maanantaina

Unelmia haaveita suunnitelmia...osa mones...

 Takana ensimmäinen viikonloppu energiahoidon kurssia ja uskomaton fiilis...sitä kuvittelee hakevansa työkaluja muiden auttamiseen mutta kummallisesti tekeekin entistä syvempää matkaa itseensä, omiin kipuihinsa ja todelliseen olemukseensa. Aukeaa ihan uskomattomia lukkoja ja oivalluksia itsestään ja omista toiminta/ajattelu tavoista ja malleista. Näin vapaalta hengittää ei ole tuntunut sitten lapsuuden. Mihin hukkaamme matkan varrella sen ihanan herkän sisäisen lapsen jota pitäisi rakastaa ja kuunnella, mihin hukkaamme ne luonnolliset kyvyt joita meillä jokaisella on, mihin hukkaamme kaikki ne muistot ja vastaukset jotka löydämme sisältämme. Mitä enemmän maailma ympärillä "kehittyy" sitä vaikeampi on löytää niitä omia pisteitään ja kuunnella omaa sisäistä viisauttaan. Etsimme ulkopuolelta "gurua" valaistunutta olentoa joka kertoo meille mitä meidän pitäisi tehdä, itsekin hain vastauksia kuumeisesti...mikä on elämäntehtäväni...miten tulisin vielä onnellisemmaksi...mikä on kaiken tarkoitus?
Koin suuren oivalluksen siitä että ensisijaisesti on tärkeintä auttaa ensin itseään, eheytyä ja sitä kautta mahdollisesti muitakin ja ilmeisesti kyvyillä joita et koskaan olisi kuvitellut omaavasi tai käyttäväsi...
Näen omalla matkallani selkeitä toiveita joita haluaisin toteuttaa...
Vahvimpana juuri tällä hetkellä on kaipuu matkustaa Maya-intiaanien asuinsijoille imeä itseensä jotain ikivanhaa uskomatonta historiaa ja kulttuuria jotain mitä en itsekään ymmärrä...tehdä eräänlainen pyhiinvellusmatka...ei puutu kuin rahat ja matkakumppani että jos tunnet kutsun tervetuloa mukaan (;

                           
                                        

Vähän isompi haave olisi asumisesta jonkunlaisessa uudenlaisessa erilaisessa "yhteisössä" jossa noudatettaisiin hyviä yhteisiä arvoja. Sellaista vanhan ajan yhdessä tekemisen meininkiä...iloa...naurua...luonnon ja eläinten kunnioittamista...omavaraisuutta...vaihtotaloutta...mukaan pääsisivät vain samanlaisen hullun huumorinomaavat
elämä olisi yhtä suurta seikkailua ja juhlaa yhdessä...poimin tähän jonkun jo olemassa olevan ekokylän sivuilta vähän suuntaa....


Visio


Olemme rakentamassa kylää, jonka periaatteena on ekologinen rakentaminen ja yhteisöelämän elvyttäminen. Kylä on koti kaiken ikäisille ja erilaisille ihmisille ja sen keskuksena tulee olemaan biodynaaminen maatila.
Rakentamisessa, energian käytössä, jätehuollossa ja muussa käytännön arjessa toteutetaan ekologisia ratkaisuja. Rakentamisen ekologisuus määritellään kylän yhteisellä rakentamistapaohjeella.
Tilan peltoja ja karjaa hoidetaan luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti.
Kylän keskukseksi nousee yhteistalo, jossa kokoonnutaan, saunotaan ja harrastetaan yhdessä.
Vuodenkiertoon liittyvät juhlat värittävät kylän arkea, johon kuuluu olennaisena osana erilaiset talkoot. Kylän väki toivottaa naapurit tervetulleeksi toimintaansa.
Lapsilla on mahdollisuus osallistua arkeen ja vastuu lapsista on aikuisten yhteinen asia.
Kylä huolehtii jäsenistään erilaisissa elämäntilanteissa.
Kylä on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Naapurit ovat tervetulleita juhliin ja talkoisiin sekä harrastamaan kanssamme.
Haluamme yhdessä muiden kanssa elävöittää maaseutua ja edistää sen monimuotoisuutta.


Että Iskä jos sattuisit lukemaan tätä paljastan nyt sen ihan julkisesti kun olit kysellyt onko meidän Mariasta tullut sellainen boheemi hippi että lueppa rivien välistä? Miltä vaikuttaa(;





8 kommenttia:

  1. Kyl sä vielä sinne savimajaan joku päivä muutat:) sano mun sanoneen :D

    VastaaPoista
  2. Oi, mä olen kanssa miettinyt monesti muuttoa ekokylään <3 Ja tahtoisin kyllä matkustaa Maya-maisemiin, multakin vaan puuttuu rahat =(
    Tällä hetkellä olen kyllä onnellinen siitä että meidän vanhin poika on aivan ihanassa koulussa! Kyseessä on Steinerpedagoginen kyläkoulu, ja siellä syödään vaan luomua ja lähiruokaa, koulun pihalla on myös omat biodynaamiset kasvimaat ja suunnitteilla on myös mm eläinpiha. Yhteisöllisyys on läsnä vahvasti, ja vanhemmilta odotetaan aktiivisuutta ja talkoohenkeä =)
    Tosi paljon tehdään itse, ja jos esim neulotaan niin eka käydään hakemassa villaa, sit tehdään ja värjätään langat ja puikotkin vuollaan ite jo ekalta luokalta lähtien.

    VastaaPoista
  3. Suvi sulla on selvä pakkomielle musta ja savimajasta (;
    Vera mä oon järkeillyt sen niin että päättää vaan että haluaa matkustaa ja käyttäytyy ikäänkuin olisi jo menossa, eiköhän asiat vaan jotenkin järjesty kun maailmankaikkeus näkee että on tosissaan (; Vau kuulostaa mahtavalta koululta!!!! Jos mulla olisi vielä pieniä lapsia en harkisisi mitään muuta vaihtoehtoa (:

    VastaaPoista
  4. Vau Vera saako kysyä missä tommoinen koulu sijaitsee?

    VastaaPoista
  5. Veran koulu kuulostaa tosi hienolta.

    Kyllä jossain paikoissa on muutenkin sellaista yhdessä tekemisen henkeä. Monissa kylissä kyläyhdistykset saavat porukan mukaan ja monet muutkin poppoot puuhaavat kaikkea kivaa yhdessä. Tekeminen voi alkaa ihan pienistä arkisista jutuista.

    VastaaPoista
  6. :) Parantamisessa on nimenomaan kyse itsensä parantamisesta ja vasta sen jälkeen muiden auttamisesta tuosta ehtymättömästä lähteestä ja omien kokemusten siivittämänä... Hienoa matkaa itsesi äärelle!! Pus

    VastaaPoista
  7. Hei Tanja! Niinpä (: Näin kantapään kautta ymmärsin sen itsekin (: Pus Pus!!!!

    VastaaPoista
  8. Siis Sammatin Vapaa Kyläkoulu on tämä kyseinen opinahjo =)
    Sammatti on pieni kylä mikä kuuluu nykyisin Lohjaan. Me itse asutaan toisessa pienessä kylässä Karjalohjalla (populaatio 1500), koulumatkaa on noin 9km.

    VastaaPoista