keskiviikkona

SIITÄ SE AJATUS SITTEN LÄHTI...

Nimittäin puserosta...mitä tehdä kun on ihana harmaa pusero jota ei rintava voi pitää
kun kaulaukko on niin suuri että kaikki tursuaa pihalle...sitten on rikkinäinen liila jossa on reikiä.
Eli siis kumpaakaan ei voi käyttää. No voi ottaa palan siitä liilasta ja pienentää sillä sen kaula-aukon
lisäksi voi miettiä tuunaisiko siitä liilastakin jotain käyttökelpoista kun kerran reiät ovat poissa.



Suunnitellessani ompelustani ymmärrän saman asia laajemmassa mittakaavassa.
Ihan samalla idelogialla voi työstää koko elämänsä uusiksi kodin pukeutumisen ihan kaiken.
Jos joku asia ei toimi tai tunnu hyvältä se pitää purkaa osiin ja kasta palapeli uusiksi
erilaiseen muotoon. Kiireenkin: tehdä itselleen selväksi miksi ei hallitse omaa aikataulutustaan
mistä pitää luopua saadakseen itselleen lisää aikaa. Me ollaan hukattu elämässä tietynlainen
maalaisjärki. Kuvitellaan että ollaan itse vain uhreja eikä voida vaikuttaa mihinkään.
Ihmetellään ihmistä joka johtaa omaa elämäänsä haluamallaan tavalla että voi kun voisi itsekin mutta
minulle se ei ole mahdollista. Olisi ihana laittaa koti ja itsensä uusiksi mutta ei näe keinoa siihen.
Olisi ihana tehdä unelmiensa työtä mutta eihän työ voi olla kivaa. Olisi ihana olla hoikka ja
hyvännäköinen mutta ei löydä painonhallinnan kultaista keskitietä ennemmin haaveilee että
joku keksisi vielä isomman kokoisia vaatteita joihin piiloutua. Haluaisi opetella sisustamaan kauniisti
tekemään käsitöitä paineita paineita paineita. Mun tulevaisuuden haave on että omalla
työlläni auttaisin ihmisiä näiden asioiden parissa, se että mä myyn tavaraa on vain pieni osa asiitä mitä
mä teen. En kuvittele hallitsevani näitä kaikkia osa-alueita vaan haalin ympärilleni ihmisiä joilla on
samat arvot ja elämänkatsomus ja teemme sitä yhdessä. Siksi en toivo valtavaia asiakasvirtoja
vaan ihmisiä jotka ovat kyllästyneet edellä mainittuihin seikkoihin. Haluan tuoda ajatusmaailmaa
että kun esimerkiksi tarvitset uusia vaatteita jatkuvalla tahdilla onko vika siinä että
vaatekaapissa ei ole koskaan mitää pääällepantavaa vai pitäisikö asiat nähdä uudessa
valossa. Voisiko olla järkevämpi nähdä kokonaisuus. Mitä haluat ulkoisella olemuksella viestittää
miettiä tyyliä. Katsoa puseron sisään oletko tyytyväinen siihen miltä sisäpuolella tuntuu.
Olisivatko vanhatkin vaatteet käyttökelpoisia jos niitä yhdistelisikin hieman eritavalla
esim. yhden uuden vaatteen kanssa. Kuluttamalla teemme valintoja egologisuus ei välttämättä
ole ajatus älä osta mitään vaan mieti mitä ostat. Kaiken salaisuus on tasapaino.


Posted by Picasa

7 kommenttia:

  1. Viisaita ajatuksia! Samantapaisia ajatuksia monet noista mitä omassa päässäni liikkuu ! Hyvä lopputulos tuli kahden vaatteen yhdistämisestä ja tunika niin käyttökelpoinen !

    VastaaPoista
  2. Balanssiahan moni hakee tietämättäänkin...ja suhaa sinne ja tänne!

    Teit saman kuin minä yhdelle H&Mn hellemekolle, en tiedä mille tisseille se oli suunniteltu, mutta ei ainakaan mun! Ei kun pala vanhasta topista ja mekko käytöön -tosin pysyi Lillassa ☺

    Mukavaa, antoisaa, viisasta syksyä -eikun intiaanikesää ☺!
    Ja vieläkin kiitos essusta, mä olen jopa leikkinyt kotihengetärtä sen kanssa ☺☺☺

    VastaaPoista
  3. Ihana Maci,ihanat ajatukset <3

    VastaaPoista
  4. Ihan totta kirjoittelet!!!!

    Sitä ainaista tasapainoahan me, itse kukin, tässä elämässämme haemme.
    Päättä-misen/mättömyyden vaikeus vain tuntuu olevan se ikuinen kompastuskivi.
    Periaatteessa kyllä varmaan tiedämme mitä haluamme, mutta emme vain, syystä tai toisesta, ole kykeneviä tekemään päätöksiä.
    Tästä syystä ryntäilemme edestakaisin ja väsytämme itsemme ihan turhanpäiväisillä asioilla, sen siaan että laittaisimme ajatusmaailmamme järjestykseen ja keskittyisimme olennaiseen:)

    Suurkiitos hyvästä ja aiheellisesta postauksesta!

    Antoisaa loppuviikkoa toivottelee Aana.

    VastaaPoista
  5. Hienosti uudistit tunikkasi...☺

    Tasapainoa yritetään täälläkin opetella...vaikeaahan se on, mutta kyllä se tästä...☺

    VastaaPoista
  6. Media tunkee nykyään liikaa mielikuvia.
    Tuntuu myös, että ihmisiltä on kadonnut järki kulutuksen suhteen.
    Verhoja vaihdellaan neljäkin kertaa vuodessa, tietysti aina uusiin.
    Muutamana jouluna olen kauhulla seurannut, kuinka jopa joulukoristeissa aletaan noudattamaan kauden trendejä, ennemmin kuin vaalitaan perinteitä.
    Tällä hetkellä voin vain toivoa, että omalla esimerkillä onnistun istuttamaan jonkinlaisen kestävän kehityksen siemenen omaan lapseeni ja toivon, että parin kymmenen vuoden kuluttua vallassa on sellainen sukupolvi jolla riittää tahtoa ja tietoa muuttaa maailman menoa.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi varmaan moni pohtii näitä (:
    Pepi ihanaa että essu on mieluinen (:
    Ihana Sanna (:
    Aana ehkä meiltä monesti puuttuu rohkeus vetää matto omien jalkojen alta kaikki pitää olla niin turvallista ja varmaa...Ihanaa loppuviikkoa myös sulle (:
    Irmastiin pienistä puroista kasvaa iso joki (:
    Koo totta turiset! Kauden trendit ja jouluna kuulostaa karmaisevalta! Mummoilu käsityöt ja perinteet kunniaan (:

    VastaaPoista