maanantaina




Pian on tämä omituinen vuosi lopuillaan ja uusi vuosi ja uudet kujeet...
Haen kuumeisesti omaa paikkaani tässä maailmassa ja sitä miten voisin parhaiten auttaa ihmisiä ja tehdä sitä mihin on sydämen polte.  Olen tänä vuonna putsannut itsestäni pois kaiken mikä ei enää tuntunut oikealta, olen kasvanut ihmisenä taas vuoden verran, käyttäytynyt kuin estoton lapsi, hullaantunut, nolanut itseni ja ties mitä. Heikkoina hetkinä olen hävennyt itseäni ja käytöstäni syvästi, murehtinut mitä muut minusta ajattelevat ja pohtinut tämän kaiken syvempää merkitystä ja tarkoitusta.   Kuitenkin olen sisimmässäni tuntenut johdatuksen kulkea tätä matkaa tulevaan elämäntehtävääni, tiennyt että se vie minua sinne minne kuuluukin.

Kun suljen silmäni ja unelmoin siitä mitä haluaisin tähän maailmaan tuoda on ensimmäinen ajatukseni rakkaus.
Mutta miten? Miten toteuttaa työtä nimeltä rakkaus? Sanonko ihmisille ammatiksekseni rakkauden lähettiläs tai ammattilainen (heh) vai miten voi toteuttaa tätä poltetta. Sain joulun aikaan jotenkin potkun persuuksille ihanilta auttajiltani että rupeappa tyttö nyt hommiin. Nykyajan ihmisillä on kaikkea mitä kuvitella saattaa, aineellisesti kaikki mahdollinen on saatavilla. Silti useimmilla meistä on huutava tarve rakkauteen, osaamme tehdä teknisesti lähes mitä vain mutta etsimme ja janoamme rakkautta. Olen kuunnellut ja nähnyt surullisia tarinoita perheiden hajoamisesta, eronnut itse nähnyt paljon tuskaa. Rypenyt itse sisimpäni sonnat pohjamutia myöten läpi ja oivaltanut että...

A. Ensin täytyy eheyttää itsensä kyetäkseen rakastamaan itseään, vasta sitten voi rakastaa jotakuta toista ehdoitta
B. Todellista rakkautta saa toivoa ja etsiä se on yksi ihmisen suurimmista perustarpeista
c. Vedät puoleesi sitä mitä itse sisimmässäsi olet, ei ole syyllisiä tai syyttömiä on vain kehittymishaasteita ja oppiläksyjä

Ajattelen käsitystä uusi maailma ja uusi aika niin että jokaisella on mahdollisuus tehdä sisimmässään valinta ajattelutavan muutoksesta. Alkaa perustaa kaikki ajatuksensa ja tekonsa rakkauteen, hyväksyä toinen toisensa juuri sellaisena kuin on, ymmärtää että jokaisella on vastuu vain omasta itsestään. Siksi uudenajan parisuhde ei perustu sille että kasvatamme toinen toisiamme tai että yritämme jotenkin muuttua toinen toisillemme sopivimmiksi.
Etsimme oikeaa kumppania fyysisillä silmillä koska muut aistit ovat jotenkin hukassa tai tukossa ja juuri siksi on vaikea tunnistaa kuka olisi minulle sopiva kumppani.Sain ajatuksen siitä että miksei intuitiivisuutta ja selvätuntoisuuutta voisi käyttää hyväksi niinkin ihanaan asiaan kuin rakkauteen, eräänlainen "rakkauskoulu" joka auttaisi ihmisiä käsittelemään ensin haavat sisältään ja sitä kautta olisi helpompaa löytää itselleen sopiva kumppani. Uskon että sitä kautta erotkin vähentyisivät kun "oikenlaiset" energiat ja ihmiset löytäisivät toinen toisensa.

Tärkeää on myös vetovoimanlaki, jos etsit ja haluat jotain muista käyttäytyä kuin olisit jo saavuttanut unelmasi, haa mielikuvitus lähti heti lentoon. Sitähän voisi leikkiä että unelmien kumppani on jo elämässäsi...kävisitte yhdessä lenkillä, elokuvissa, ravintolassa syömässä. Ikäänkuin harjoittelisi minkälaista se sitten olisi. Muilla ihmisillä saattaisi olla ihmeteltävää kun juttelisit tämän näkymättömän prinssin/prinsessan kanssa...nauraisit ja pitäisit hauskaa ja olisit kamalan onnellinen ja rakastunut. Mä oon tehnyt tätä jo joku aikaa ja voin kertoa että toimii! Hehkut kuin vastarakastunut ja ihmiset ympärilläsi alkavat kysellä mitä sinulle on oikein tapahtunut, ilmiö alkaa laajentumaan ja kaikki haluavat rakastua. Ihan sama vaikka jo olemassa olevaan puolisoon tai itseensä tai vaikka naapurinkoiraan, pointti on RAKKAUS! Ja se mitä se saa meissä aikaiseksi.

Loppuun muutama ajatelma Paulo Coelholta...

Rakkauden lisäksi ei ole mitään. Se pitää maapallon pyörimässä ja tähdet taivaalla.

Puhun rakkaudesta. Kaiken etsintäni tarkoitus on ollut alusta saakka se, että rakkaus minussa tulisi esiin ilman esteitä, täyttäisi tyhjät tilani, saisi minut tanssimaan, hymyilemään, löytämään elämälleni tarkoituksen, suojelemaan lastani ja veisi minut yhteyteen taivaitten, miesten ja naisten, kaikkien niiden kanssa jotka on asetetettu tielleni.

Toivon ensi vuonna meille kaikille uutta kokemusta rakkaudesta ja siitä että se on paras vitamiini ihan kaikkeen, sen puute on paljon tuhoisampaa kuin mikään mitä tiedämme. Hyvää rakkauden vuotta 2013 juuri sinulle ihana ainutlaatuinen kaunis ihminen.





10 kommenttia:

  1. Tämä sinun ABC-taulukkosi on niin kovin totta. Miksei meille ihmisille anneta oppikirjaa elämästä kun tulemme tänne? Onhan nyt ihmiskunnan pitkän historian aikana varmasti selvitetty mikä tuottaa pitkäkestoista onnea ja mikä ei.

    En yhtään ymmärrä miksei kouluissa opeteta näitä juttuja, opetetaan vain kaikkea ihan hirveän turhaa. Jonain päivänä ellei maapallo poksahda opetetaan kouluissa ihan varmasti mistä kestävä onni syntyy, olen siitä ihan varma. Ja kauhistellaan että miten niin tärkeää oppiainetta ei ole opetettu ennen. Aloitettaisiin vaikka ihan alkeista, kyseltäisiin mistä teille tulee hyvä mieli, kauniista sanoista ja siitä että toinen niitä tarkoittaa, miten suuri voima hyvyydellä ja ystävällisyydellä on, miten hyvä olo tulee kun tajuaa vastata vihaan kiltteydellä ja rakkaudella ja miten tärkeää on antaa itselleen se sama arvostus kun antaa muille. tuntuu monesti että nykyään on liikaa ääripäitä, joko rohmutaan itselle kaikki mahdollinen valta ja kunnia tai sitten ei pidetä itseä minään vaan sallitaan kaikille muille se kaikki hyvä utta itseä rankaistaan eikä itselle uskalleta vaatia hyviä asioita.

    Olen miettinyt paljon vetovoiman lakiasioita. En usko että se on aivan niin suoraviivainen juttu kuin parissa kirjassa väitetään mutta uskon että se toimii kyllä omia latujaan. Jos haluat elämäsi prinssiä, on pidettävä itseään prinssin arvoisena. Minun elämäni ikävin parisuhde todella ikävästi käyttäytyvään ihmiseen syntyi silloin kun olin masentunut ja huonossa kunnossa enkä todellakaan pitänyt itseäni upeana tyyppinä. Siksi en tavannutkaan kovin upeasti käyttäytyvää tyyppiä.

    Ja uskon kyllä että maailma yrittää lähettää sitä toivottua mutta sitä ei välttämättä heti löydy tai vastaan tulee se toiseksi paras ja niitä tulee jatkuvalla syötöllä kunnes hyvä on löytynyt.

    Muistan kun teininä tarvitsin violettia samettia yhteen projektiin. En löytänyt sitä mistään kaupasta ja jo silloin, nuori hihhuli kun olin, päätin keskittyä toivomaan että se tulisi jostain. Ja samalla viikolla löysin kirppikselta juuri oikean väristä violettia samettia ison kasan, en kyllä siistiä kangaspakkaa vaan xxxxxxxl-kokoisen juhlamekon jota sitten tyytyväisenä saksin. Jos olisin odottanut kauemmin niin varmaan sieltä se kangaspakkakin olisi tullut, tuo oli vain helpoimmin järjestettävissä oleva asia sillä hetkellä tuo jättisuuri mekko.

    Minullakin tulee välillä, nykyään useimmin ja useimmin tunne että olisi valtava tarve auttaa. Minulla on yksi kurssi katsottuna ja luulen että sitä kautta homma lähtee paremmin kulkemaan.

    Maagista ja lapsellista uutta vuotta sinulle sinne myöskin aivan ihmeellinen timantti-ihminen

    VastaaPoista
  2. Hei, kivaa, tämmöinenkin blogi, joku pohtii syntyjä syviä tällä tavalla suomen kielellä!

    Minua ovat kovasti inspiroineet munkkien mietteet rakkaudesta keskiajalta, Tuomas Kempiläinen -nimen alle ladotut... Niitten mukaan rakkaus on luonnonvoima, joka laskeutuu yleensä keskellemme kun rakastumme, mutta jos kohtelemme rakkautta kaltoin, jos olemme itsekkäitä ja yritämme valjastaa sen vääriin tarkoitusperiin, jos rakkaus sekoitetaan himoihin niin että se haavoittuu pyyteistä ja epäpyhistä ehdoista, rakkaus lähtee helposti livohkaan. Se haluaa lentää vapaana ja korkealla ja laajeta! Tuo mieletön halu auttaa ja levittää rakkautta kaikkialle on merkki aidosta rakkaudesta sisälläsi, se on liian suurta pysyäkseen vain kahden ihmisen välisenä ja vain omaa parisuhdetta hyödyttävänä... Rakkaus viihtyy parisuhteessakin kun sen osapuolet jakavat epäitsekkäästi hyvää ympärilleen! :-D

    VastaaPoista
  3. Taika, sinullekin haluaisin kommentoida, että loistavia ideoita kouluun... uskon ongelman olevan se että maailmassa, jossa kaikki on sallittua ja hyväksyttävää, ei lopulta olekaan sallittua eikä hyväksyttävää puhua hyvästä ja kauniista koska silloinhan joku jonka mielestä ruma on kaunista ja paha hyvää saattaisi loukkaantua. Kun vanhemmat ja opettajat eivät itsekään tiedä mihin oikein uskovat, he eivät osaa siirtää uskottavasti eteenpäin hyviä elämänohjeita... jotka kyllä ovat olemassa, jokaisen tartuttavissa, kaikissa maailmanuskonnoissa :-)

    VastaaPoista
  4. Häiriköin vielä vähän, kun listasin joskus viisaitten opettajien mietteitä siitä mitä pitää tehdä jos on sinkku eikä halua olla... On niin totta siitä miten masentuneet kemiat vetävät puoleensa tuhoisia ihmisiä ja hyvinvoiva hyvinvointia.

    http://krishnanen.vuodatus.net/blog/3187233/napakymppia-parempia-ideoita/

    VastaaPoista
  5. Taika juu ei se ehkä ihan suoraan mene käsikirjoituksen mukaan tuo vetovoimanlaki-juttu kun siihen vaikuttaa niin moni asia mutta ajatus siitä on niin ihana ja kaunis että viljelen sitä kovasti. Mun mielestä kouluun voisi todellakkin ottaa ihan uudet opit, kuinka tärkeää olisi opettaa näitä asioita meille kaikille. Olen itse käynyt sekä reiki että intuitiivisen energia-kurssin ja koin että sain mahtavia työkaluja omaan itseei ja sitä kautta autan sitten muitakin :)Kiitos kauniista sanoista, tuli ihan itku kurkkuun kun tuntui niin hyvältä :) Pitäisköhän meidän alkaa enemmän ylistämään toinen toisiamme niin tiedä minkälaiset prinssit niissä värähtelyissä kohtaammekaan ;) heh

    VastaaPoista
  6. Hei Kirjuri mukava kun pistäydyit, juu tässä sydämessä on rakkautta ihan kaikkia ja kaikkea kohtaan. Olisi ehkä vähän liikaa vain yhdelle ihmiselle ;)sitäpaitsi mun mielestä jokainen on rakastettava omine omituisuuksineen. Aurinkoa ja rakkautta polullesi :)

    VastaaPoista
  7. Kauniisti sanottu, jokainen on rakastettava omine omituisuuksineen. Ja eihän tuo munkkien rakkausnäkemys mikään luostarikutsu ole... Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja antaa tuon rakkauden säteillä ja laajeta muillekin, eli antaa aikaansa epäitsekkäästi niille joitten asiat eivät ole yhtä onnellisesti, silloin rakkaus viihtyy heidän keskellään eikä ole liikaa yhdelle tai kahdelle ihmiselle :-)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa luettavaa!♥
    Haluan palata lukemaan tätä yhä uudelleen ja uudelleen...
    Paljon hyvää alkaneelle vuodelle 2013!♥

    VastaaPoista
  9. Moi Titti <3 sydämenlämpöinen halaus ja kaikkea hyvää myös sun vuoteen :)

    VastaaPoista
  10. Heippa Maria <3 ja te muutkin hienoja viisaita ajatuksia heittäneet!

    Opettajana voin vain todeta, että kyllä maailma muuttuu parhaillaan koulumaailmassakin, mutta ei vielä niin näkyvästi kuin mikä olisi ihannetilanne... Valtamerilaiva kääntyy hitaasti, kuten sanonta kuuluu. :) Yksittäiset ja tietoiset ihmiset toimivat kuitenkin jo henkilökunnissa siellä ja täällä. Itse vedin uskonnossa "omaan voimaan nousemisen" perusteita esim. aloittamalla tunnit aina kynttilän äärellä rauhoittumisen kautta, jolloin mielikuvissa kävimme lävitse hyviä, onnellisia jne. asioita jokaisen elämästä. Oppilaat eivät ole tottuneet tämän tyyppiseen työskentelyyn, mutta jokaiselle annoin luvan hiljentyä omalla tavallaan (joku heilutti jalkoja jne.) Tästähän on nyt tehty tutkimustakin ja kokeilukouluja löytyy ainakin Espoosta tietääkseni, jossa mm. näitä asioita käsitellään.Hyviin asioihin keskittyminen on lopulta hyvin yksinkertaista, mutta juuri sen vuoksi tarvitaan ihmisiä, jotka auttavat myös muita ymmärryksen äärelle... Tsemppiä ja suuria siunauksia teille jokaiselle, ilo nähdä huikeaa sydämen paloa ja halua! :D :D <3

    VastaaPoista