Sydämen polku

Tiedättekö kun remontissa jää aina kuuluisa viimeinen lista uupumaan ja vaikka se on pikku juttu sitä ei saa aikaiseksi millään....eräänä päivänä kypsyin tilanteeseen ja painelin rautakauppaan. Tarvitsin 80cm leveän ja myynnissä oli vain metrin levyisiä...pohdin siinä että hitsi kun ei ole rautasahaa enkä viitsisi yhden listan takia sitä ostaa...poika pyöritteli päätään ja tokaisi että koita jostain lainata. No tietysti meni taas pitkä aika ennenkuin sain taas itseäni niskasta kiinni ja tartuin toimeen. Mulle tuli tunne että tässä on nyt mulle joku testi miten mä suoriudun tästä valtavasta ongelmasta...pohdittuani hieman tulin siihen lopputulokseen että kai mun kuuluu yrittää löytää itsestäni lirkutteleva nainen joka anelee jotakuta auttamaan...monelle ihan helppoa mutta mulle jostain syystä täysin ällöttävä ja vieras ajatus. Mä en suoraansanottuna ole sellaista naistyyppiä joka kokee luontevaksi lirkuitella ainakaan miespuolisille että voisitko sahata vähän mun listaa. Räps räps
mun mielestä jos jotain haluaa se sanotaan niinkuin asia on ilman mitään naisellisiä pelejä tai räpsyttelyjä. Tulkisin niin että kai mun sitten kuuluu palata sinne kauppaan ja jos en halua itse sahata tai sahaa ostaa räpsyttelen sille pojalle että et sä vois sahata sen mulle. Valmistauduin huolella tähän kohtaamiseen meikkasin laitoin hiukset painelin itsevarmana
takaisin rautakauppaan ja kohtasin tämän haastajani. Mutta mitä en mä mtään räpsytellä osaa vaan kysyn ensimmäisenä että onko sun pomo paikalla kun se on mun tuttu ja kysyisin että lainaisko se sitä sahaa. Mitä vastaa tämä julma haastaja? ...kyllä meillä on saha ja mä voin sen sulle sahata. Että sillain mä ymmärsin että tätähän mä olin opettelemassa...jos tarvitset jotain käyttäydyt arvokkaasti ja itsevarmasti ja otat sen minkä tarvitset ja haluat...ilman mitään pelejä tai kieroiluja tai naisellisia konsteja...jee ihana vapautus mun ei tarvitse ruveta avuttomaksi vaan tosi vahvaksi!