Sydämen polku

HEIII! Kaikki ihanaiset...pitkästä aikaa! Mun huomio on nyt ollut jossain ihan muualla

kuin blogimaailmassa...Vaaleanpunaisessa rakkauskuplassa on niin mukava kellua ettei sieltä tee mieli poistua ollenkaan. Voi että mä olen rakastunut! Tulenpalavasti täysin hullaantunut ja ihan sekaisin (entistä enemmän) Miksei elämä voisi aina tuntua näin ihanalta ja hyvältä? Loppujen lopuksi elämän ilo ja onni koostuu hyvin yksinkertaisista pienistä asioista. Suurin niistä on rakkaus, sen antaminen ja saaminen ja onko olemassa mitään niin kaunista ja puhdasta kuin pieni ihmisen alku. Täysin avuton ja viaton hyväntuoksuinen tuhisija. Mussa herää voimakas suojeluvietti tätä ihmeellistä olentoa kohtaan, tätä yksilöä ei saa "pilata" eikä yrittää tunkea mihinkään muottiin. Näen jo mielessäni miten mummi opettaa tälle pienelle että tärkeintä elämässä on olla oma itsensä viis siitä mitä yhteiskunta tai ympäristö ajattelee ja aina voi vähän kapinoida kaikkia tylsiä sääntöjä vastaan. Etenkin teininä ajattelin kannustaa (on tainnut jäädä kana kynimättä äitinsä kanssa) että juu anna mennä vaan kapinoi oikein kunnolla ;)Kunhan muistaa kunnioittaa ja rakastaa toisia ihmisiä ja eläimiä ja luontoa! Se on tärkeintä! Käväistiin perjantaina pienellä kotieläintilalla näiden tädin mussukoiden kanssa tutkimassa maalaiselämän ihmeitä...Kyllä nauratti taas tän herrakaksikon toilailu...aitauksessa ihan jättimonsterin kokoisia lehmiä ja Onni 2v. ehdottaa että mennään ailan yli...joudun tunnustamaan että pidän kaikista eläimistä mutta lehmiä mä pelkään...mä en tiedä miksi mutta minä ja sellainen otus vastakkain ei hyvä yhtälö...Lenni kohta 4v. tuumasi vain että mikä täällä haisee...tuumattiin myös siskoni poikien äidin kanssa että vaikka unelmoidaan että asuttais maalla jossain yhteisössä lantaa ei kyllä luotais. Rakastakaa toisianne ja pitäkää hauskaa...se on mummin määräys ihan jokaiselle!