Askartelen muistitaulun joka koostuu erikuosisista värikkäistä papereista, maalaan taulun jossa monet muodot kohtaavat toisensa. Ompelen tyynyn joka on koottu useista kangas paloista. Kudon langoista joiden värit hehkuvat kilpaa eri sävyissä. Samalla järjestelen palasia paikoilleen mielessäni. Yritän ymmärtää tätä suurta kokonaisuutta jota elämänkoulussa opiskelen. Kuinka usein kohdatessani jonkun haastavan asian pötkin pakoon tai työnnän pääni pensaaseen ja syytän maailmankaikkeutta siitä että muut ihmiset ovat omituisia ja sekaisin. Samalla ihmetellen kuinka törmään jatkuvasti samanlaisiin ihmisiin. Kuinka helppoa on nähdä asiat ulkopuolellaan kohtaamatta niitä koskaan sisällään. Haastan itseni kohtaamaan tilanteen jossa vanha itsepäinen minäni arvostelisi ja tuomitsisi. Katson tilannetta uusin silmin. Kas jotain uskomatonta tapahtuu. Ihminen jonka uskalsin kohdata kiittää minua rehellisyydestä, tilanne lakkaa olemasta ja ongelma joka ennen olisi ollut ylitsepääsemätön poistuu. Tämä sama kaava pätee moneen asiaan maailmassa. Otetaan nyt esimerkiksi nuoret jotka ovat lähellä sydäntäni. Koulumaailmassa puidaan jatkuvasti miten levottomia oppitunnit ovat, päivitellään mikä nuoria vaivaa ja tehdään tiukempia sääntöjä. Haetaan epätoivoisesti auktoriteettiä ja kunnioitusta, ihmetellään miksi nuoret eivät kuuntele . Mikään ei muutu. Kun taas jos hiljennyttäisiin miettimään mitä nuoret haluavat käytöksellään viestittää. Mitä tämä tilanne on tullut meille opettamaan? Mitä meidän pitäisi kuulla nuorilta? Havaittaisiin että eihän tässä ole mitään järkeä, yrittää väkisin kaataa tietoa ihmisten korviin jotka eivät halua kuunnella. Muutos tapahtuisi väistämättä. Ehkä luovuus ja taidepainotteinen tapa oppia huomattaisiinkiin tehokkaammaksi tavaksi. Tää kaava pätee kaikkeen ja on ihan loputon...Kudon ja kuuntelen samalla Jouni Hynysen äänikirjaa rakkaudella Hynynen. Sama tyyppi jonka olen leimannut hirveäksi sovinistiksi. Saan hysteerisen naurukohtauksen je menen syvälle itseeni Jounin sanoista. Naiset! Ne on aina jossain prosesissa. Vastaan ääneen: Jouni, niin on! Hihittelen ja jatkan analysointia. Totuus taitaa olla se joka meihin osuu aina eniten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti