torstaina


Mietin usein miksi nykymaailma on sellainen kuin on ja millä keinoin saisimme tämän paikan siedettävämmäksi? Hauskemmaksi meille kaikille elää ja olla. Olen tullut siihen tulokseen pienessä päässäni että se että elämme järjellä, tappaa tehokkaasti ne viisaat ja hauskat olennot sisältämme. Järki laittaa meidät kuvittelemaan että elämän kuuluu olla raatamista päivästä toiseen, yhteiskunnan tiukkojen sääntöjen ja normien mukaan. Noudatamme kummallisia lakeja ja sääntöjä, maksamme kalliita lainoja, veroja maksuja. Mikään ei ole ilmaista. Ihminen ajetaan kierteeseen josta ulospääsy on mahdottoman tuntuinen. Olet systeemin "uhri" ja kuvitellaan että näin tän kuuluu mennä, että ei auta itku näillä markkinoilla.

 On upeaa huomata että yhä useampi meistä herää ja lyö kapulat rattaisiin ja alkaa elää niin kuin haluaa, ei niin kuin kuuluu. Ihminen ihmiseltä, kylä kylältä, maa maalta muutos alkaa jyräämään. Kyseenalaistamme vanhoja toimintamalleja kun toteamme ne vanhanaikaisiksi ja toimimattomiksi, alamme ymmärtää että sydän voi tehdä valintoja siinä missä järkikin ja valitessa sydämellä olemme onnellisia ja tyytyväisiä vaikka valintamme olisivatkin täysin "järjettömiä"... elämme kenties vähemmällä rahalla ja materialla mutta vapaampana ja onnellisempana. Ja mitä tekevät lapsemme? Voivat paremmin kuin koskaan huomatessaan että tämä elämä ei olekaan tiukkapipoista suorittamista vaan elämisen arvoista ja hauskaa. Perheet voivat paremmin kun luovumme kaikesta turhasta tekemisestä ja keskitymme siihen mikä on olennaisinta, rakastamaan toinen toistamme. Käytämme aikaa toisiimme ja siihen että vai olemme ja nautimme. Näen mielessäni miten vanhuksetkin lakkaavat odottamasta kuolemaa ja elävät täysillä loppuun saakka, koska kuka nyt viitsisi valittaa ja sairastaa kun on niin kiva olla terve ja säilyttää jalat tanssikunnossa.
Mummolachicin neuvo juuri sinulle joka pohdit  stressaavaa elämääsi on se että älä anna sen enää jatkua, ota oma voimasi käyttöön ja uskalla sanoa ei.
Kukaan muu ei päätä puolestamme suostummeko enää tähän hulluuteen... on aika laittaa ranttaliksi ja rakastaa tämä paikka paremmaksi. Liittyykö kukaan kapinallis-mummon joukkoihin? Täällä olis tosi leppoisaa ja hauskaa, olet sydämellisesti tervetullut  mukkan muuttamaan maailmaa...:)

4 kommenttia:

  1. Miten voit lukea ajatuksiani? Taalla toinen IHAN SAMANLAINEN mummo! Ihmetellen luen palstaasi, etta onpas sielunsisko...
    Ystavasi maailmalta

    VastaaPoista
  2. Hei sielunsisko! Mahtavaa!!! Kyllä meitä toisinajattelijoita on siellä täällä pitää vain yhdistää ajatuksensa ja ruveta tosi toimiin, ryhmäenergialla saamme muutosta aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Uskon että tässä vuosisatojen ja tuhansien aikana ihmisen tietoisuus nousee pikkuhiljaa. On jo paljon valoa ja älyä valunut tänne planeetalle jos nyt vaikka mietitään joidenkin satojen vuosien takaisia aikoja, vaikka keskiaikaa jolloin oli ihan normi pilkkoa ihmisistä kaikenlaisia palasia irti eikä kukaan kyseenalaistanut että siinä olisi jotain vikaa.

    Tuo vaavasti asioiden ottaminen taas on erityisesti suomalaisten henkinen piirre.. Olen kuullut spekulaatiota että se johtuisi siitä että suomen maaperä on suurimmaksi osaksi graniittiä jolla olisi sellainen vakavahenkinen energia joka vaikuttaa sitten meihinkin, mene ja tiedä...

    Koko ajan ihmiset kehittyvät eteenpäin, siksi yritän olla stressaamatta ja lannistumatta :) Vaikka ihmisiä pelotellaan ties millä uhkakuvilla niin itse uskon että hyvinvointi tulee lisääntymään eikä vähentymään ja kun pelko-energiat elämästä häviävät, muuttuvat asiat paljon keveämmiksi ja positiivisemmiksi! Sillä välin voi yrittää muokkailla itseään ja komennan itseäni koko ajan olematta ottamaan asioita nii nvakavasti ;)

    VastaaPoista
  4. Taika tää on tää mun energia sellaista että en ymmärrä miksi muutokseen pitäisi mennä kauan tai asioiden muuttua pikkuhiljaa toivoisin että se tapahtuisi kuin taikasauvaa heilauttamalla hups vain! Ja koska uskon voimakkaasti uudelleen syntymiseen voin kuvitella että keskiajalla jo kyseenalaistin ihmisten toimia, ei saa repiä jäseniä irti se on julmaa ja sattuu ;)Toisaalta jos lempeys ja rakkaus ei ole riittävä "ase" herättämään vakavia negatiivisiä ihmisiä voitais mun mielestä vieläkin jotenkin kiduttaa pehmeästi. Ihminen joka esim. tahallaan vahingoittaa muita vois mun mielestä olla hyvä kohde...pariksi päiväksi venytyspenkkiin vaan ;) ja joutuis kuuntelemaan samalla hempeitä rakkauslauluja ja näytettäis rakkausällöelokuvia. Haa! Pelko pois mene päin sen seiniä vai miten siinä laulussa nyt laulettiinkaan.

    VastaaPoista