Sydämen polku

Eilen vietettettiin prinsessan kastepäivää. Kaunis nimi ja kaunis vauva...oikea sydänten murskaaja eikä vain mummin vaan monen muunkin...olen kovasti pohtinut tämän blogin kohtaloa. Silloin kun itse pohtii elämän suuria kysymyksiä ja arvoja on vaikea kirjoittaa hauskoista kepeistä asioista. Tai kertoilla tekemistään kauniista asioista kun niitä ei nyt niin kovasti ole...mun elämäni suurin oppiläksy ja irtipäästäminen on nimittäin oppia olemaan tekemättä mitään. Kun on perustanut koko elämänsä sille kuinka paljon on saanut aikaiseksi on mahtavaa löytää itsestään nautiskeleva laiskuri joka ei välttämättä halua tehdä yhtään mitään, kokea itsensä hyväksi ja tarpeelliseksi sellaisena kuin on, ei vain sen kautta kunka paljon on raatanut asioiden eteen. Hiljaisuudessa asiat näyttävät hyvin erilaisilta ja tuntuvat...elämän yksinkertaiset perusasiat tuottavat suurta nautintoa. Elää hetkessä päivä kerrallaan se on mun motto nykyään ;) Elän nyt vaihetta mä en oo koskaan...ja sitten toteutan sen mitä en ole koskaan tehnyt...olen tähän mennessä kokenut aikamoisia seikkailuja...lähtenyt ihmisen kanssa jota en tuntenut juhannusfestareille...tavannut mitä mielenkiintoisempia uusia ihmisiä. Avartanut maailman katsomustani ja opetellut katsomaan kaikkia ihmisiä rakkaudella. Antamaan anteeksi muille ja itselleni...jännä vaan että on paljon helpompaa antaa muille anteeksi, itselleen on paljon ankarampi. Odotan innolla mitä jännää tulevaisuus tuo tullessaan...haaveilen työstä lasten ja nuorten kanssa, jollain tavalla jossain. Ehkä vapaa-ehtoistyössä ulkomailla tai jotain. Kokemusten reppua on ihan mahtavaa täyttää se ei vaadi kovin kummallisia juttuja, pienetkin uudet asiat tuovat aina tullessaan suuria oivalluksia. Elämä on todellakin ihmisen parasta aikaa!