Sydämen polku

Oon tehnyt surutyötä suklaasta. Rakastan suklaata. Kun pitkällisten vatsavaivojen syyksi paljastui maitoproteiini loppui myös suklaan syönti...tiedän että on olemassa todella tummaa suklaata jossa ei ole maitoa mutta se maistuu mun suussa niin pahalle että olen mieluummin ilman. Noh jostain pälkähti päähän kokeilla suklaa vartalohoitoa käydessäni Tallinnnassa. Olin siis ihan ensimmäisessä vartalohoidossa ylipäätään ikinä ja mun oli hyvin vaikea pitää pokkaa. Tiukka ilmeinen virolaistäti kuori mut ja alkoi levittää todella kuumaa suklaata kroppaani pullasudin näköisellä vempaimella. Multa pääsi naurun tyrskähdyksiä joita en pystynyt estämään. Hoitopedin päälle oli levitetty muovi ja olin huolissani miten mä pysyn siinä kun se oli aika liukas. Tajusin kun mut oli pyöritelty suklaassa että ei huolta. Takerruin tahmaisena tiukasti muoviin kiinni. Pyysin anteeksi tyrskähdyksiäni jolloin hoitajaa alkoi myös naurattaa. Ajattele, minä leivon ihmisistä suklaa kakkuja joka päivä tokaisi tuo viehättävä nainen. Hirnuimme yhdessä mielikuvalle.
Muuten hoito oli ihan taivaallinen.

Samaisella matkalla (olimme nuoremman tyttäreni kanssa kylpylässä) loikoilimme porealtaassa ja totesimme omaavamme upean näkymän suoraan kuntosalille...ikäänkuin olisi elokuvissa samaan aikaan, vain popcornit uupuivat. Tarkkailimme juoksumatolla tiukan näköisenä pomppivia ihmisiä, onpa tylsän näköistä tuumimme kunnes yksi juoksijoista lähti kuin Naton ohjus matolta kesken juoksun ( en keksinyt ilmaisua joka olisi paremmin kuvannut tätä äkkilähtöä) Jätkä siis juoksi vähän hitaammin kuin matto ja jäi kyydistä. Seurasimme jännittyneinä saako juoksemalla maton kiinni. Eli pääseekö mies täysillä liikkuvalle matolle takaisin. Onnistui! Miestä nauratti kovasti ja meitä myös. Mikä lahja onkaan nauru ja pienet mokailut. Ihmeet joita tapahtuu joka päivä ympärillä.
Kuinka paljon energiaa meneekään negatiivisten asioiden vatvomiseen kun yhtähyvin sen voisi käyttää iloon.

Olin viikonloppuna Stella Polariksen kurssilla jota ihana Outi Mäenpää ohjasi. Ryhmä toisilleen tuntemattomia ihmisiä heittäytyi leikkimään ja imrovisoimaan yhdessä.
En tiedä milloin olisin viimeksi nauranut niin hysteerisesti. Totesin että improvisaatio näytteleminen on ihan paras vastalääke esiintymiskammoon.
Kun keskityt tekemään todella haastavia tehtäviä mm. näyttelemään naista käärmemäisesti vastanäyttelijä mies joka esittää hiiri miestä ei pysty mitään muuta kuin keskittymään omaan suoritukseensa. Siinä unohtuu yleisö ja jännitys.Sain tavata upeita ihmisiä ja nauraa itselleni. Parasta maailmassa.