Sydämen polku

Paikallislehdessä oli tänään juttu 101v. täyttävastä
leidistä joka asuu yksin omakotitalossa...Pitkän iän
salaisuudeksi mainitsi kysyttäessä terveet elämäntavat
ei alkoholia (viimeksi juonut 50v.sitten yhden oluen ja rupesi pyörryttämään)
Voita, täysmaitoa paljon ruisleipää. Sitä hän surkutteli että nykyihmiset ovat
niin kiireisiä, ei poiketa enää kylään niin kuin ennenvanhaan...

Väitän että meistä tän päivän ihmisistä
kaiken maailman superfoodeinemme ja upeine tavaroinemme ei kukaan
ei elä yhtä pitkään noin terveenä. Meidät sairastuttaa nimittäin just se että meillä
on ainainen kiire juosta paikasta a paikkaan b. ,Hankkia lisää tavaraa tai vaatetta
tai muuta omaisuutta vaikka kaikkea on jo röykkiöittäin. Mä oon keksinyt itselleni
uudenlaisen ajattelutavan kun tuntuu että nää arkiset asiat kaatuu niskaan ja
pienet asiat harmittaa. Mä koitan kuvitella itseni tilanteeseen kun olen jo kuollut ja
mulle ikäänkuin näytetään filmiä mun elämästä...mitä mä jäisin kaipaamaan?
Harmittelisinko että vitsi kun elis ehtinyt juosta enemmän ostoksilla tai harrastaa,
tai tehdä töitä? Vai miltä tuntuisi kun rakkaat läheiset vilahtelis kuvissa,että olisi
pitänyt sittenkin vaan viettää enemmän aikaa yhdessä vaikka oli aina kiire. Nauttia
elämästä. On muuten aika tehokas keino kyllä menettää pienet asiat merkityksensä.
Loppuun vielä kyseisen ikä-ihmisen haastattelusta (oli muuten kuvakin ja ei näyttänyt
ikäiseltään tämä siloposki) Hän sanoi että älkää eläkö näin vanhaksi pienistäkin
asioista tulee kamalan vaikeita ja ikätoverit ovat tosi laiskoja (;