifer Lopez takamusta ja valmistaneet itse täyteinetta mitä ihmeellisimmistä ainesosista. Ruiskuttaneet ihoonsa ja melkein kuolleet myrkytyksiin. Jälki on karmaisevaa. Päätän että alan rakastamaan takalistoani, hyväksymään naiselliset kurvini. Nauttimaan niistä. On aika olla upea satumainen mystinen nainen, esimerkkinä nuorille naisille jotka luulevat että onni on yhtä  kuin täydelliset mainoskuvien photosopatut ylilaihat mallit.

Päätän että omistan vaatteeni naisille jotka uskaltavat olla omia itsejään. Rakastaa ja hyväksyä itsensä vaikkei peilikuva olisikaan ihan täydellinen.  Naisen kauneus ei ole kiinni ihannevartalosta. Se on hehkua joka säteilee sisältäpäin.

Ideoidessani vaatemallistolle nimeä (useimmat tuntevat minut Magi nimellä siitä idea nimeen)
oli joku peijooni sotkenut ompeluhuoneeni. Hitto! annan kyytiä sotkijalle kun saan kiinni!
Ensi viikolla matkustan Skotlantiin ammentamaan ideoita itseeni. Elämä on ihan huikea matka jossa kaikki mitä unelmoi on mahdollista toteuttaa. Anna mennä kohti omaa unelmaasi!