Kyllä elämä on ihmeellistä. Syntymä on sen suurin mysteeri.  Miten jännittävä näytelmä ihmisen maailmaan tulo onkaan. Etenkin lapsen joka on lapsesi lapsi. Miten mun pieni, joka just kaivoi hiekkalaatikolla hiekkaa kuumana kesäpäivänä hanskat kädessä voi olla nyt äiti. Aikuinen nainen joka on juuri kohdannut kauneimman kaikista.
Miten minä joka juuri leikin metsässä intiaania (joo ja siitä ei edes ole montaa päivää) olen nyt kahden lapsen mummi. Viisas roolimalli seuraaville sukupolville. Nyt tulee hirveitä paineita. Miten olla tätä kaikkea kuitenkin olemalla juuri se joka olet. Mummi jonka henkinen ikä on usein n. viisitoista. Jolle elämä on suurta satua ja seikkailua. Jonka mielestä aikuisuus tappaa meissä jotain, sammuttaa liekin sisällämme...
Päätän olla juuri sellainen mummi kuin olen. Näyttää näille lapsukaisille että elämä ei ole vain hauskaa vaan se on superhauskaa. Juuri sellaista millaiseksi sen päätämme itse luoda.

tässä muutamia kuvia mummin inkkarileikeistä...
kunhan hauskuutettiin itseämme ja ihmisiä pitkin kaupunkia. Harjoiteltiin samalla muutamia juttuja...kuten sitä miten pokka pitää kun menet intiaaniksi pukeutuneena huoltoasemalle ja tyyppi tiskin takana kysyy että mistäs sä oot karannut? En mistään vastaan pokkana, tulin pesemään autoni...ei kyllä koskaan ollut niin jännää ja hauskaa olla huoltoasemalla...heh

Takana ensimmäiset raakakakku ja vaatekutsut. Talo täynnä iloisia nauravia lapsia, naisia jopa yksi rohkea mieskin. Muutama mekko löysi oikean omistajan ja mä huokailin onnesta. Hirveän ompelujakson jälkimainingeissa palaudun meditoimalla, kävelemällä metsässä. Hengittelemällä hiljaa.
 Mun voimapaikka lähimetsä on kokenut viime ainoina aikamoista myllerrystä ja tuntuu että  elän jokaisella hengenvedolla mukana. Ensin  suren sitä että puita on kaadettu. Pyytelen anteeksi metsältä. Sitten menen vapun jälkeen sinne ja näen miten joka paikka on täynnä roskaa...serpentiiniä, tölkkejä, röökin stumppeja. Suutun. Todella! Teen niin harvoin mutta silloin kun joku osuu mut kannattaa kiertää kaukaa. Tuli ja leimaus on silloin toinen nimeni. Sisimmästä kumpuaa suuttumus itseasiassa ihan jokaista kohtaan. Oon niin lopen kyllästynyt siihen että ihmiset ovat niin sanotusti "hereillä" mutteivat tee mitään. Kohtaavat asioita joita haluaisivat muuttaa mutteivat näe sen olevan mahdollista. Ensin jumittavat omassa elämässään, eivät uskalla muuttaa sitä. Parjaavat hallitusta, taloutta, teollisuutta ihan kaikkea mutta eivät tee mitään. Ovat huolissaan luonnosta, lapsista nuorista ihan kaikesta mutteivat tee mitään.
Meillä on jokaisella täällä jokin erityinen tehtävä. Enkä usko että se on työnteko tai shoppailu. Se on jotain erityistä, näkemystä, kykyä tuoda sisältään tietoa tai taitoa jolla muuttaa maailmaa. Sen käyttöönotto vaatii rohkeutta, täydellisen luopumisen ainoastaan oman edun tavoittelusta. Se ei perustu rahaan tai menestykseen siksi se lähtee käyntiin kuin raketti kun ymmärrät tehtävän laadun. Olen sanattoman kiitollinen siitä että hullu energiani rysäytti mut takapuoli edellä puuhun niin monta kertaa kunnes löysin omani. Kuulen ympäriltäni usein kommentteja siitä miten mahtavaa työtä teen. Sanoja siitä miten haluaisi itsekin tehdä jotain muttei ole mahdollisuutta. Ihmettelen joka kerran kommenttia. En ymmärrä miksei meillä jokaisella olisi sama mahdollisuus/ velvollisuus muuttaa maailmaa. Ottaa tuo tehtävä vastaan. Ehkä yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa mutta monta voi. Luokseni hakeutuu nyt todella monia nuoria, viisaita kehittyneitä yksilöitä jotka ovat valmiita muuttamaan maailmaa. Aamulla metsässä surun jälkeen  teen päätöksen. En aio enää kulkea noiden roskien ohi ajatellen etten voi tehdä mitään kun en ole niitä sinne heittänytkään. Päätän kerätä ryhmäni kasaan, nämä ihmiset joita olen auttanut. Haastamaan metsän siivoustalkoisiin. Koska jos kävelen ohi tekemättä mitään olen yhtä syyllinen kuin nekin jotka sotkivat. Koska jos suljen silmäni niin tekevät kaikki muutkin ja mä en tullut tänne oman itseni takia. Tulin siksi että meidän pitää huolta tästä kauniista pallosta jolla asumme. Tulin välittämään ja rakastamaan. Sitä. Yhtä ainoaa oikeaa joka vois pikku hiljaa ruveta heräilemään...