Sydämen polku

Otin palan vanhaa pöytäliinaa, ystävän hylkäämän huivin...pitsiä ja ompelin...herkän ja omituisen prinsessamekon...en tiedä kenelle tai miksi mutta katsellessani sitä mietin että se on kuin elämä itse...kaunis...herkkä...pehmeä...yllättävä...kangas on niin hauras että pukiessani sitä päälle saumat repeävät. Ajatus joka alunperin oli ei todellisuudessa olekaan niin toimiva, unelmamekko joka ei ollutkaan niin käytännöllinen. Samaa kaavaa noudattaa elämäni, hapuilen moneen suuntaan. Etsin polkuani ja elämäntehtävääni, ryntäilen kaiken perässä kun en osaa kuunnella itseäni ja sisäistä ääntäni. Tartun muiden tuomiin ajtuksiin ja unelmiin kun en tunnista omiani. Tarve olla jotain muuta kuin on, on niin suuri että hukkaan kipinän itsestäni...kunnes tulee vastaan oma vahvuus ja tunne siitä että olen koko ajan ollut oikealla suunnalla kun olen hapuillut ja etsinyt mutten ole lähtenyt toteuttamaan mitään kun ei tunnu oikealta ja hyvältä. Ideat ja ajatukset ompelusta, sisustuksesta, käsillä tekemisestä ovat pientä sen roihun rinnalla mitä tunnen  sisäisessä kutsussani auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Niinpä lähden seuraamaan kutsua ja aloitan koulutuksen intuitiivisestä energiahoitamisesta. Että tiedoksi kaikille niille jotka ovat huolissaan että olenko hurahtanut hippi vastaan: KYLLÄ! Ja tää on vasta alkua....