lauantaina







Mulla on täällä kesälapsi. Neiti 14v. Emilia ihana viisas siskontyttöni.
Touhuillaan  kaikenlaista ja nautitaan toistemme seurasta. Pohdimme yhdessä suuria kysymyksiä, mitä meistä tulee isona ja mistä elämässä oikein on kyse. Jo teini osaa kyseenalaistaa nykymaailman arvoja ja menoa ja mä riemuitsen näistä jotka tuntuvat välillä henkisesti kypsemmiltä kuin monet paljon vanhemmat. Pohdittiin miksi on niin kova kiire kasvaa aikuiseksi ja saada itse päättää omista asioistaan. Tunsin syvän pistoksen ajatellessani tapaa jolla itsekin lapsia aikanaan kasvatin. Minä tiedän sinua paremmin mikä on sinulle hyväksi...
Entä jos lasten kasvatus olisikin niin yksinkertaista että alkaisimme jo pienestä pitäen luottamaan lapsiimme, heidän viisauteensa tehdä päätöksiä ja valintoja. Omalla esimerkillämme olisimme vain tukena, emme päättämässä kaikkea toisen puolesta.
Kasvattaisimme yksilöitä joilla olisi luontainen usko omaan voimaansa kyky tehdä viisaita valintoja.
Lapsia myös kasvatetaan mun mielestä oveluudella. Samalla kun neito teki ruokaa (jota meidän siis piti yhdessä tehdä) mä leikin valokuvaajaa ja haastattelijaa...ja kas pääsin itse valmiiseen ruokapöytään kun lapsi teki huomaamattaan kaiken työn. Erittäin kätevää käyttää tätä lapsityövoimaa ;) sitäpaitsi oletteko koskaan nähneet noin hienoa heppa-leikkuulautaa? En mäkään. Siksi mun oli ihan pakko hankkia sellainen...

2 kommenttia: