keskiviikkona


On tää bloggaaminen jotenkin ihan älytöntä hommaa...jokainen tekee asioita omalla tyylillään
ja kun mä kerran olen "kaikki tai ei mitään" ihminen niin teen tän blogin pidonkin omalla tavallani.
Kukaan ei ole kehoittanut mua läväyttämään elämääni auki näin julkisesti, ei ainakaan tavalla
jossa mä "paljastan" suuria asioita itsestäni. Ne asiat vaan jotenkin putkahtavat enkä mä osaa esittää
mitään muuta kuin olen. Se mikä mua tässä välillä arveluttaa on se kun tiedän aika monen lukevan blogiani
koskaan sitä kommentoimatta, tuntuu että paljastaa ison osan itsestään ja jää epäselväksi millaisia
ajatuksia pohdintani monessa herättävät? En niinkään ole kiinnostunut siitä mitä mieltä olette mun jutuista
vaan siitä miltä muista tuntuu, kokeeko kukin asiat miten? Pohditteko koskaan elämän varrella miksi
täällä ollaan tai miksi teette asioita niin kuin teette? Toki on kiva saada niitäkin kommentteja että mun teksti
joskus "kolahtaa" (: Blogimaailmassa on paljon myös niitä jotka jättävät ilkeitä negatiivisiä kommentteja
ja herättävät bloginpitäjässä mielipahaa. Mä oikein odotan sitä milloin joku teilaa mut pähkähulluksi
hörhöksi. Voisin vaikka järjestää arvonnan että v.mäisin kommentti palkitaan (nyt mä taidan kaivaa verta
nenästäni) Mutta pointti on se että kukaan ei pääse negatiivisuudella muhun enää käsiksi siksi mä uskallan
tuoda esiin omia henkilökohtaisia pohdintojani koska jokaisella on oikeus olla sitä mieltä kuin on (:
Mä oon ihan hirveä konrollifriikki läheisteni suhteen, väitän että oman pitkän liittoni salaisuus on että
mieheni ei ole koskaan suostunut kontrolloitavakseni vaan tekee asiat juuri niin kuin haluaa.
Siskoni juuri naureskeli että muistatko suhteen alussa kun sä pakkasit kerran viikossa jätkän kamat
jätesäkkiin että nyt tää loppu, mä en kattele sua enää päivääkään...välillä yhteiselo oli sopusointuisempaa
nyt kun lapset ovat omillaan luulisi että pahimmat sodat on sodittu. Eikä mitä me aloittettiin uudestaan
taas väännetään siitä missä on kaapinpaikka...huah. Sitten mulla paloi pinna ja mä pakkasin laukun ja häivyin..
Repäisin ja menin oikein siskon luo yöksi että toinen olisi ihmeissään että mihin mä oon mennyt...
Mitä tekee mies? Ei soita perään ei kysele...mä loikin häntä koipien välissä takaisin ja totesin että
en taida päästä tosta urposta ikinä...mun sydän sykkii vaan tälle maailman itsepäisimmälle hankalle
yksilölle joka ei ymmärrä omaa parastaan eli kultaista vaimoaan...
Posted by Picasa

11 kommenttia:

  1. Kyllä meilläkin kassia on nuorempana pakattu ja aikas usein... otin aina muovikassin ja sinne heitin mieheni vaatteita, mutta eipä tuo lähtenyt... onneksi.
    Olen hyvin tempperamenttinen ja tunteella elävä ihminen, mutta nykyisin osaan jo kuohakdussiani hillitä... ainakin ne pahimmat kuohahdukset...:))
    Minulla vaan on niin ♥ihana♥ ♥Mies♥, että on kestänyt nämä minun kuohandukseni.

    VastaaPoista
  2. Irnastiina lohduttavaa kuulla. Kyllä munkin mieheni on saanut aika lailla kestää...temperamenttia löytyy meikäläisestäkin (;

    VastaaPoista
  3. Sun blogin ihanuus on just se, että olet avoin. Kerrot kaiken niin vilpittömästi ja sanoja säästelemättä. Kaikki tämähän on vaan elämää ja siksi se monia juuri kiinnostaakin. Ja mitä tohon parisuhteeseen tulee, niin voi ei!Totako se on vielä siellä tulevaisuudessakin!!! :O

    VastaaPoista
  4. Yksi syy miksi tykkään lukea sun blogia on juuri tuo oma tyyli. =)
    Toinen syy on se, että usein löydän itseni sun teksteistä, tälläkin kertaa tunnistan hyvin tuon tempperamenttisen kontrollifriikin, joka ei ihan vielä ole pakannut kertaakaan miehensä kamoja... =D

    VastaaPoista
  5. Sanna just sitä se on (:
    Koo Kiva mä koenkin jotenkin sellaista "tuttuutta" sussa (: Mitä etkä kertaakaan? Mun mielestä se on ihanan puhdistava komemus HAhaaa

    VastaaPoista
  6. Mäkin paljastun pakkaamisen mestariksi, kun miesten tavaroita pakkaa. Voisin varmaan lähteä jollekin rantalomalle 10min varoajalla, sen verran on tullut pakkauskokemusta. Haha, ihana kun muutkin sekoilee :D

    VastaaPoista
  7. Naurattaa aina lukea blogiasi, koska ajatuksesi on niin samoja kuin minulla :D Minäkin hörhöydyn päivä päivältä enemmän ja enemmän (täälläkin alkaa kohta läheiset huolestumaan... ;) Ja samanlainen tuittupää ja kontrollifriikki olen minäkin! Huolestuttavaa on se, että huomaan esikoisessani samaa temparementtia; mitenköhän kestän kun hänestä tulee angstinen teini-ikäinen??!!
    Minun mielestäni on vaan hienoa että suhteenne miehesi kanssa on vielä niin tulinen ja tunteita herättävä, että saat päähäsi pkata kamppeita ja häippästä välillä! Paljon pahempaa olisi jos vain taantuisi ja alkaisi välinpitämättömäksi.

    VastaaPoista
  8. Tykkään sun omasta hauskasta tyylistä, pidä toi ! :-)

    VastaaPoista
  9. Hede, mitä säkö oot kuuluisa pikapakkaaja (;
    Emma ihana kuulla eetä on muitakin...munkin lapset on hsnkalia tapauksia ihmettelen ain miten niistä tuli tuommoisia...eihän tälläisen äidin lapset voi olla ihan "normaaleja" Hahhaaa
    ja he tuohon on hyvä oivallus, mieluummin purkaa tunteita kuin on välinpitämätön (:

    VastaaPoista
  10. Anonyymi Kiva kuulla, pirän kun en muuta voi (;

    VastaaPoista
  11. tämä sun blogi on muuttunut paljonkin tässä ajan kuluessa ja se muutosta on ollut mieletön seurata. Jatka vaan samaan malliin, sä olet ihana just sellasena kun olet <3 ja ne tunteet pitää ja saakin näkyä, silloin tietää ainakin että on elossa : )

    VastaaPoista