Mä oon siivonnut ja lajitellut koko päivän...lankoja, ompelutarvikkeita, kankaita, maalaustarvikkeitä, elämää, itseäni. (jälkimmäisiä päässä siinä touhutessa)
Mä luulen että mä oon keksinyt elämän salaisuuden. Ai, mikä se on? No se on jokainen itse. Minä hullu ainutlaatuinen oma itseni, ihmeellinen olento joka ylitän jopa oman ymmärrykseni ja käsityskykyni. Miten on voinut sattua että juuri minä saan seikkailla tällä mahtavalla pallolla ja olla se kuka olen.
Nähdä elämän kaikki puolet, oppia asioita ja kohdata toinen toistaan ihanimpia ihmisiä. Niinku eilen...lähdin ystäväni syntymäpäiväjuhliin viimeisen päälle laittautuneena. Kireä kotelomekko. korkkarit, tukka hienosti, huulet punaisina.
Alla punainen mini. Tullessani Helsinkiin kytkin hajoaa ja auto jää keskelle ratikkakiskoa. Hieno fiilis muuten. Viereinen puisto täynnä niin sanottuja oman alansa ammattilaisia. Juoksen kireässä mekossani ja huudan apua, tulkaa pliis työntämään mun autoa. Puolen kymmentä hm. ei niin selvää miestä säntää auttamaan ja työntää autoni...minnekäs muuallle kuin kirkon eteen.
Siinä mä istun ja ootan hinausautoa ja hihittelen. Pisteenä iin päälle kirkonkellot alkavat soimaan. Pääsen vihdoin juhliin ja kotiin palaan bussilla.
Bussissa kohtaan miehen, ystäväni tutun joka haluaa tula viereeni istumaan ja juttelemaan. Aistin miehen tuskan,tajuan sekunnissa että kohtalo heitti mut auttamaan tätä miestä. Niinpä mä istun tunnin bussimatkan ja pidän kättä miehen sydämellä.
Enpä oo ennen bussissa energiahoitoa tehnytkään.
Kyyneleet valuvat miehen silmistä eikä mullakaan ole kaukana. Emme puhu montaakaan sanaa.
Sanat ovat turhia.
Kiitos auto että hajosit, ilman sitä mä en olisi olisi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti