Sydämen polku

Jaahas...tää on pitkä ja outo tarina mutta yritän jotenkin saada se niputettua kasaan teille rakkaille...
Uskon että meillä ihan jokaisella on salaisia haaveita ja unelmia, sellaisia mitä sisällään kantaa koko elämänsä, niitä pitää niin epätodellisina että ei kerro kenellekkään koska ne ovat niin pöhköjä ettei niitä uskalla paljastaa edes itselleen saati uskoa niihin... usein ne liittyvät jonkin luovuuden kanavoimiseen itsessään, voimakkaaseen tarpeeseen tuoda itsestään jotain esiin.
Mä oon tullut siihen pisteeseen jossa olen päättänyt jotenkin, jollain tavalla kohdata suurimman haaveeni ja pelkoni. Mun suurin unelmani liittyy musiikkiin, laulamiseen ja soittamiseen....hulluinta on se että en koe olevani lainkaan musikaalinen en ole koskaan soittanut enkä laulanut. Silti sisälläni on aina kytenyt ihan käsittämätön liekki musiikkiin. Ainoa mikä on estänyt toteuttamasta tätä haavetta on se että poden ihan järjetöntä esiintymiskammoa, enkä usko itseeni...yksin kyllä hoilottelen päivät pitkät mutta annas olla kun joku muu kuulee...koska olen hullu päätin sitten kohdata unelmani ja ottaa selvää mikä on sen todellinen merkitys itselleni...okei aloitin laulukurssin...ja uskomatonta mutta totta ostin itselleni kitaran. En ole koskaan soittanut mitään ja ihmettin tätä hinkua kitaraan....no tuumasta toimeen...ensin vain hiivin musiikki-kaupan ikkunan ohi ja huokailin nähdessäni kitara rivistön...seuraavana päivänä uskalsin jo sisäänkin. Voin kuvitella että tästä kummallisesta asiakkaasta keskusteltiin kaupassa vielä jälkikäteen...;) Nainen jonka ainoa toive kitaran suhteen on se että se on musta. Sedällä vähän kulmakarvat kohosi kun mä selitän että se olis tärkeetä että se on oikean värinen...noh ei tullu mustaa tuli ruskea, ostin sitten myös kaiken muun mahdollisen, virittimestä laukkuun...setä piirtää mulle kuvan miten mä hahmotan kielet ja mä lähden onnellisena kitara kainalossa kotiin. Samalla reissulla löydän second hand kaupasta itselleni upean esiintymisasun... kuvittelen että kohtahan mä osaan tän homman ja lähden keikalle ;) Kotona yritän opetella netin avulla soittamaan kitaraa...hitto ei olekaan ihan niin helppoa kuin kuvittelin tyydyn rämpyttämään sitä jotenkin omaksi ilokseni ja naapureiden järkytykseksi...löydän itsestäni intohimoisen virittäjän joka jatkuvasti virittää kitaraansa hienolla mittarillaan tuloksella : Yksi kieli poikki? Nauran päälle ja ajattelen että niinhän todelliset rokkarit tekevät? Hajoittavat kitaransa? (toki eivät ehkä virittämällä?) Olis ollu paljon tyylikkäämpää hakata se rikki?
Tän omituisen kertomuksen pointti taitaa olla se että mikä meitä estää toteuttamasta niitä asioita mistä unelmoimme? Annammeko pelkojemme ja rajouksiemme seistä asioiden edellä jotka saattavat olle meille elämämme suurimpia! Mitäs jos meissä jokaisessa asuu pieni muusikko tai mikä tahansa joka vain odottaa sitä että uskomme itseemme ja siihen että pystymme halutessamme ihan mihin vain? On aika uskaltaa kuunnella sisintään ja elää unelmat todeksi! Olispa kiva kuulla mikä on sun unelma?