Sydämen polku

                                                 

 Koko kesän ajan oli käsityöt ihan jumissa...tuntui kuin mut olis syväjäädytetty tilaan jossa kaikenlainen luominen oli poistettu musta...ei tullut mitään ulos koska kaikki virtasi niin vuolaana sisälläni...ja sitten PAM! Kuin taikaiskusta mä palauduin jostain ja luovuus tuli takaisin. Yritin kyllä muutaman kerran väkisin ommella tai kirjoittaa blogiin mutta kanava vaan oli tukossa. Sain valtavan ompeluinspiraation tästä mekkotehtaan uudesta kirjasta...Olin jotenkin jo luovuttanut vaatteiden teosta ja kierrätysmateriaalin käytöstä...tuntui niin turhalta käyttää niin paljon aikaa vaatteiden valmistamiseen kun kaupasta saa valmiita puoli-ilmaiseksi...mutta ommeltuani ensimmäisen mekon vanhoista verhoista ja pukiessani sen päälleni mä taas muistin miksi käsintehty tuntuu niin erilaiselta. Ommellessani mä meen sellaiseen hurmokselliseen tilaan...tunnen jotenkin suurta rakkautta sitä vaatetta kohtaan jota valmistan. Energia jota latautuu vaatteeseen tuntuu ihanalta kun sen pukee päälle...ajatelkaa halpatuotantovaatteita joita ommellaan ei niin hyvissä energioissa...kenties vaatetta ompelee surullinen ahdistunut köyhä nainen tai jopa lapsi jolla on suuri huoli toimeentulosta ja selviytymisestä. Työstä ei todellakaan voida maksaa paljoa kun miettii mitä valmis vaate maksaa päästyään kauppaan kuluttajan luokse. Sitäpaitsi musta on ihan mahtavaa kulkea vanhassa materiaalissa joka roikuttuaan kenties vuosikymmeniä ikkunassa sai uuden elämän mekkona....

Sisäinen huumorini rakastaa leikitellä ajatuksella tästä verhomekosta...Mä
verhoudun uuteen mekkooni....lähdenpäs kylille pukeutuneena vanhaan
verhoon...tätä voi jatkaa loputtomiin ;) Neiti näsäviisas vanhempi lapseni katseli mekkoa ja tuumasi että näyttää kyllä just niin omatekemältä...mietin hetken sehän olis ihan kauheeta jos se ei näyttäis? Miksi mä ompelisin jos valmis tuotos olis ihan samanlainen kuin kaupassa? Mitä vikaa on kotikutoisessa...ehkä pitäis laittaa vielä logo...MÄ TEIN TÄN!

               

Loppuun pakko lisätä harvinainen kuva...mulla on viherkasvi jota en vielä ole tappanut...pare kuvata niin kauan kun se on mahdollista...sitäpaitsi ehkä mä energisoin nää kasvit kuolemaan kun jo valmiiksi viljelen ajatusta että sä kuolet kumminkin...että jos vaan rakastais ja päättäis että tää selviää ihan mistä vain mun rakkaudella!