keskiviikkona

Varoitus! Nyt tulee kovaa tekstiä mä nimittäin olen saanut niin tarpeekseni
nykymaailman menosta ja arvoista. Mä oon enemmässä määrin tullut siihen
tulokseen että tätä palloa pyörittävät mädät virkamiehet, lääketeollisuus, ruokateollisuus ja media.
Tahot jotka aivopesevät ihmiset puolelleen julkaisemalla kaikenmaailman tutkimuksia ja juttuja joita ihmiset uskovat
pyhinä koska luotettavat virkamiehet näin sanovat. Jonain päivänä kaikki vielä paljastuu ja sitten
ihmetellään että miten näin on voitu toimia. Kaikki paikat ovat tulvillaan tietoa ja me pienet viattomat
ihmiset poimimme tiedon murun sieltä täältä ja hämmennymme itsekkin mikä on totta ja mihin voi luottaa.
Ainoa taho johon voi luottaa on oma sisin, opetella kuuntelemaan mitä se sanoo ja toimia sen mukaan.
Tää aika on jotenkin kummallinen, tuntuu että katselee hämmentyneenä huonosti kirjoitettua näytelmää jonka käsikirjoitus ja näyttelijäsuoritukset ovat epäuskottavia ja odottaa vain milloin koko juttu levähtää käsiin ja nauretaan yhdessä että
olipa falskia puuhaa. Mä jatkan sinnikäästi tätä yhden naisen vastarintaliikettä paremman
maailman puolesta ja toivon että mahdollisimman moni rupeaisi kyseenalaistamaan näitä edellä mainuttuja tahoja ja
ajattelemaan omilla aivoillaan. Kiitos kyllä helpotti (;


Ja koska maailma on mätä jä ällöttävä paikka haen ympärilleni kauneutta
ja yritän säilyttää uskoni siihen. Laitoin makuuhuoneeseen kaunistumispöydän
itselleni, siinä päivä lähtee mukavasti käyntiin (;



"uusi" puulaatikko löytyi vanhasta mökistä josta ostimme kaikenlaista
upeaa vanhaa tavaraa. Maailma muuttui kertaheitolla paljon paremmaksi!



Kirpparilta vanhoja leivinliinoja joista meinasi tehdä salusiineja keittiöön...



Kirppikseltä vanha lakana jonka pitsi ja kirjailu saivat melkein kyyneliin, miten
voi olla jotain näin kaunista. Lämpöä valoa rakkautta ja kauneutta meidän jokaisen päivään
uskotaan yhdessä että tulevaisuus on toivoa täynnä ja vanhat huonot arvot joutavat romukoppaan!
Posted by Picasa

13 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen peilipöytä:)

    VastaaPoista
  2. Jes,ihanat on ajatukset! Laatikko on ihana sekin <3

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan ajatuksesi! Totta puhut.

    Ja kaunistautumispöytä on ihana! Kauniita yksityiskohtia, itsekin melkein liikutuin kyyneliin, kun löysin kauniita vanhoja pitsikirjailtuja pyyhkeitä ja liinoja kirpulta su:na...huoh, kunpa olisi voinut ostaa kaikki!
    Noita puulaatikoita en voi minäkään vastustaa..alkaa olla joka nurkassa kohta joku lodju, hih :)

    VastaaPoista
  4. Samoilla lijoilla mennään! Tässä sulle yksi biisi, mistä saa vielä lisää voimia vastarintaan! :)
    http://www.youtube.com/watch?v=kdvAYJuSHro&feature=related

    VastaaPoista
  5. JES! Tottamooses totta puhut!
    Ja kaikki se mitä tarvii mainostaa on yleensä hanurista ☺

    Joskus pelottaa mitä me oikein ollaan lastenlastemme maailmalle tekemässä -kohdellaan kuin omaamme, perkeles!

    VastaaPoista
  6. Suvi kiitos (:
    Irmastiina ihanaa kun saa pauhata oikein kunnolla(:
    Nina kiitos (;
    Tiina niin tuli taas tehtyä (;
    Liisa ihanaa että joku muukin ilahtuu noin
    Sanna kiitos kuulostaa hyvältä (;
    Pepi älä muuta sano!

    VastaaPoista
  7. Mä olen niin samaa mieltä. Ihmisiä lääkitään lääkkeillä ja lääketehtaat rikastuu. Syötetään paskaa ja me lihotaan kun siat teuraallle. Ja IHME JA KUMMA, sydän- ja verisuonitaudit vaan lisääntyy. GGGRRRRRRRR

    VastaaPoista
  8. Totta joka sana. Yritetään me kaikki samanhenkiset ajtella että vielä tulee se aika parempi:) Kivoja ja kauniita löytöjä olet tehnyt. Toivotan sinulle iloa ja valoa päiviisi.

    VastaaPoista
  9. Outi GRRRR ihan sairasta touhua! Marika kyllä se tuleekin täytyy vaan availla verhoja niille joilla ne ovat vielä ihan kiinni (: Valoa myös sinne (;

    VastaaPoista
  10. Tosi hieno peilauspöytä! Ja puulaatikko on hyvän sävyinen. :)

    VastaaPoista