Sydämen polku

Remonttikuvat ovat nyt hetken pannassa kun kamera oikuttelee...niinkuin kaikki muukin...ei ilmaantunut
työmies. Päätin että kerrankin elämässäni mä odotan...ehkä tällä on joku suurempi merkitys että asiat etenevät niin hitaasti (kärsivällisyyskoulutusta?) Mihin mulla on kiire mulla on katto pään päällä ja lämmintä. Sitäpaitsi remonttipölyä ei huomaa kun istuu kynttilän valossa ja kuuntelee hiljaisuutta ja haaveilee...tää on muutenkin hyvä retriitti siihen että osaa sitten arvostaa valmista kotia jossa turvallisuustaso on kohillaan...en viitsi edes kertoa mitä kaikkea mä oon täällä koheltanut...veri lentää useinpana päivänä jostain kohdin ja ensiapuvastaava on unohtanut toimittaa tarvikkeita työmaalle. Noh maalarinteippi käy hyvin laastarista...sitäpaitsi mun lempikauppa on nykyään rautakauppa jossa vierailen lähes päivittäin, meille on kehittynyt myyjämiesten kanssa jo hyvin lämmin ja toverillinen suhde. Naureskelevat mun touhuilleni että kyllä sä oot kekseliäs...kuten miten luistaa seinien paklaamisesta saatuaan vihdoin työllä ja tuskalla ne helvetin tapetit irti seinästä. Kiitos sille joka kehitti karkean tunto maalin sitä kun intuitiivisesti läiskii paksusti sinne tänne ohitti kätevästi yhden ärsyttävän työvaiheen kokonaan. Näiden rautakaupan tyyppien huumori on muutenkin ihan mahtavaa...kuten yhden joka kysyi lyödessä ostoksiani kassaan että otatko vielä 25 kiloa hiekoitussepeliä...mä olin hetken ymmälläni että TÄH? Mähän asun kerrostalossa toinen vaan tyrkytti sitkeästi kunnes selvisi että olivat lyöneet työkaverin kanssa vetoa kumpi myy enemmän ja kyseinen herrashenkilö oli häviöllä. Hahaaaa