Hautasin sotakirveeni vuosia sitten, tarpeen tuomita,valittaa. Halun olla kommentoimatta asioita joiden merkitys ylittää käsityskykyni. Lakkasin pelkäämästä, keskityin unelmiin, ihmisten auttamiseen ja rakkauteen.  Keskityin omaan henkiseen kasvukouluuni, ymmärrykseen siitä että tullakseen valon soturiksi on puhdistettava sydämensä ja mielensä. Uskallettava mennä sinne missä pelko jähmettää toimintakykyni ja ajatteluni.  Muutettava uskomukseni yhä uudestaan ja uudestaan kunnes jäljellä on vain syvä kiitollisuus.

Kiitos siitä että opetatte minua, autatte, rakastatte. Jokainen ihminen, asia joka saa minut pois raiteiltani. Tottelematon lapsi, hankala asiakas. Joku joka sohaisit minua kipeään paikkaan. Kiitos siitä että autoit minua puhdistamaan kaiken myrkyn sisältäni. Sillä jos en osaisi katsoa sisäänpäin olisin puutteessa elävä syyttelevä uhri, se jolle aina tapahtuu kaikki paha.
Se joka ei näkisi valoa katsellessaan ja kuunnellessaan miten päivä päivältä maailma syö itse itsensä. Media täyttyy ihmisen itsekkyydellä, uskomattomalla rajaavalla ajattelulla. Kunhan minulla on kaikki hyvin. Kunhan ette sylje toisen hätää kasvoilleni.
Elämme ajassa jossa kaikki se mikä ei palvele hyvää lakkaa olemasta.
Pelko on se joka ajaa ihmisiä toimimaan sydäntään vastaan. Pelko on se joka uskottelee meille ettei maailmassa olisi tarpeeksi kaikkea, meille jokaiselle,

Unelmatuotanto rakkauslapsemme järjestää tapahtuman jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin välittää rauhan ja rakkauden sanomaa. Musiikilla. Mukaan on lupautunut Suomalaisia eturivin artisteja. Emme ota kantaa tapahtumalla maahanmuuttopolitiikkaan, emme kerää mitään. Haluamme kertoa että tuemme maailmaa jossa  ei ole tilaa vihalle. Viha on energia joka ei vie meitä mihinkään. Meditaatio, rukous, kaunis ajatus.  Kaikki edellämainitut ovat tehokkaampia kuin järeästi varusteltu sotakoneisto.

Vapaus on uusi nimemme. Rakkaus ymmärtää että olemme sitä. Pelko saa meidät kuvittelemaan toisin. Tule mukaan muuttamaan sisimpäsi. Pian maailma täyttyy sillä mitä olemme.

Muutaman vuoden hengitä hiljaa projektini kautta olen palannut "oravanpyörään" paiskinut töitä olan takaa, suorittanut ja havainnut ettei mikään muuttunut poissaolessani. Sama ahdistus ja kiire palaa elämääni. Kaikki mitä pakenin on muuttunut entistä pahemmaksi, aika-taulut, vaatimukset jatkuva viestitulva johon pitää ehtiä reagoimaan jopa vastaamaan. Oman työni lisäksi opiskelen ja teen vapaaehtoistyötä. Suoritan havaintoja siitä että meitä kaikkia riivaa sama ahdistus, elämä karkaa käsistä kun mieli pulputtaa jatkuvalla syötöllä negatiivistä dataa. Vaikeinta ei siis ole suoriutua kaikesta mitä pitää tehdä vaan vaikeinta on kiljua tuota ääntä sulkemaan suunsa. Uskomaan ettet aio enää kuunnella tai totella sitä. Tapaan paljon nuoria ja lapsia jotka ahdistuvat tämän kaiken keskellä ihan valtavasti. Kerron 14- vuotiaalle joka stressaa itsensä hengiltä ettei elämä ole niin vakava asia. Lohdutan seitsemäntoistavuotiasta suorittajaa että elämä ei ole koenumero, että loppujen lopuksi elämän resepti on hyvin yksinkertainen.  Teemme harjotteita positiivisten ajatusten ja sanojen lähettämisestä itselleen, nuoret kokevat sen olevan vaikeaa,,,niinpä sama meillä aikuisilla...Maalaan kirppareilta löytämiäni rumia purkkeja uuteen uskoon ja sisäistän että elämä on kuin purkki. Sinä määrittelet sisällön ja ulkoasun. Jos uskot että purkki sisältää rakkautta muiden nähdessä tyhjää tulet näkemään että se mihin uskot näyttäytyy sinulle totuutenasi. Sama pätee kiireeseen. Sehän on täysin ihmisen itse luoma illuusio miksei siis voisi myös olla uskomatta siihen. Tehdä työtä siinä tahdissa kuin pystyy. Tehdä kaiken sen mitä oikeasti haluaa siinä tahdissa kuin tuntee itselleen hyväksi. Päätän määritellä sitä istumalta valokuvapalveluni uuteen uskoon, näen mainostekstin: Jos etsit täydellisiä kuvia, nopeaa toimitusta ja jotain mitä kaikki muutkin tekevät en ole etsimäsi henkilö. Jos etsit elämänmakuisia rosoisia kuvia, rakkaudella luotuja uniikkeja kokonaisuksia joiden kauneus saa sinut tuntemaan, olen se mitä etsit. Ihminen joka tekee jotain sydämellään ei siksi että on pakko.

Niin se sitten tuli...se prinssi jota odotin. Se joka kummitteli vuosia unissa, näyissä, tuntui sydämessä. Yhtäkkiä kaikki vain toteutui. Palaset loksahtelivat yksi kerrallaan oikeille paikoille. Omituiset tuntemukset ja ajatukset tavoittivat todellisuuden. Nyt niitä on kaksi...tai kolme. Nainen mies ja pieni tähtipoika jotka löysivät kodin toistensa sydämistä. Änkeytyivät pieneen asuntoon vanhan puutalon yläkerrassa ja sanoivat toisilleen tahdon. Rakastaa jokaisena päivänä.  Sovittaa askeleet samaan tahtiin.
EN tiennyt että on mahdollista rakastaa sillä tavalla, tuntea niin suuri yhteys toiseen ihmiseen. Jakaa samat unelmat, luovuus, ihan kaikki. Se että toinen jopa näyttää siltä mielikuvitus satuprinssiltä jota odotit on täysin käsittämätöntä. Nipistän itseäni useita kertoja päivässä todetakseni että ne on yhä siinä. Ihmeellinen mies ja tähtipoika. Ne joille ei tarvitsee vääntää omaa omituista olemustaan rautalangasta. Ei ne tajuaa ihan kaiken koska ne ovat ihan samanlaisia, yhtä herkkiä intutiivisiä kuin sinäkin. Suurin joululahja ikinä.
Perhe ja rakkaus. Mitä muuta voisit toivoa kun olet odottanut ja ikävöinyt. Tuntenut yksinäisyyden ja erillisyyden. Menettänyt kaiken jotta ymmärtäisit arvon sille miltä tuntuu kun ihmisellä on ihan kaikki..

Pieniä ja suuria unelmia...

Kuljin keväisessä kylätapahtumassa esittelemässä hanketta nimeltä Unelmatuotanto. Rakkauslastani jonka tekeminen perustuu vapaehtoiseen työhön, ihmisten voimauttamiseen unelmien ja välittämisen kautta. Rohkaisin ihmisiä unelmoimaan, kertomaan siitä mitä he toivoisivat elämäänsä jos kaikki olisi mahdollista toteuttaa. Havaitsin että useimmat kaatavat unelmansa realismiin. Siihen etteivät näe mahdollisuutta toteuttaa tässä hetkessä toivettaan. Useimmat haaveilivat hyvin tavallisista asioista. Ajasta nauttia tärkeistä asioista, ihmissuhteista ja onnesta. Mielellä on käsittämätön voima kannustaa tai lytätä ajatuksemme. Kuinka monta kertaa estämme unelmien toteutumisen ajatuksen voimalla, lähettämällä energiaa pelkojemme ja epäilyksemme kautta. Mitä tapahtuisikaan jos omaisimme lapsen kyvyn uskoa siihen että saamme kaiken tarvitsevamme. Että kaikki on mahdollista kun vain luottaa. Kuuntelin tänään seitsemän vuotiaan rahanilmentämistaitoja. Tyyppi laskee säästöpossun sisältöä...80 centtiä, 70 centtiä, 6 euroa. Hei mulla on kuusi euroa kuuluu onnellinen huuto ja rahat sujahtavat lompakkoon. Hymyilen syvään ja päätän ottaa mallia tuosta viisaasta olennosta. Minullahan on ihan kaikki kun katson asioita oikeanlaisen linssin läpi. Ihan kaikki.

 

 

Miten yksinkertaista kaikki onkaan..

 

Elämä lapsen silmin katsottuna. Miten vapaata ja suoritusvapaata porukkaa nämä tyypit        

ovatkaan. Aikuisen päässä vilahtaa päivittäin jopa 50 000 ajatusta....suurin osa niistä on negatiivis sävytteisiä, täynnä huolia, itsensä ja muiden ihmisten mollaamista. Ankaraa kritiikkiä. Miettikää lapsia. Hetki riippumatossa, parhaita ystäviä ja lakua. Ei varmaan tuo lapsukainen sillä hetkellä    murehdi mitä sitten tapahtuu kun laku on syöty. Ei se uppoutuu siihen käsillä olevaan hetkeen ja         vähät välittää siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Tähän reseptiin hukuttaisin maailman murheet. En usko että vaikka kuinka hössötämme ja stressaamme tulevaisuutta että nimenomaan huolienergia tuo mitään positiivista tulessaan. Päinvastoin seisomme usein itse luonnollisen virtauksen edessä pelkoinemme.   En toki tarkoita että makaat päivät pitkät riippumatossa syöden lakua tekemättä mitään...tarkoitan sitä että luotat elämään sen hyvyyteen ja siihen että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Toki elämä riippumatossa voisi olla hyvinkin antoisaa, lakuilla elämisestä puhumattakaan.   Olisimme vapaita ja onnellisia tajutessammme että juoksemme usein asioiden perässä joilla ei ole todellista merkitystä. Todellinen onni tulee hyvin pienistä. Siitä katseesta, kosketuksesta, hymystä joka saa sinut säteilemään. Kutkuttavasta tunteesta vatsanpohjassa kauniista sanoista. Jollekkin olet maailman kaunein ja ihanin ihminen. Lapsi, puoliso, äiti, isä, ystävä. Onko mitään niin merkityksellistä...

 

Olen kuvannut viimeisen vuoden sisällä monia naisia. Uskomattoman upeita ja kauniita, ainutlaatuisia jumalattaria. Joka kerran kuvatessani törmään samaan ilmiöön. Siihen miten eri tavalla katsomme itse itseämme, miten virheellisenä ja usein rumana koemme peilikuvamme. Arvostelemme, tuomitsemme, haukumme itseämme päivät pitkät. Se mitä ajattelemme näyttäytyy  totena ja pikkuhiljaa olemuksemme muuttuu harmaaksi, painavaksi. Hartiat ja olemus lysähtävät, rypyt ja liikakilot hiipivät, saanpa taas aihetta valittaa itselleni lisää. On hämmästyttävää mikä valtava muutos tapahtuu ihmisille voimauttavan kuvauksen kautta. Miltä tuntuu kun ammattilainen laittaa sinut mahdollisimman kauniiksi. Näkee hyvät puolesi, korostaa niitä ja rohkaisee sinua säteilemään. Joka kerran kuvatessani kohtaan ihmeen. Harmaavarpusesta kuoriutuu säteilevä sensuelli olento.
Meinaan räjähtää kiitollisuudesta ja ilosta kuvatessani näitä upeita jumalattaria. Tavallisia naisia, äitejä, tyttöjä, isoäitejä. Kaunottaria joiden hehku ei tule täydelliseksi trimmatusta vartalosta, muovisesta kiillosta pinnalla vaan sisältä. Aidosta naiseuden hehkusta jota ei voi purkittaa tai tilata mistään. Se on meidän jokaisen sisällä odottamassa vain hetkeä että oivallat miten upea olet.
 Ps. tässä muutamia naisia..

Puran tässä monia päätöksiä, uskomuksia. Ehdottomia totuuksia joita olen itsessäni rakentanut. Olen aina ollut hyvin henkinen, syvällinen. Tutkinut elämää ja itseäni ja halunnut ymmärtää ihan kaiken. Sen miksi tänne synnymme. Mistä on kysymys ihan oikeasti. Lapsesta saakka on matkassani kulkenut enkeleitä, olen tuntenut johdatusta ja  selittämätöntä suojausta ympärilläni. Jo lapsena kyseenalaistin ihan kaiken, pidin aikuisia ymmärtämättöminä ja kuuroina ja sokeina. Aistin asioita tosi herkästi ja taisin jotenkin nähdä kulissien taakse. Pelkäsin paljon, jotain mitä en osannut selittää tai ymmärtää. Mummoni ja isosisäni joka oli pappi saivat minut rauhoittumaan hetkessä kertoen ettei ole mitään pelättävää, että taivaan isä suojelee. Luimme aina iltarukouksen mummolassa ja sain siitä valtavaa lohtua. Kasvaessa uskonto alkoi tuntumaan ahdistavalta ja rajoittavalta, ymmärsin johdatuksen ja suojelun ympärillläni mutta koin ettei sillä ollut mitään tekemistä uskon kanssa jonka ihmiset olivat rakentaneet. Minun Jumalani ei määräillyt, tuominnut tai rajoittanut ihmisen vapaata tahtoa. Kaikkien kummallisten näkyjen ja viestien myötä joita olen tuntenut koin valtavan herätyksen. Sisälläni läikähti sellainen atomipommi että sen energialla voisi valaista koko maailman. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa totuutta, emme millään pysty ihmistasolla ymmärtämään kaikkia maailmankaikkeuden ihmeitä eikä tarvitsekkaan. Ainoa tehtävämme on puhdistaa sisimpämme, olla täysin vapaita ja onnellisia. Ymmärtää ettei ole mitään muuta kuin rakkaus. Kaikki muu on illuusioita. Rakkaudessa emme koskaan vahingoita mitään elävää, emme tunne vihaa tai katkeroidu. Annamme jokaisen tehdä omaa matkaansa, omalla tavallaan. Kiitos siitä että saan muuttaa mieleni ja jatkaa tätä blogia...sisälläni on niin suuri rakkaus ja polte jakaa ihmisille sitä mitä löysin...
polun sydämeen jota olen aina etsinyt. Kotiin